Rannikolla perhekeskuksen lapsiperheiden palveluohjaus toteutetaan ensi viikon alusta lähtien yhden yhteydenoton periaatteella.
Aihealue: Muutokset toiminnassa
Oulun sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakaslaskutusta koskeva uusi puhelinnumero on otettu käyttöön.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluevaltuusto kokoontui talousarvioseminaariin Raaheen 21.−22.9.2023. Seminaarin tavoitteena oli syventyä Pohteen talouden ja toiminnan tilanteeseen sekä linjata ratkaisuja tulevan vuoden talousarviovalmisteluun.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde tiedotti 14.9.2023 niin sanottuihin kyläkyyteihin tulevista muutoksista Pudasjärvellä. Hyvinvointialueen tehtävänä on järjestää sosiaali- ja terveyspalveluja sekä palo- ja pelastuspalveluja Pohjois-Pohjanmaan asukkaille.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen tulevaisuuslautakunta teki kokouksessaan 20.9. päätöksen turva-auttamispalvelun myöntämisen perusteista. Perusteet tulevat voimaan 1.11.2023 alkaen. Tuolloin myös jo palvelun piirissä oleville asiakkaille aletaan tehdä uudet palvelutarpeen arvioinnit uusien myöntämisen perusteiden mukaan. Näissä arvioinneissa huomioidaan, että Pohteelle on siirtynyt kunnilta ja kuntayhtymiltä vastaavia palveluita koskevia sopimuksia, jotka jatkuvat sellaisenaan sopimuksien päättymiseen saakka tai kunnes ne irtisanotaan.
Kempeleen terveyskeskuksen hoitotarvikejakelu on poikkeuksellisesti suljettu torstaina 21.9.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 19.9.2023 puheenjohtaja Tapani Töllin johdolla. Aluehallitukselle esiteltiin Tuirassa pilotoidun hoidon jatkuvuusmallin tilannetta. Päätösasioina aluehallitus käsitteli muun muassa hallinto- ja toimistotilojen käytön tehostamista sekä Lifecare-potilastietojärjestelmän muutoksia.
Kempeleen terveyskeskuksen puhelinpalvelu muuttuu 21.9.2023. Kiireetön ajanvaraus ja kiireellinen neuvonta palvelevat jatkossa yhdessä puhelinnumerossa.
Pudasjärvellä on ajettu Oulunkaaren kuntayhtymän aikaan alueellisia kyläkyytejä.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 12.9.2023 puheenjohtaja Tapani Töllin johdolla. Aluehallitus käsitteli hoitotakuun muuttumista: hoitoon pääsyä pyritään nopeuttamaan eri keinoin.
Reisjärven sote-keskuksen uusissa toimitiloissa (Savikontie 3, Reisjärvi) vietetään avoimien ovien päivää tiistaina 19.9. kello 10-14.
Kalajoen terveyskeskuksessa normaalisti toimiva apuvälinepalvelujen lainaamo on siirretty Himangalle. Myös naisten rintasyövän seulonnan tutkimukset järjestetään syksyllä Himangalla.
Vuoden 2023 ennuste on talousarvion mukainen. Henkilöstön saatavuus ja kasvavat ostopalvelukustannukset haastavat.
Raskauden keskeyttämistä koskeva laki uudistuu 1.9.2023 alkaen. Aiemmin raskauden keskeyttämiseen vaadittiin useimmissa tapauksissa kahden lääkärin lausunto, ja raskaudenkeskeytykselle tuli esittää peruste. Uuden lain mukaan raskaus voidaan keskeyttää raskaana olevan omaan pyyntöön perustuen 12. raskausviikon loppuun saakka.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella valmistaudutaan syyskuun alussa muuttuvaan hoitotakuuseen monin eri tavoin. Pohteella ollaan muun muassa luomassa omalääkärimallia, jonka tavoitteena on pitkäaikainen potilaan ja lääkärin välinen hoitosuhde. Palveluja tuotetaan monin eri tavoin lähellä asiakasta, ja esimerkiksi sähköisiä palveluja kehitetään jatkuvasti: digitaalinen sote-keskus on aloittanut toimintansa keväällä 2023.
Iin hoito-osastoa on suunniteltu muutettavaksi 18-paikkaiseksi arviointi- ja kuntoutusyksiköksi Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen järjestämissuunnitelman mukaisesti. Pohde järjestää aiheeseen liittyvä avoimen tiedotus- ja keskustelutilaisuuden torstaina 31.8.2023 kello 17-19 Iin kunnan Nätteporin auditoriossa (Puistotie 1 Ii).
Tervia Logistiikan perustaminen ja Pohteen tietoturva- ja tietosuojapolitiikka hyväksyttiin.
Sähköisen asiointipalvelun Klinikin käyttö loppuu 20.8.2023 Oulun eteläisellä entisen Kallion ja Selänteen alueella (Alavieska, Haapajärvi, Nivala, Pyhäjärvi, Reisjärvi, Sievi ja Ylivieska).
NeuvoRassin sairaanhoitajan vastaanotto siirtyy Raahen sote-keskuksen eli terveyskeskuksen vastaanotolle maanantaista 4.9.2023 alkaen.
Ikäihmisille suunnatun Aino-neuvonnan palvelupisteen aukioloaika muuttuu 31.7.2023 alkaen. Oulu10:ssa (Torikatu 10) sijaitsevan Aino-neuvonnan palvelupiste on avoinna maanantaista perjantaihin kello 10–16.