Miten osallisuutta johdetaan Pohteella?

Julkaistu

Vietämme vuosittaista osallisuusviikkoa 3.-6.2.2025, jonka järjestää Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Viikon aikana eri toimijat järjestävät aiheeseen liittyviä tapahtumia. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on aloittanut viikon järjestämällä asukastilaisuuden ikäihmisten yksinäisyyden ehkäisyyn liittyen. Tämän lisäksi nostamme sosiaalisen median kanavissa osallisuuteen liittyviä aiheita ja julkaisemme blogeja. Osallisuusviikkoa voi seurata sosiaalisesta mediasta aihetunnistein #osallisuusuviikko ja #osallisuus.

Mitä osallisuudella tarkoitetaan?

Osallisuudelle ei ole vakiintunut yhtä selkeää kansallista määritelmää. Eri osallisuusmääritelmiä yhdistää kuulluksi, arvostetuksi ja ymmärretyksi tulemisen kokemus sekä mahdollisuus vaikuttaa elämäänsä ja yhteisiin asioihin. Osallisuutta edistäessä huomio tulisi kiinnittää kaikista heikoimmassa asemassa oleviin.

Osallisuutta ohjaavat asiakirjat

Palvelulupauksemme ”Hyvinvointi, terveys ja turvallisuus – yhdessä tehden” ohjaa meitä kaikkia hyvinvointialueen työntekijöitä ja päättäjiä edistämään osallisuutta ja yhteistyötä.

Työtämme osallisuuden parissa ohjaavat muun muassa hyvinvointialuelaki (§ 29 ja § 32), hyvinvointialueen strategia 2023–2030 sekä osallisuus-, vuorovaikutus- ja yhteistyöohjelma OSUVA 2024–2025. OSUVA-ohjelma kokoaa tavoitteidensa alle useita toimenpiteitä, joilla osallisuutta edistetään Pohjois-Pohjanmaalla.

Ilman koordinaatiota ja johtamista osallisuus ei kuitenkaan edisty. Pohteella osallisuutta johdetaan Yhteistyö, osallisuus ja hyvinvointi -palvelualueella. Vastaamme palvelualueella osallisuuden lisäksi hyvinvoinnin edistämisestä, kuntien ja järjestöjen kanssa tehtävästä yhteistyöstä sekä asiakaskokemuksesta.

Pohteella haluamme edistää nuorten osallisuutta

Yhdeksi painopisteeksi Pohteella olemme valinneet tälle vuodelle nuorten osallisuuden edistämisen. Teemme tätä työtä yhdessä Pohjois-Pohjanmaan nuorisovaltuuston kanssa. Teemaksi yhdessä nuorisovaltuuston kanssa olemme valinneet sen, että saisimme nuoret kiinnostumaan vaikuttamisesta hyvinvointialueen asioihin ja käyttämään äänioikeuttaan tulevissa aluevaaleissa. Aluevaalit järjestetään samaan aikaan kuntavaalien kanssa 13.4.2025. Vierailemme kuntien nuorisovaltuustoissa kevään aikana. Kannustan sinua hyvä lukija keskustelemaan lähipiirin nuorten kanssa äänestämisen tärkeydestä. Nuorten osallisuuden edistämisestä kerromme lisää Pohjois-Pohjanmaan nuorisovaltuuston Instagram-sivulla @popnuva. Ota seurantaan!

Miten päästä mukaan?

On monia tapoja, joilla pääset vaikuttamaan asioihin Pohteella. Voit tehdä aloitteita hyvinvointialueelle ja antaa palautetta tai kehittämisideoita toiminnastamme. Järjestämme myös asukastilaisuuksia, joista lisätietoa löytyy Pohteen tapahtumakalenterista. Lukuisat kaikille avoimet verkostomme kokoavat osaajia yhteen. Aktiiviset vaikuttamistoimielimemme vanhusneuvosto, vammaisneuvosto ja nuorisovaltuusto toimivat kohderyhmänsä äänenä hyvinvointialueella. Poliittista ohjausta osallisuuteen saamme yhdyspintalautakunnalta.

Toivottavasti sinulle löytyy sopiva tapa osallistua ja vaikuttaa hyvinvointialueella.

Marjo Riitta Tervonen

Kirjoittaja toimii yhteistyöjohtajana Pohteella.