Sosiaalityön opiskelijat tutustuivat työelämän mahdollisuuksiin

Julkaistu

Oli lohdullista kuulla, että työntekijät viihtyvät työssään ja sosiaalityötä on oikeasti mahdollista tehdä. Jäi valoisa ja toiveikas olo.
Greeta-Sofia Liedes, sosiaalityön opiskelija, Oulu

Työelämäpäivä on myös työelämän edustajalle antoisa päivä pysähtyä tarkastelemaan yhteiskuntatieteiden maisterin ja sosiaalityöntekijän koulutuksen omaavien erilaisia työmahdollisuuksia ja työnkuvia. On ilo nähdä ja kuulla myös alan tulevia tekijöitä.
Marja Salo, palvelualuejohtaja, vammaispalvelut, Pohde

Yllä olevat ovat osallistujien kommentteja Lapin yliopiston sosiaalityön oppiaineen, Pohteen ja Talentia Pohjois-Pohjanmaa ry:n järjestämästä sosiaalityön opiskelijoiden työelämäpäivästä Oulussa 5.2.2025. Yhteistyökumppaneita ja työelämän edustajia on perinteisesti kutsuttu sosiaalityön opiskelijoiden tapaamiseen Rovaniemen yliopistokampukselle. Pohjoispohjalainen tapahtuma järjestettiin Oulussa nyt toista kertaa.

Lapin yliopiston sosiaalityön opiskelijoista huomattava osa asuu tai on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta. Niinpä esimerkiksi käytännönopetusjaksojen paikat ja työmahdollisuudet alueella kiinnostavat sosiaalityötä opiskelevia. Tapahtumaamme osallistui noin 30 opiskelijaa.

Sosiaalityön kuulumisia Pohjois-Pohjanmaalta

Puhujamme edustivat laajasti Pohteen sosiaalityön kenttää, kuten vammaispalveluja, sosiaali- ja kriisipäivystystä, lastensuojelua, tiedolla johtamista sekä opetus- ja koulutuspalveluja. Kuulimme paitsi tämänhetkisistä sosiaalityön kokemuksista, myös puhujien henkilökohtaisia kouluttautumis- ja uratarinoita.

Puheenvuorot tarjosivat kuulijoille hienoja näkökulmia sosiaalityön ja yhteiskuntatieteellisen koulutuksen moninaisiin mahdollisuuksiin. Kiitos Pohteen Marja Salo, Tero Nevala, Maarit Mäkikyrö, Sonja Alakoski, Leena Tikkala ja Anu Niemi-Weckström!

Tapahtumassamme oli mukana myös Mari Luukkonen Pohteen rekrytoinnista kertomassa työtilaisuuksista ja rekrytointikäytännöistä. Opiskelijat saivat hyvää ohjausta esimerkiksi ajankohtaiseen kesätyöpaikan hakemiseen. Kuulimme myös, että tälläkin hetkellä Pohteella on avoimena useita sosiaalityöntekijän paikkoja, myös vakituisia virkoja.

Kolme henkilöä seisoo auditoriossa.
Työelämäpäivään osallistuneet saivat myös osallistua arvontaan, jossa palkintoina oli muun muassa kirjallisuutta ja Talentia-kirjoneulesukat. Arvonnan suoritti Marja Salo (kesk.) Mari Kivistön (vas.) ja Mari Luukkosen (oik.) avustuksella. Kuva: Sanna-Liisa Liikanen

Sosiaalityön tutkimuksesta ja kehittämisestä

Asiakastyön lisäksi kuulimme Leenan ja Anun kertomana Pohteen sosiaalityön kehittämisestä ja opiskelija- ja tutkimusyhteistyöstä. Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Posken erityisasiantuntija Ulla Sotaniemi tutustutti kuulijat osaamiskeskuksen toimintaan ja meneillään oleviin hankkeisiin. Poske myös koordinoi Pohjois-Pohjanmaan taloudellisen hyvinvoinnin teemaverkosto TAHVO:n toimintaa. Lue teemaverkostosta lisää Posken sivuilta.

Sekä Pohde että Poske ovat paitsi mahdollisia käytännönopetusjakson paikkoja myös opinnäyteyhteistyölle mahdollisia kumppaneita. Lue Pohteen verkkosivuilta lisää opiskelijoille suunnattua tietoa ja esimerkiksi opinnäytetyöyhteistyöhön.

Sosiaalityöntekijöiden pysyvyys ja työhyvinvointi puhuttavat

Kuulimme työelämäpäivässä, kuinka Pohde tarjoaa mahdollisuuden neljän viikon mittaiseen palkalliseen graduvapaaseen työntekijälleen, joka on tehnyt viimeisen sosiaalityön käytännönopetusjakson ja jonka työsuhde on vähintään puolen vuoden mittainen. Pohteella on myös alkanut mentorointiohjelma. Nämä ovat uudistuksia, jotka tukevat konkreettisesti valmistuvaa ja uransa aloittavaa sosiaalityöntekijää.

Kuulimme myös alustavia nostoja työn alla olevasta sosiaalityöntekijöiden työnhyvinvointia koskevasta kyselystä. Kyselyn pohjalta työhyvinvointia tuetaan kehittämällä työhyvinvoinnin ja osaamisen rakenteita Pohteelle.

Ulla Sotaniemi kertoi muun muassa Posken ja yliopiston yhteisestä, koko pohjoista yhteistyöaluetta koskevasta sosiaalihuollon ammattilaisselvityksestä.

Ammattijärjestö Talentian Tuula Kivistö ja Merja Järveläinen kertoivat puheenvuorossaan muun muassa Talentian työhyvinvointia ja sosiaalityön veto- ja pitovoimaa käsittelevistä ajankohtaisista selvityksistä.

Yhteistyö jatkuu ja tiivistyy – teemme yhteistä työtä

Välitön palaute tapahtumasta oli kiittävää. Kasvokkaiset tapaamiset saman tieteenalan ihmisten kesken ovat merkityksellisiä. Työelämäpäivän puhujien jakamat kokemukset heidän kouluttautumis- ja urapoluistaan tarjosivat opiskelijoille tärkeitä näkökulmia ja mahdollisuuksia tuleviin valintoihin. Jatketaan siis hyvää yhteistyötä!

Muistututamme myös, että Lapin yliopistolla järjestetään 15.–16.5.2025 sosiaalityön tutkimuksen päivät. Lue tapahtumasta lisää Lapin yliopiston verkkosivuilta.

Sanna-Liisa Liikanen, Mari Kivistö ja Leena Tikkala

Sanna-Liisa Liikanen työskentelee yliopisto-opettajana Lapin yliopistossa. Mari Kivistö työskentelee yliopistonlehtorina Lapin yliopistossa. Leena Tikkala työskentelee erityissosiaalityöntekijänä Pohteella.