Pilotoinnin tavoitteena parempi palvelutarpeen ennakointi ortopedian ja traumatologian erikoisalalla
Aiemmissa blogiteksteissämme olemme kertoneet tekoälypohjaisen palvelutarpeen ennakointimallin kehittämisestä osana Pohjoisen yhteistyöalueen (YTA) yhteistyötä Keski-Pohjanmaan (Soite) ja Kainuun hyvinvointialueiden kanssa. Nyt työ etenee seuraavaan vaiheeseen, kun mallin ensimmäinen versio otetaan pilottikäyttöön 13.6.2025.
Mallin tavoitteena on tunnistaa suurista tietomassoista kehityssuuntia, jotka voivat kertoa esimerkiksi lähetteiden tai toimenpidejonojen määrien muutoksista erikoissairaanhoidossa. Tällainen tieto voi tukea hyvinvointialueita palvelujen suunnittelussa ja resurssien ennakoivassa kohdentamisessa.
Ennakointimalli ei tee päätöksiä yksittäisistä potilaista eikä vaikuta heidän hoitoon pääsyynsä. Malli tarkastelee tietoja yleisellä tasolla, esimerkiksi kuinka paljon lähetteitä on tullut, miten nopeasti hoitoon on päästy, minkälaisia hoitoja on tehty ja miten väestön ennakoidaan kehittyvän. Tavoitteena on muodostaa yleiskuva siitä, mihin suuntaan palvelutarpeet ovat kehittymässä – ei ohjata yksittäisten ihmisten hoitoa.
Tietosuoja ja tietoturva ovat keskeisessä roolissa koko kehitystyössä. Malli hyödyntää tietoja yleisellä tasolla, eikä yksittäisiä henkilöitä voi tunnistaa. Pilotoinnin aikana arvioidaan, tuottaako malli sellaista yleiskuvaa palvelutarpeiden muutoksista, jota voitaisiin hyödyntää osana tiedolla johtamista ja palvelusuunnittelua. Malli ei korvaa päätöksentekoa, vaan toimii lisätyökaluna suunnittelun ja ennakoinnin tukena.
Pilotoinnin aikana testataan mallin käytettävyyttä sekä arvioidaan miten mallin tuottama tieto voi tukea tiedolla johtamista. Pilotti toteutetaan ortopedian ja traumatologian erikoisalalla Pohteella.
Pilotointi on tärkeä osa ennakointimallin kehittämistä ja auttaa arvioimaan mallin toimivuutta käytännössä. Kerromme lisää pilotoinnin etenemisestä ja havainnoista syksyn aikana.
Aurinkoista kesää kaikille!
Lue myös aiemmat blogitekstit
- Pohde kehittää tekoälypohjaista ratkaisua palvelutarpeen ennakointiin
- Tekoälypohjaisen palvelutarpeen ennakointimallin kehittäminen etenee
- Tekoälypohjaisen palvelutarpeen ennakointimallin kehittämistyöllä tehostetaan toimenpidejonojen seurantaa
Tietoja hankkeesta
Tekoälypohjainen palvelutarpeen ennakointimalli on osa Pohteen RRP2-hanketta. RRP2-hanke on osa Suomen kestävän kasvun ohjelman jatkumoa, jolla pyritään tukemaan ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää kasvua. Suomen kestävän kasvun ohjelman rahoitus tulee EU:n kertaluonteisesta elpymisvälineestä (NextGenerationEU).