Silmäoireet

Apua silmän oireiden hoitoon

Silmätulehdus on tavallinen vaiva flunssa- ja allergiakaudella, jolloin tulehdus voi oireilla esimerkiksi silmien punoituksena, rähmäisyytenä tai silmäluomien turvotuksena. Ylähengitystieinfektion tai allergian yhteydessä esiintyvä silmätulehdus menee usein itsestään ohi.

Rähmivää silmää voi pestä ja ärtynyttä silmäluomea rasvata. Allergista sidekalvotulehdusta voi hoitaa myös allergialääkkein tai allergiasilmätipoilla.

Sidekalvon bakteeritulehduksessa silmästä erittyy usein limaista ja kellertävää eritettä, rähmää. Silmän aluetta voi puhdistaa puhtaan harsotaitoksen ja lämpimän veden avulla 2−3 kertaa vuorokaudessa. Tämä usein nopeuttaa paranemista. Silmän kivusta, näkökyvyn alenemisesta tai muista voimakkaammista oireista kärsivän on hakeuduttava mahdollisimman pian lääkärin tutkimuksiin. Tutustu sivustolta löytyviin itsehoito-ohjeisiin ja tee tarvittaessa Omaolo-oirearvio. Oirearvio kertoo luotettavasti, vaativatko oireesi ammattilaisen hoitoa.