Muhoksen kunnan liikuntasalien vakiovuorojen varaaminen
Palveluntarjoajat, kuten kunnat, seurakunnat ja järjestöt, vastaavat itse palvelujen ja tapahtumien tietojen ylläpidosta ja ajantasaisuudesta.
Palvelun sisältö
Vakiovuoroja Muhoksen kunnan liikuntasaleihin voi varata sekä yksityishenkilöt että seurat ja yhdistykset. Vakiovuorot ovat voimassa syyskuusta toukokuuhun.
Asiakas voi käyttää myönnettyä salivuoroa haluamansa liikuntalajin harrastamiseen.
Toimi näin
Vakiovuoroa haetaan ensisijaisesti sähköisellä Kunta-Akkunan hakemuslomakkeella. Lomakkeen voi myös tulostaa ja toimittaa kunnanvirastolle liikuntapalveluille osoitettuna.
Hakuajan päätyttyä vapaiksi jääneitä vuoroja voi varata liikuntatoimistosta vapaa-aikatoimenjohtajalta.
Kenelle ja millä ehdoin
Hakemus vakiovuorosta tulee toimittaa hakuaikana.
Seurojen ja yhdistysten tulee ilmoittaa myönnetyn vuoron vastuuhenkilö vapaa-aikatoimenjohtajalle heti kun hänet on nimetty.
Vuoron saaneen tulee noudattaa salien ja niihin myönnettyjen avainten käytöstä annettuja ohjeita ja määräyksiä. Noudattamatta jättäminen voi johtaa salivuoron peruuttamiseen tai korotettuun salimaksuun.