Kehitysvammaisten tilapäishoito
Palvelun sisältö
Kehitysvammaisten tilapäishoito tarkoittaa palvelua, jota järjestetään vammaisen henkilön läheisten hoitovastuun helpottamiseksi, jaksamiseksi ja jaksamisen tukemiseksi.
Tarkoituksena on turvata vammaisen henkilön huolenpito silloin, kun hänestä yleensä huolenpitovastuussa olevat läheiset eivät voi hänestä huolehtia. Lyhytaikaista huolenpitoa voivat saada sekä lapset että aikuiset, jos sitä vammansa vuoksi välttämättä tarvitsevat.
Lyhytaikaisen huolenpidon tarkoituksena on myös tukea läheisten jaksamista. Samalla se antaa vammaiselle henkilölle mahdollisuuden itsenäistyä ja tehdä niitä asioita, joista hän itse nauttii.
Toimi näin
Ota yhteyttä palveluohjaukseen.
Kenelle ja millä ehdoin
Lyhytaikaista huolenpitoa tai hoitoa (tai tilapäishoitoa) voidaan järjestää erityishuoltona kehitysvammalain perusteella tai vammaispalvelulain muuna lain tarkoituksen toteuttamiseksi tarpeellisena palveluna. Myös sosiaalihuoltolain perusteella on mahdollista järjestää lyhytaikaista huolenpitoa.
Valitse paikkakunta
Kaikille kehitysvammaisille asiakkaille laaditaan erityishuolto-ohjelma sekä palvelusuunnitelma yhdessä asiakkaan ja hänen läheistensä / perheen kanssa.
Palvelunumerot
Palvelupaikat
Ruijanmutkan ryhmäkoti
Ruijanmutkan ryhmäkodin palveluita ovat ympärivuorokautinen asuminen aikuisille kehitysvammaisille sekä ympärivuorokautinen vuorohoito kehitysvammaisille lapsille ja aikuisille.
Osoite
Ruijantie 15, 93600 Kuusamo