Lasten ja perheiden palveluohjaus

Palvelun sisältö

Annamme ohjausta ja neuvontaa lapselle ja perheelle tarjottaviin palveluihin liittyvissä asioissa. Palvelu on tarkoitettu kaikille perheille lapsen iästä riippumatta.

Asiantuntijamme kertovat sinulle, millaista apua ja palveluita on tarjolla, miten palveluihin hakeudutaan ja mitä niiden käyttö edellyttää. Neuvojat eivät tee palveluihin liittyviä päätöksiä.

Toimi näin

kuvituskuva.

Ongelmatilanteessa

Ota yhteyttä, jos perheessäsi on terveyteen, sairauteen tai vammaisuuteen, perhe- tai kaverisuhteisiin tai koulunkäyntiin liittyviä ongelmia.

Voit ottaa yhteyttä palveluohjaukseen esimerkiksi silloin, kun
– toivot tukea perhetilanteeseen, kasvatukseen, parisuhteeseen tai arjen toimintoihin liittyen
– olet huolissasi alaikäisen käytöksestä tai mielialasta
– sinulla on herännyt huoli alaikäisen kasvuolosuhteista
– olet huolissasi vanhemman jaksamisesta
– olet kohdannut perheväkivaltaa

Hätätilanteessa

Kiireellisissä kriisi- ja hätätilanteissa on aina otettava yhteyttä yleiseen hätänumeroon 112. Hätäkeskuspäivystäjä arvioi sosiaalipäivystyksen tarpeen.

Yhteystiedot

Palvelupaikka
Sosiaaliohjaaja, lapsiperheiden kotipalvelu, perhekeskus
Osoite
Kirkkokatu 2,
85800 Haapajärvi

Sosiaaliohjaaja, Lapsiperheiden kotipalvelu, perhekeskus

Palvelunumerot
Lapsiperheiden palveluohjaus, Nivala, Sievi, Haapajärvi, Pyhäjärvi, Kärsämäki, Reisjärvi
Palveluohjaaja
040 180 8468
Puhelinaika
Ma

9-12

Ti

9-12

Ke

9-12

To

9-12

Pe

9-12

Poikkeusaukioloajat
Suljettu 29.3.2024

pitkäperjantai

Suljettu 1.4.2024

2. pääsiäispäivä

Lapsiperheiden palveluohjaus on ennaltaehkäisevää toimintaa, joka auttaa asiakkaita talouden ja arjen ongelmatilanteissa. Kyseessä on matalan kynnyksen palvelu eli yhteydenottaja on asiansa kanssa aina oikealla ”luukulla”.

Lapsiperheiden palveluohjauksen voi olla yhteydessä esimerkiksi seuraavissa tilanteissa:

  • jos on itseään, perhettä, lasta tai parisuhdetta koskeva kysymys, johon etsii vastausta
  • jos on huolissaan itsestään, lapsestaan tai perheestään
  • jos ei löydä omatyöntekijän yhteystietoja
  • jos haluaa tehdä yhteydenoton tai ilmoituksen
  • lisäksi palveluohjauksen puhelinnumeroon voi ottaa yhteyttä, mikäli on Pohteen ammattilainen ja on oman asiakkaansa asialla.
Palvelunumerot
Lapsiperheiden sosiaalityö ja sosiaaliohjaus, Nivala ja Sievi
Nivala ja Sievi sosiaaliohjaaja
040 635 5269
Nivala ja Sievi sosiaaliohjaaja
044 419 6878
Puhelinaika
Ma

12-13

Ti

12-13

Ke

12-13

To

12-13

Pe

12-13

Puhelinnumero palvelee Nivalan ja Sievin alueen asiakkaita.

Tästä numerosta saat tietoa palvelutarpeen arvioinnista, perhetyöstä, tukihenkilö ja tukiperhetoiminnasta sekä sosiaalityöstä ja sosiaaliohjauksesta.

Palvelunumerot
Sosiaaliohjaaja, perhekeskus, lapsiperheiden kotipalvelu
Palvelunumero
040 318 5216
Puhelinaika
Ma

8-15.30

Ti

8-15.30

Ke

8-15.30

To

8-15.30

Pe

8-15.30

Lapsiperheiden kotipalvelun asiakkaat tilaavat itse palvelun puhelimitse. Sama numero palvelee kunnissa Haapajärvi, Reisjärvi, Pyhäjärvi ja Kärsämäki

Digitaaliset palvelut

Lastensuojeluilmoitus, Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska

Tee lastensuojeluilmoitus sähköisen palvelun kautta.

Digitaaliset palvelut

Pyydä apua

Tarvitsetko tukea lapsiperheen arkeen? Haluatko kysyä neuvoa, mutta et tiedä, minne ottaa yhteyttä? Pyydä apua täyttämällä lomake. Sosiaalialan ammattilainen soittaa sinulle kolmen arkipäivän kuluessa. Hän auttaa sinua löytämään oikean avun.

Digitaaliset palvelut

Sosiaalihuollon tarpeesta ilmoittaminen, Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska

Tee ilmoitus sosiaalihuollon tarpeesta sähköisen palvelun kautta.

Digitaaliset palvelut

Turvaposti

Voit asioida kanssamme tietoturvallisesti Turvapostilla.

Lähetä luottamuksellinen sähköposti turvapostin kautta.
Jos lähetät hyvinvointialueelle sähköpostia, jossa on henkilötietoja, käytä turvasähköpostia.

Näin lähetät turvasähköpostin Pohteelle:
1. mene sivulle https://turvaposti.pohde.fi/ ja kirjoita kenttään oma sähköpostiosoitteesi
2. klikkaa Rekisteröidy
3. saat omaan sähköpostiisi viestin, jonka linkistä pääset lähettämään turvasähköpostin.

Digitaaliset palvelut

Yhteydenotto sosiaalihuollosta vastaavaan viranomaiseen, Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska

Ota yhteyttä sosiaalihuollon vastaavaan viranomaiseen sähköisen palvelun kautta.

Kenelle ja millä ehdoin

Palveluohjaukseen voivat ottaa yhteyttä sekä asiakkaat että viranomaiset. Palveluohjaus on maksutonta ja vapaaehtoista.