Vanhemmuuden selvittäminen

Palvelun sisältö

Kun lapsi syntyy avioliiton ulkopuolella, lastenvalvoja selvittää lapsen vanhemmuuden, isyyden tai äitiyden.

Lapsen synnyttänyt henkilö on aina lapsen äiti.

Lapsen isä voi tunnustaa isyytensä jo raskausaikana äitiysneuvolassa.

Lapselle voidaan vahvistaa myös toinen äiti, jos lapsi on saanut alkunsa hedelmöityshoidoissa, joihin on ollut molempien äitien suostumus. Vaatimuksena äitiyden vahvistamiselle on myös se, ettei lapselle voida todeta tai vahvistaa isää.

Toimi näin

Raskausaikana
Voit tehdä vanhemmuuden tunnustamisen raskausaikana neuvolassa. Silloin lasta odottavan äidin ja mahdollisen toisen vanhemman on oltava paikalla yhtä aikaa. Voitte tehdä tunnustamisen ennen lapsen syntymää myös lastenvalvojan luona, ota mukaan neuvolasta saatava todistus raskaudesta.

Lapsen syntymän jälkeen
Lapsen vanhemmuus voidaan selvittää myös lapsen syntymän jälkeen lastenvalvojan luona. Lastenvalvojan kanssa voit samalla käsitellä myös muita lasta koskevia sopimusasioita, kuten huoltoa tai elatusta. Ota yhteyttä lastenvalvojaan.

Yhteystiedot

Paikkakunta ei ole valittu

Valitse paikkakunta yllä olevasta pudotusvalikosta.