Kulttuuri- ja taidealan koulutetut osaksi ikäihmisten palveluja -hanke aloitti Pohteella

Julkaistu
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella on käynnistynyt hanke, jossa kulttuuri- ja taidealan koulutettuja toimii ikäihmisten palveluissa.

Kulttuurista kultaa — kulttuuri- ja taidealan koulutetut osaksi ikäihmisten palveluja

Hankkeessa kokeillaan nimensä mukaisesti kulttuurialan koulutettujen työskentelemistä osana ikäihmisten palveluja. Tavoitteena on, että kulttuuri- ja taidealan koulutetut ammattilaiset edistävät ikäihmisten palveluissa asiakkaiden ja asukkaiden osallisuutta ja toimintakykyä kulttuurin ja taiteen keinoin. Työllään he tuovat ikäihmisten päivittäiseen arkeen mielekkyyttä ja hyvinvointia sekä tukevat myös muiden työyhteisössä työskentelevien työtä. Hanke on aloittanut keväällä ja kestää lokakuun loppuun saakka.

Hanke on osa sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamaa Hyvän työn ohjelmaa

Hyvän työn ohjelma sisältää toimenpiteitä sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöpulan helpottamiseksi. Pohteen saama valtionavustus on tarkoitettu työnjakoa uudistaviin pilotteihin, joissa kokeillaan kulttuurialan koulutettujen henkilöiden työllistymistä asiakkaan toimintakykyä ja osallisuutta tukeviin tehtäviin iäkkäiden palveluissa.

Ympärivuorokautisessa asumisessa asiakkaiden tarpeisiin voi vastata lähihoitajien ja sairaanhoitajien lisäksi myös muiden ammattilaisten osaamisella. Sosiaalisen toimintakyvyn ylläpitämiseen voidaan hyödyntää esimerkiksi liikunta-, kulttuuri- tai taidealan ammattilaisia.

Pilotit Oulussa ja Kuusamossa

Pohteella on haluttu kokeilla kulttuuri- ja taidealan koulutettujen työllistymistä asiakkaita kohtaavaan työhön. Hanke on myös yksi Pohteen tuoreen kulttuurihyvinvointisuunnitelmaan kirjattu hyvinvoinnin edistämisen toimenpide.

Uudenlaista työnjakoa kokeilevat pilotit on aloitettu kahdessa erilaisessa Pohteen palveluyksikössä, ikäihmisten asumispalveluyksikkö Siirinkodissa Oulussa ja kuntoutusyksikkö Katrinkodissa Kuusamossa.  Kulttuuri- ja taidealan osaajat työskentelevät näissä työyhteisössä osana henkilökuntaa.

Tavoitteena kulttuuri- ja taidealan koulutettujen palkkaamisen malli

Hankkeen tavoitteena on luoda Pohteelle kulttuuri- ja taidealan koulutettujen palkkaamisen malli, joka sisältää uuden kulttuurialan koulutetun tehtävänkuvan ja siihen liittyvät toimivat käytännöt. Tavoitteena on, että hankkeen jälkeen toimintamalli voidaan hyödyntää ikäihmisten palveluissa.

Lue lisää:

Hyvän työn ohjelma STM

Pohteen kulttuurihyvinvointisuunnitelma