Kehitysvammaisten tilapäishoito

Palvelun sisältö

Kehitysvammaisten tilapäishoito tarkoittaa palvelua, jota järjestetään vammaisen henkilön läheisten hoitovastuun helpottamiseksi, jaksamiseksi ja jaksamisen tukemiseksi.

Tarkoituksena on turvata vammaisen henkilön huolenpito silloin, kun hänestä yleensä huolenpitovastuussa olevat läheiset eivät voi hänestä huolehtia. Lyhytaikaista huolenpitoa voivat saada sekä lapset että aikuiset, jos sitä vammansa vuoksi välttämättä tarvitsevat.

Lyhytaikaisen huolenpidon tarkoituksena on myös tukea läheisten jaksamista. Samalla se antaa vammaiselle henkilölle mahdollisuuden itsenäistyä ja tehdä niitä asioita, joista hän itse nauttii.

Toimi näin

Ota yhteyttä palveluohjaukseen.

Kenelle ja millä ehdoin

Lyhytaikaista huolenpitoa tai hoitoa (tai tilapäishoitoa) voidaan järjestää erityishuoltona kehitysvammalain perusteella tai vammaispalvelulain muuna lain tarkoituksen toteuttamiseksi tarpeellisena palveluna. Myös sosiaalihuoltolain perusteella on mahdollista järjestää lyhytaikaista huolenpitoa.

Pudasjärvi

Palvelunumerot

Perhe- ja sosiaalipalvelujen seudullinen palveluohjaus

Seudullisessa perhe- ja sosiaalipalveluiden palveluohjauksessa saat tietoa ja ohjausta työikäisten, vammaisten ja lapsiperheiden sosiaalipalveluista.

Puhelinajat
Ma 09:00 - 15:00
Ti 09:00 - 15:00
Ke 09:00 - 15:00
To 09:00 - 15:00
Pe 09:00 - 15:00
Perhe- ja sosiaalipalvelupiste, Pudasjärvi, puhelinnumero

Palvelupaikasta saat aikuissosiaalityön, lapsiperheiden, lastensuojelun, lastenvalvojan, perheneuvolan ja vammaisten palveluja.

Puhelinajat
Ma 09:00 - 15:00
Ti 09:00 - 15:00
Ke 09:00 - 15:00
To 09:00 - 15:00
Pe 09:00 - 15:00
Ohjaus ja neuvonta
08 669 2780
Ryhmäkoti Korte, puhelinnumero

Kehitysvammaisille tarkoitettu tehostetun palveluasumisen yksikkö. Yksikössä järjestetään myös tilapäishoitoa.

Puhelinajat
Tiimivastaava ja vastuuyksikköpäällikkö
Ma 08:00 - 16:00
Ti 08:00 - 16:00
Ke 08:00 - 16:00
To 08:00 - 16:00
Pe 08:00 - 16:00
Puhelinajat
Ohjaaja
Ohjaaja
040 589 1743
Tiimivastaava
040 318 5241
Näytä lisää
Vastuuyksikköpäällikkö
040 071 2535

Palvelupaikat

Perhe- ja sosiaalipalvelupiste, Pudasjärvi

Perhe- ja sosiaalipalveluihin liittyvät asioinnit vain ajanvarauksella.

Osoite
Varsitie 1, 93100 Pudasjärvi

Ruijanmutkan ryhmäkoti

Ruijanmutkan ryhmäkodin palveluita ovat ympärivuorokautinen asuminen aikuisille kehitysvammaisille sekä ympärivuorokautinen vuorohoito kehitysvammaisille lapsille ja aikuisille.

Osoite
Ruijantie 15, 93600 Kuusamo

Sähköpostit
erja.manninen@pohde.fi
jaana.siekkinen@pohde.fi
Ryhmäkoti Korte

Kehitysvammaisille tarkoitettu tehostetun palveluasumisen yksikkö. Yksikössä järjestetään myös tilapäishoitoa.

Osoite
Juhontie 8, 2 krs, 93100 PUDASJÄRVI
Katso kartalta