Kehitysvammaisten tilapäishoito

Palvelun sisältö

Kehitysvammaisten tilapäishoito tarkoittaa palvelua, jota järjestetään vammaisen henkilön läheisten hoitovastuun helpottamiseksi, jaksamiseksi ja jaksamisen tukemiseksi.

Tarkoituksena on turvata vammaisen henkilön huolenpito silloin, kun hänestä yleensä huolenpitovastuussa olevat läheiset eivät voi hänestä huolehtia. Lyhytaikaista huolenpitoa voivat saada sekä lapset että aikuiset, jos sitä vammansa vuoksi välttämättä tarvitsevat.

Lyhytaikaisen huolenpidon tarkoituksena on myös tukea läheisten jaksamista. Samalla se antaa vammaiselle henkilölle mahdollisuuden itsenäistyä ja tehdä niitä asioita, joista hän itse nauttii.

Toimi näin

Ota yhteyttä palveluohjaukseen.

Kenelle ja millä ehdoin

Lyhytaikaista huolenpitoa tai hoitoa (tai tilapäishoitoa) voidaan järjestää erityishuoltona kehitysvammalain perusteella tai vammaispalvelulain muuna lain tarkoituksen toteuttamiseksi tarpeellisena palveluna. Myös sosiaalihuoltolain perusteella on mahdollista järjestää lyhytaikaista huolenpitoa.

Taivalkoski

Palvelunumerot

Palveluohjaus, kehitysvammatyö

Kehitysvammatyön ohjaajan puhelinneuvonta ja ajanvaraus

Puhelinasiointi

arkisin kello 8:00 -16:00

Palveluohjaaja
040 542 1273
Ryhmäkoti Tuikku, puhelinnumero

Ryhmäkoti Tuikku on tehostetun asumisen yksikkö, jossa on 10 asiakaspaikkaa sekä yksi paikka on varattu tilapäiseen käyttöön.

Ryhmäkoti Tuikun puhelinnumero
040 860 9029

Palvelupaikat

Ruijanmutkan ryhmäkoti

Ruijanmutkan ryhmäkodin palveluita ovat ympärivuorokautinen asuminen aikuisille kehitysvammaisille sekä ympärivuorokautinen vuorohoito kehitysvammaisille lapsille ja aikuisille.

Osoite
Ruijantie 15, 93600 Kuusamo

Sähköpostit
erja.manninen@pohde.fi
jaana.siekkinen@pohde.fi
Ryhmäkoti Tuikku

Ryhmäkoti Tuikku on tehostetun asumisen yksikkö, jossa on 10 asiakaspaikkaa sekä yksi paikka on varattu tilapäiseen käyttöön.

Osoite
Kangastie 3, 93400 TAIVALKOSKI
Katso kartalta