Kuntoutusjakso kuntoutusyksikössä
Palvelun sisältö
Kuntoutusyksikkö on tarkoitettu lyhytaikaiseen hoitoon ikääntyneille asiakkaille. Hoidon pituus vaihtelee. Useimmiten se on 2–4 viikkoa. Kuntoutusyksikköön tullaan lähetteellä esimerkiksi kotoa palvelutarpeen arvioinnin kautta tai sairaalasta.
Eri alojen asiantuntijamme arvioivat ikääntyneen kykyä toimia arjessa ja hänen avun tarvettaan. Tuemme ikääntynyttä parantamaan toimintakykyään arjen askareissa, kuten pukeutumisessa, liikkumisessa ja syömisessä.
Tavoitteena on, että ikääntynyt voi palata kotiinsa tai palvelukotiin turvallisesti ja tarvittavat tukitoimet ovat käytössä.
Kuntoutusyksikkömme ovat esimerkiksi sosiaali- ja terveyskeskuksissa tai palvelukodeissa. Kuntoutusyksikkö tarjoaa sosiaalihuoltolain mukaista palvelua.
Toimi näin
Tarvitset lähetteen
Asiakkaat tulevat kuntoutusyksikköön lähetteellä palveluohjauksen kautta esimerkiksi terveyskeskuksesta, akuuttiosastolta tai kotihoidosta.
Ota mukaasi omat vaatteet ja lääkkeet
Kuntoutusyksikkö on sosiaalipalvelujen yksikkö. Ota mukaasi omat vaatteet, hyvät sisäkengät, hygieniatarvikkeet ja tarvitsemasi lääkkeet.
Läheisten yhteydenotto
Jos läheisesi on hoidossa kuntoutusyksikössä, ota ensisijaisesti yhteyttä läheisesi omaan matkapuhelimeen.
Etsitkö tätä palvelua?
Lakeuden alueen kuntoutusyksikkö on Muhoksella.
Voit soittaa sairaanhoitajalle tai hoitajille, jos sinulla on kysyttävää läheisesi voinnista tai hoidosta.
Lakeuden kuntoutusyksikössä vastaa Hailuodon, Kempeleen, Limingan, Lumijoen, Muhoksen ja Tyrnävän asukkaiden kuntoutusjaksoista.