Osastohoito terveyskeskuksessa
Palvelun sisältö
Terveyskeskuksen vuodeosastoa kutsutaan Pohteella akuuttiosastoksi. Akuuttiosastolla hoidetaan potilaita, jotka jäävät vähintään yön yli hoidettaviksi tai tarkkailtaviksi.
Tarkoitus on, akuuttiosastolla ei olla pitkään. Potilas kotiutetaan tai siirretään toiseen yksikköön jatkohoitoon mahdollisimman pian.
Potilaat tulevat akuuttiosastolle lääkärin lähetteellä esimerkiksi terveyskeskuksen vastaanotolta, päivystyksestä tai erikoissairaanhoidosta. Potilaat voivat tulla akuuttiosastolle kaikkina vuorokauden aikoina.
Toimi näin
Potilaat tulevat akuuttiosastolle lähetteellä.
Hailuodon terveyskeskuksessa ei ole vuodeosastoa. Osastohoito toteutetaan muissa Pohteen alueen terveyskeskuksissa.
Terveyskeskuksessa on muun muassa lääkärin ja sairaanhoitajan vastaanotto. Hailuodon terveyskeskus toimii vain ajanvarauksella.
Hoidon tarpeen arvioinnin saa soittamalla Kempeleen terveyskeskukseen. Hailuodon kuntalaisia saatetaan ohjata myös Kempeleen terveyskeskuksen vastaanotolle.