Psykiatrian päivystys

Palvelun sisältö

Kiireellistä hoitoa edellyttävien mielenterveyden oireiden vuoksi on hakeuduttava terveyskeskukseen tai yhteispäivystykseen. Ympärivuorokautinen yhteispäivystys toimii sairaaloiden yhteydessä. Laajaa ympärivuorokautista päivystystä tarjoavissa sairaaloissa on lisäksi psykiatrisen erikoissairaanhoidon ympärivuorokautinen päivystys. Päivystyksessä arvioidaan tilanne ja ohjataan potilas tarpeellisiin tutkimuksiin ja hoitoihin.

Toimi näin

Arkipäivisin ota yhteyttä alueesi terveyskeskuksen vastaanottoon tai mahdolliseen mielenterveystoimistoon.

Muina aikoina (ilta, yö ja viikonloppu) soita valtakunnalliseen päivystysapunumeroon 116 117 ja toimi annettujen ohjeiden mukaan. Hakeudu lähimpänä sijaitsevan sairaalan/terveyskeskuksen päivystykseen.

Kenelle ja millä ehdoin

Hoito perustuu ensisijaisesti avopalveluihin ja vapaaehtoisiin toimiin. Potilas voidaan ottaa tahdosta riippumattomaan hoitoon tietyissä, lain tarkasti määrittämissä tilanteissa. Näitä ovat esimerkiksi tilanteet, joissa vaihtoehtona on psykoosisairauden olennainen pahentuminen tai vakava vaara potilaan omalle tai muun henkilön terveydelle tai turvallisuudelle.

Henkeä uhkaavissa hätätilanteissa soita aina hätänumeroon 112.

Jos tarvitset kiireellistä hoitoa terveyskeskuksen ollessa suljettuna soita Päivystysapuun 116 117.

Kalajoki

Palvelunumerot

Kalajoen terveyskeskus, kiireellinen ajanvaraus, puhelinnumero

Kiireellinen hoito ja hoidon tarpeen arviointi

Kun tarvitset kiireellistä hoitoa saman päivän aikana, ota yhteyttä kiireelliseen ajanvaraukseen.

Maanantai – tiistai kello 8 – 15.30
Keskiviikko kello 8.30 – 15.30
Torstai kello 8 – 15.30
Perjantai kello 8 – 14.30

Kiireellinen ajanvaraus
044 469 1502

Kalajoen terveyskeskus, kiireetön ajanvaraus, puhelinnumero

Maanantai – torstai kello 10 – 15.30
Perjantai kello 10 – 14.30

Kiireetön ajanvaraus ja neuvonta
044 469 1505

Päivystysapu 116117

Päivystysavusta saat neuvoja äkillisiin terveysongelmiin silloin, kun oma terveyskeskuksesi on kiinni. Soita Päivystyapuun numeroon 116 117 ennen kuin lähdet päivystykseen. Jätä halutessasi soittopyyntö. Puhelu on maksuton. Päivystysapu on aina avoinna. Voit keskustella myös Päivystysavun chatissa. Hätätilanteessa soita 112.

Päivystysapu
116 117
Päivystysapu varanumero
050 564 3226

Palvelupaikat

Kalajoen terveyskeskus

Maanantai – tiistai kello 8 – 15.30
Keskiviikko kello 8.30 – 15.30
Torstai kello 8 – 15.30
Perjantai kello 8 – 14.30

Osoite:
Tohtorintie 4, 85100 KALAJOKI
Katso kartalta

Henkeä uhkaavissa hätätilanteissa soita aina hätänumeroon 112.

Jos tarvitset kiireellistä hoitoa terveyskeskuksen ollessa suljettuna soita Päivystysapuun 116 117.