Psykiatrian päivystys
Palvelun sisältö
Kiireellistä hoitoa edellyttävien mielenterveyden oireiden vuoksi on hakeuduttava terveyskeskukseen tai yhteispäivystykseen. Ympärivuorokautinen yhteispäivystys toimii sairaaloiden yhteydessä. Laajaa ympärivuorokautista päivystystä tarjoavissa sairaaloissa on lisäksi psykiatrisen erikoissairaanhoidon ympärivuorokautinen päivystys. Päivystyksessä arvioidaan tilanne ja ohjataan potilas tarpeellisiin tutkimuksiin ja hoitoihin.
Toimi näin
Arkipäivisin ota yhteyttä alueesi terveyskeskuksen vastaanottoon tai mahdolliseen mielenterveystoimistoon.
Muina aikoina (ilta, yö ja viikonloppu) soita valtakunnalliseen päivystysapunumeroon 116 117 ja toimi annettujen ohjeiden mukaan. Hakeudu lähimpänä sijaitsevan sairaalan/terveyskeskuksen päivystykseen.
Kenelle ja millä ehdoin
Hoito perustuu ensisijaisesti avopalveluihin ja vapaaehtoisiin toimiin. Potilas voidaan ottaa tahdosta riippumattomaan hoitoon tietyissä, lain tarkasti määrittämissä tilanteissa. Näitä ovat esimerkiksi tilanteet, joissa vaihtoehtona on psykoosisairauden olennainen pahentuminen tai vakava vaara potilaan omalle tai muun henkilön terveydelle tai turvallisuudelle.
Henkeä uhkaavissa hätätilanteissa soita aina hätänumeroon 112.
Jos tarvitset kiireellistä hoitoa terveyskeskuksen ollessa suljettuna soita Päivystysapuun 116 117.
Valitse paikkakunta
Virka-aikana voit olla yhteydessä Haapaveden terveyskeskuksen lääkäripäivystyksen ajanvarausnumeroon 08452700.
Yö-, ilta-, arkipyhä- ja viikonloppupäivystysaikoina ota yhteyttä Päivystysapuun puhelinnumeroon 116117, josta sinut ohjataan eteenpäin.
Palvelunumerot
Palvelunumerot
Päivystysapu 116117
Päivystysavusta saat neuvoja äkillisiin terveysongelmiin silloin, kun oma terveyskeskuksesi on kiinni. Soita Päivystyapuun numeroon 116 117 ennen kuin lähdet päivystykseen. Jätä halutessasi soittopyyntö. Puhelu on maksuton. Päivystysapu on aina avoinna. Voit keskustella myös Päivystysavun chatissa. Hätätilanteessa soita 112.
- Päivystysavun chat-keskustelu (etapalvelut.fi)
- Päivystysavun tekstipalvelu henkilöille, joilla kuulovamma tai puhevamma (116117.fi)
Pyhännän terveyskeskus, kiireellinen ajanvaraus, puhelinnumero
Puhelinaika
Maanantai – torstai kello 8 – 15.30
Perjantai suljettu
Pyhännän terveyskeskus, kiireetön ajanvaraus, puhelinnumero
Puhelinaika
Maanantai – torstai kello 8 – 15.30
Perjantai suljettu
Palvelupaikat
Pyhännän terveyskeskus
Maanantai – torstai kello 8 – 15.30
Perjantai suljettu
Osoite:
Antintie 8, 92930 PYHÄNTÄ
Katso kartalta
Henkeä uhkaavissa hätätilanteissa soita aina hätänumeroon 112.
Jos tarvitset kiireellistä hoitoa terveyskeskuksen ollessa suljettuna soita Päivystysapuun 116 117.