Psykiatrian päivystys

Palvelun sisältö

Kiireellistä hoitoa edellyttävien mielenterveyden oireiden vuoksi on hakeuduttava terveyskeskukseen tai yhteispäivystykseen. Ympärivuorokautinen yhteispäivystys toimii sairaaloiden yhteydessä. Laajaa ympärivuorokautista päivystystä tarjoavissa sairaaloissa on lisäksi psykiatrisen erikoissairaanhoidon ympärivuorokautinen päivystys. Päivystyksessä arvioidaan tilanne ja ohjataan potilas tarpeellisiin tutkimuksiin ja hoitoihin.

Toimi näin

Arkipäivisin ota yhteyttä alueesi terveyskeskuksen vastaanottoon tai mahdolliseen mielenterveystoimistoon.

Muina aikoina (ilta, yö ja viikonloppu) soita valtakunnalliseen päivystysapunumeroon 116 117 ja toimi annettujen ohjeiden mukaan. Hakeudu lähimpänä sijaitsevan sairaalan/terveyskeskuksen päivystykseen.

Kenelle ja millä ehdoin

Hoito perustuu ensisijaisesti avopalveluihin ja vapaaehtoisiin toimiin. Potilas voidaan ottaa tahdosta riippumattomaan hoitoon tietyissä, lain tarkasti määrittämissä tilanteissa. Näitä ovat esimerkiksi tilanteet, joissa vaihtoehtona on psykoosisairauden olennainen pahentuminen tai vakava vaara potilaan omalle tai muun henkilön terveydelle tai turvallisuudelle.

Henkeä uhkaavissa hätätilanteissa soita aina hätänumeroon 112.

Jos tarvitset kiireellistä hoitoa terveyskeskuksen ollessa suljettuna soita Päivystysapuun 116 117.

Taivalkoski

Palvelunumerot

Kuusamon terveyskeskuksen päivystys, puhelinnumero

Kuusamon terveyskeskuksen päivystyksessä hoidetaan kiireellistä hoitoa vaativia sairauksia ja vammoja. Terveyskeskuksen päivystys on aina avoinna. Ennen kuin lähdet päivystykseen, soita Päivystysapuun numeroon 116 117. Puhelu on maksuton. Päivystysapu arvioi, tarvitsetko kiireellistä hoitoa. Saat sieltä toimintaohjeet. Voit keskustella myös Päivystysavun chatissa. Henkeä uhkaavassa tilanteessa soita aina 112.

Päivystysapu
116 117
Potilastiedustelut
040 860 8458

Päivystysapu 116117

Päivystysavusta saat neuvoja äkillisiin terveysongelmiin silloin, kun oma terveyskeskuksesi on kiinni. Soita Päivystyapuun numeroon 116 117 ennen kuin lähdet päivystykseen. Jätä halutessasi soittopyyntö. Puhelu on maksuton. Päivystysapu on aina avoinna. Voit keskustella myös Päivystysavun chatissa. Hätätilanteessa soita 112.

Päivystysapu
116 117
Päivystysapu varanumero
050 564 3226

Taivalkosken terveyskeskus, kiireellinen ajanvaraus, puhelinnumero

Maanantai – perjantai kello 8-16

Viikonloppujen kiirevastaanotot ovat kesätauolla.
Kiirevastaanotot arkisin toimivat normaalisti kesän ajan maanantai – perjantai kello 8-16.
Päivystys viikonloppuisin ja arkisin Kuusamon terveyskeskuksessa kesän aikana. Ennen päivystykseen menoa voit soittaa päivystysapuun 116117 tai tehdä Omaolo-oirearvion.

Kiireellinen ajanvaraus
040 860 9001

Taivalkosken terveyskeskus, kiireetön ajanvaraus, puhelinnumero

Maanantai – perjantai kello 8-16

Kiireetön ajanvaraus ja muut asiat
040 860 9002

Palvelupaikat

Kuusamon terveyskeskuksen päivystys

Kuusamon terveyskeskuksen päivystyksessä hoidetaan kiireellistä hoitoa vaativia sairauksia ja vammoja. Terveyskeskuksen päivystys on aina avoinna.

Osoite:
Raistakantie 1 a, 93601 Kuusamo
Katso kartalta

Käyntiosoite:
Päivällä sisäänkäynti C-ovesta. Yöllä sisäänkäynti S-ovesta. Paina soittokelloa. Hoitaja avaa oven.

Taivalkosken terveyskeskus

Avoinna

Maanantai – perjantai kello 8-16

Viikonloppujen kiirevastaanotot ovat kesätauolla.
Kiirevastaanotot arkisin toimivat normaalisti kesän ajan maanantai – perjantai kello 8-16.
Päivystys viikonloppuisin ja arkisin Kuusamon terveyskeskuksessa kesän aikana. Ennen päivystykseen menoa voit soittaa päivystysapuun 116117 tai tehdä Omaolo-oirearvion.

Osoite:
Sairaalantie 8 A, 93400 TAIVALKOSKI
Katso kartalta

Henkeä uhkaavissa hätätilanteissa soita aina hätänumeroon 112.

Jos tarvitset kiireellistä hoitoa terveyskeskuksen ollessa suljettuna soita Päivystysapuun 116 117.