Vammaispalvelulain mukainen päivätoiminta

Palvelun sisältö

Vammaisille henkilöille järjestetään päivätoimintaa, joka tukee itsenäistä selviytymistä, edistää ihmissuhteita ja tarjoaa mielekästä tekemistä. Toimintaa järjestetään yksilöllisesti, asiakkaan toimintakyky huomioiden. Päivätoiminnassa voidaan esimerkiksi pelata pelejä, kuunnella musiikkia tai harrastaa liikuntaa, ulkoilla ja keskustella ohjatusti tai vapaamuotoisesti.

Jos vaikeavammaisella henkilöllä ei ole edellytyksiä osallistua työtoimintaan, hän on oikeutettu osallistumaan päivätoimintaan yksilöllisesti 1-5 päivänä viikossa. Päivätoiminnassa olevalla työikäisellä on mahdollisuus kokeilla myös työtoimintaan osallistumista.

Toimi näin

Ota yhteyttä paikkakuntasi vammaispalvelulain mukaisia asioita hoitavaan sosiaalityöntekijään tai palveluohjaukseen.

Kenelle ja millä ehdoin

Sosiaalihuoltolaki

Pudasjärvi
Vammaispalvelulain mukainen päivätoiminta

Toimi näin

Toimintoihin hakeudutaan olemalla yhteydessä sosiaali- ja perhepalveluiden palveluohjaukseen ja/tai työ- ja päivätoimintapalveluiden hakulomakkeella.

Palvelunumerot

Perhe- ja sosiaalipalvelujen seudullinen palveluohjaus

Seudullisessa perhe- ja sosiaalipalveluiden palveluohjauksessa saat tietoa ja ohjausta työikäisten, vammaisten ja lapsiperheiden sosiaalipalveluista.

Puhelinajat
Ma 09:00 - 15:00
Ti 09:00 - 15:00
Ke 09:00 - 15:00
To 09:00 - 15:00
Pe 09:00 - 15:00
Työkeskus, Pudasjärvi, puhelinnumero

Työ- ja päivätoiminnan tavoitteena on asiakkaiden osallisuuden ja toimintakyvyn edistäminen sekä työllistymismahdollisuuksien lisääminen.

Puhelinajat
Ma 08:00 - 16:00
Ti 08:00 - 16:00
Ke 08:00 - 16:00
To 08:00 - 16:00
Pe 08:00 - 16:00
Tuettu työ
040 557 2223
Työtoiminta
040 013 8666
Näytä lisää
Päivätoiminta
040 557 2226
Vastuuyksikköpäällikkö
040 071 2535

Palvelupaikat

Työkeskus, Pudasjärvi

Työ- ja päivätoiminnan tavoitteena on asiakkaiden osallisuuden ja toimintakyvyn edistäminen sekä työllistymismahdollisuuksien lisääminen.

Maanantai 08:00-16:00
Tiistai 08:00-16:00
Keskiviikko 08:00-16:00
Torstai 08:00-16:00
Perjantai 08:00-16:00

Osoite
Kauralantie 3, 93100 PUDASJÄRVI
Katso kartalta

Lomakkeet

Vammaispalveluhakemus

Vammaispalveluhakemuksella voit hakea vammaisille tarkoitettuja palveluja.

Vammaispalveluhakemus

Lomakkeella voit hakea näitä palveluja: palveluasuminen/asumispalvelut, asunnon muutostyöt, asuntoon kuuluvat välineet ja laitteet, autoavustus, auton apuvälineet ja muutostyöt, henkilökohtainen apu, erityiskustannukset, kotiin annettavat palvelut, liikkumista tukeva palvelu, omaishoidon tuki, sopeutumisvalmennus, työ- tai päivätoiminta ja välineet, koneet tai laitteet päivittäisiin toimiin.

Lomakkeen toimitustiedot
PL 27, 90029 POHDE