Hoitojonoja puretaan viiden miljoonan euron erillismäärärahalla
Hyvinvointialueelle siirtyi kuntaorganisaatioilta muun muassa koronapandemian ja yliopistosairaaloihin kohdistuneiden työtaistelutoimien aiheuttamaa hoito- ja palveluvelkaa.
Pohteella hoitojonojen kasvu on saatu pysäytettyä eri toimilla, mutta jonot ovat edelleen pitkät. Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy ei toteudu lain edellyttämällä tavalla. Vuoden 2025 talousarviossa hoitojonojen purkamiseen on kohdennettu viiden miljoonan euron erillismääräraha.
– Hoito- ja palvelujonojen purkaminen on yksi tämän vuoden keskeisistä tavoitteistamme, sanoo hyvinvointialuejohtaja Ilkka Luoma.
Aluehallitus päätti, että viiden miljoonan euron erillismäärärahasta kohdennetaan somaattiseen erikoissairaanhoitoon 3,6 miljoonaa euroa ja psykiatriaan 1,4 miljoonaa euroa.
Erillismäärä kohdennetaan pääosin oman palvelutuotannon lisäämiseen erikoissairaanhoidossa. OYSissa avataan kaksi leikkaussalia, joissa leikataan hoitoa yli kuusi kuukautta odottaneita potilaita. Pisimmät hoitojonot ovat ortopedian, traumatologian ja gastroenterologian erikoisaloilla.
Potilaita ohjataan myös muille hyvinvointialueille potilaan valinnanvapauteen perustuen. Jononpurkua tehdään lauantaisin paikallisen lisätyösopimuksen turvin.
Psykiatrian osalta määrärahaa kohdennetaan käytäntöjen muuttamiseen ja henkilöstön rekrytointiin. Painopistettä siirretään perustasolle ja avohoitoa kehitetään. Kehitettäviä palveluita ovat esimerkiksi perhekeskusmalli, aikuistuvien nuorten hoitomalli ja pitkään sairastavien hoidon jatkuvuusmalli. Toimintaa kehitetään siten, että pitkiä jonoja ei jatkossa muodostuisi.
Vaaliohje ohjeistaa vaalityössä
Aluehallitus hyväksyi vaaliohjeen, joka koskee 13.4.2025 järjestettäviä aluevaaleja ja soveltuvin osin samana päivänä järjestettäviä kuntavaaleja. Vaaliohje sisältää ohjeet Pohteen henkilöstölle vaalityöhön, ohjeet Pohteen tilojen käytöstä ja rahallisesta tuesta sekä tietoa toimielintyöskentelyä koskevista rajoitteista.
Pohde suhtautuu myönteisesti vaaleissa ehdokkaina olevien vaalityöhön ja kannustaa asukkaita käyttämään vaikuttamisoikeuttaan ja äänestämään vaaleissa.
Viranomaisena Pohde suhtautuu puolueettomasti poliittisiin puolueisiin ja kohtelee kaikkia aluevaaleissa edustettuina olevia poliittisia ryhmittymiä ja ehdokkaita yhdenvertaisesti.
Vaaliohje on voimassa vaalikaranteenin ajan. Vaalikaranteeni on vaaleja edeltävä ajanjakso, jonka aikana organisaatio pidättäytyy antamasta ehdokkaina oleville henkilöille julkisuutta. Vaalikaranteeni alkaa 4.3.2025 ja jatkuu vaalipäivään 13.4.2025 saakka.
Muut kokousasiat
Lisäksi aluehallitus käsitteli muun muassa seuraavia asioita ja hyväksyi ne esityslistan mukaisesti.
- Kantasairaalan rakennusosien poistoaikojen muutos
Vuoden 2024 aikana vanhan kantasairaalan tiloja vapautui noin 100 000 neliömetriä, kun toimintoja ja henkilöstöä siirtyi uuden sairaalan tiloihin. Vuoden 2025 investointisuunnitelmassa on varauduttu toteuttamaan K- ja L-rakennusosien purkutöitä. Tilintarkastajan tarkentuneen ohjeistuksen mukaisesti kantasairaalan rakennusosien poistoaikoja on tarkennettu.
- Kuusamon pelastusaseman uudisrakennus
Hankesuunnitelma ja kilpailuttamisen käynnistäminen hyväksyttiin. Uudisrakennuksen kustannusarvio on noin 9,5 miljoonaa euroa.
Kokousajat ja pöytäkirjat Pohteen sivuilla
Aluehallitus kokoontuu seuraavan kerran tiistaina 4.2.2025.
Kokousajat, esityslistat ja tarkastetut pöytäkirjat löydät Pohteen verkkosivuilta aluehallituksen sivulta.
Tapani Tölli
Aluehallituksen puheenjohtaja
Ilkka Luoma
Hyvinvointialuejohtaja
Jouko Luukkonen
Konsernipalvelujen johtaja