Kuusamon psykiatrisen osaston toiminta lakkaa 20.6.2024

Julkaistu
Kuusamossa vahvistetaan kotiin vietäviä palveluja ja hoitoon pääsyä varhaisessa vaiheessa. Muutos on osa Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen järjestämissuunnitelmaa.

Kuusamon psykiatrisen osaston toiminta lakkaa torstaina 20.6.2024. Ympärivuorokautisella avohoito-osastolla on ollut kuusi vuodepaikkaa ja siellä on hoidettu kiireellistä hoitoa tarvitsevia potilaita. Hoito on perustunut vapaaehtoisuuteen. Suljettua osastohoitoa tarvitsevat potilaat hoidetaan jatkossakin OYSin psykiatrian osastoilla Oulun Peltolassa, jonne heidät kuljetetaan Kuusamosta ambulanssilla. Päihdekatkaisua tarvitsevat potilaat hoidetaan Kuusamon terveyskeskuksen akuuttiosastolla.

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto päätti Kuusamon ja Raahen psykiatristen osastojen lakkauttamisesta syksyllä 2022, kun se hyväksyi sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelman. Raahessa psykiatrisen osaston toiminta lakkasi viime vuonna, ja mielenterveyspalvelut järjestettiin uudella tavalla.

Avohoitoa vahvistetaan

Koillismaan alueella eli Kuusamossa ja Taivalkoskella mielenterveyspalveluja saa jatkossa arkipäivisin kello 8–16. Psykiatrisen osaston henkilökunta sijoittuu työskentelemään Koillismaan mielenterveyspalveluissa eri tehtäviin.

– Tavoitteemme on, että pystymme mahdollisimman pitkään hoitamaan potilaat avohoidon turvin eli ilman osastohoitoa. Raahessa palvelut on järjestetty tällä samalla tavalla psykiatrisen osaston lakkauttamisen jälkeen ja kokemus siellä on ollut hyvä, kertoo Pohteen alueellisten mielenterveyspalvelujen hoitotyön johtaja Niko Borén.

Henkilökuntaa siirtyy esimerkiksi tehostetun avohoidon yksikköön, joka aloitta Kuusamon psykiatrisen osaston tiloissa tiistaina 25.6.2024.

– Tehostetulla avohoidolla pyrimme vastaamaan nopeaan hoidon tarpeeseen. Järjestämme nopeasti ja tiiviisti aikoja potilaille, jotka niitä tarvitsevat, sanoo alueellisten mielenterveyspalvelujen osaamiskeskusjohtaja Jaana Hinkkala.

Henkilökuntaa sijoitetaan myös vahvistamaan lasten ja nuorten mielenterveyspalveluja. Lisäksi psykiatrisen osaston henkilöstöä siirtyy niin sanottuihin matalan kynnyksen palveluihin.

Mielenterveyspalveluista tulee liikkuvia

Mielenterveyspalveluja viedään myös asiakkaiden koteihin. Liikkuvia mielenterveyspalveluja Koillismaalla ei ole aiemmin ollut.

– Tehostettu avohoito alkaa aina hoitajien käynnillä potilaan kotona. Sen jälkeen potilas tapaa hoitajaa joko vastaanotolla tai etänä. Tehostettu avohoito kestää kuudesta kahdeksaan viikkoa. Siihen voi kuulua myös verkostotapaamisia, joissa ovat mukana potilas, potilaan hoidosta vastaava yksikkö tai lähetteen tehnyt yksikkö ja potilaan omaisia, jos potilas antaa siihen luvan, kertoo Koillismaan mielenterveyspalvelujen vastuuyksikköpäällikkö Nina Säkkinen.

Tehostettuun avohoitoon voidaan ohjata esimerkiksi päivystyksestä tai muista hoitoyksiköistä. Asiakas itse ei voi hakeutua tehostettuun avohoitoon, vaan ensimmäinen yhteydenottoväylä matalan kynnyksen palveluihin on Koillismaan mielenterveyspalvelujen asiakaspalvelu, jonka puhelinnumero on 040 773 5328. Puheluihin vastataan arkisin kello 8–11.

13.6.2024 klo 8.58 korjattu: Kuusamon psykiatrisella osastolla ei ole tarjottu suljettua osastohoitoa, vaan hoito osastolla on perustunut vapaaehtoisuuteen.