Tulevaisuuslautakunta päivitti ympärivuorokautisen palveluasumisen palvelusetelin sääntökirjaa

Julkaistu
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen tulevaisuuslautakunta teki vuoden ensimmäisessä kokouksessaan päivityksiä sääntökirjaan, joka ohjaa ympärivuorokautisen palveluasumisen palveluseteliyrittäjiä. Lisäksi lautakunta päätti periaatteista, joilla toteutetaan täydentävän lääkäripalvelun hankinta Oulaskankaan sairaalan perusterveydenhuollon ympärivuorokautiselle päivystykselle ajalla 1.4.–30.9.2025.

Tulevaisuuslautakunta päivitti ympärivuorokautisen palveluasumisen sääntökirjaa vanhuspalvelulaissa tapahtuneen muutoksen takia. Uudessa laissa lakisääteistä henkilöstömitoitusta on alennettu, ja 1.1.2025 alkaen toteutuneen henkilöstömitoituksen on oltava vähintään 0,60 työntekijää asiakasta kohden. Myös valvontalaki on muuttunut.

Sääntökirjaa päivitettiin muun muassa henkilöstömitoitukseen liittyvien ohjeistusten, hinnoittelun ja hintojen muutosten sekä hoiva-avustajien koulutuksen ja sijaisena käytettävien opiskelijoiden osaamisvaatimusten osalta.

Pohteen ympärivuorokautisen palveluasumisen palveluseteliyrittäjille ilmoitetaan muutoksesta kirjallisesti. Yrittäjällä on mahdollisuus kieltäytyä sitoutumisesta muuttuneisiin sääntöihin ilmoittamalla siitä kirjallisesti kuudenkymmenen päivän kuluessa muutosilmoituksen lähettämisestä. 

Kooste sääntökirjaan tulleista muutoksista löytyy tulevaisuuslautakunnan esityslistalta: Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen ikäihmisten ympärivuorokautisen palveluasumisen palvelusetelin sääntökirjan päivittäminen. Sääntökirja päivittyy myös Pohteen verkkosivuille: Pohteen palvelusetelit.

Oulaskankaan sairaalaan hankitaan täydentävää lääkäripalvelua perusterveydenhuollon ympärivuorokautisen päivystyksen toteuttamiseen 

Maaliskuun 2025 alusta lähtien Oulaskankaan sairaalassa toimii sosiaali- ja terveysministeriön poikkeusluvalla perusterveydenhuollon ympärivuorokautinen päivystys 30.9.2025 asti. Lainsäädäntömuutoksen takia Oulaskankaan sairaalan perusterveydenhuollon päivystys päättyy 1.10.2025 ja tilalle tulee perusterveydenhuollon kiireellisen hoidon vastaanottotoiminta.  

Tällä hetkellä toimivaa päivystystä on tarjottu asukkaille Pohteen omien lääkäreiden voimin sekä ostopalveluna täydentävän lääkäripalvelun avulla. Ostopalvelusopimus päättyy 31.3.2025. Myös 1.4. alkava perusterveydenhuollon ympärivuorokautinen päivystys on tarkoitus tarjota asukkaille Pohteen omien lääkäreiden sekä täydentävän lääkäripalvelun voimin. Tavoitteena on näin turvata palvelun saatavuus kaikille Oulun eteläisen alueen ja sen lähialueiden asukkaille.

Tulevaisuuslautakunta päätti kokouksessaan periaatteista, joilla täydentävää lääkäripalvelua hankitaan. Hankinnan kesto on 1.4.–30.9.2025, jonka lisäksi palvelua tuottavalla yrityksellä on mahdollisuus kuuden kuukauden optioon ajalla 1.10.2025–30.3.2026. Palvelua ei voi tuottaa henkilöstöllä, joka on palvelussuhteessa Pohteelle ja työskentelee samoissa tai samankaltaisissa tehtävissä kuin hankinnan kohteena oleva palvelu. Lopullisen päätöksen hankinnasta tekee Pohteen aluehallitus.

Lisätietoa tulevaisuuslautakunnan päätöksestä ja hankinnan periaatteista löytyy tulevaisuuslautakunnan esityslistalta: Oulaskankaan sairaalan perusterveydenhuollon ympärivuorokautisen päivystyksen täydentävä lääkäripalvelu -hankinnan strategiset periaatteet.

Yhteyshenkilöt

Antti Ollikainen
Lautakunnan puheenjohtaja

Kirsti Ylitalo-Katajisto
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisjohtaja

Arja Heikkinen
Hankinta- ja valvontajohtaja