Lastenneuvola

Palvelun sisältö

Lastenneuvolassa seuraamme lapsesi terveyttä, kasvua ja kehitystä määräaikaistarkastuksissa. Tuemme sinua kasvatustyössäsi ja lapsesi hyvinvoinnista huolehtimisessa.

Tarvittaessa voimme varata lapsellesi lisäkäynnin neuvolaan. Jos lapsesi tai perheesi tarvitsee erityistä tukea, teemme yhteistyötä esimerkiksi varhaiskasvatuksen, sosiaali- ja päihdepalvelujen ja lastensuojelun kanssa. Jos lapsen kehityksessä ilmenee tarkempien tutkimusten tarvetta, ohjaamme neuvolassa asiassa eteenpäin.

Suun terveyden ja hampaiden tarkastuksessa lapsesi käy 1-vuotiaasta lähtien vähintään joka toinen vuosi.

Kun lapsesi aloittaa koulun, hän siirtyy kouluterveydenhuollon asiakkaaksi.

Mitä neuvolakäynnillä tapahtuu?

  • Annetaan kansallisen rokotusohjelman mukaiset rokotukset.
  • Mitataan pituus, paino ja päänympärys.
  • Seurataan lapsen fyysistä, motorista, psyykkistä, sosiaalista ja kielellistä kehitystä.
  • Tutkitaan näkö ja kuulo.
  • Annetaan ohjausta lapsen hoitoon, tapaturmien torjuntaan ja oikeanlaiseen ravintoon.
  • Kiinnitetään huomiota sosioemotionaaliseen kehitykseen, vuorovaikutukseen lapsen ja vanhemman välillä ja perheen elämäntilanteeseen.

Toimi näin

Varaa aika

Voit varata lastenneuvolaan ajan soittamalla ajanvarausnumeroon. Joillakin paikkakunnilla voit varata ajan myös verkossa. Valitse paikkakuntasi, niin näet oman alueesi yhteystiedot.

Terveysneuvonta

Voit kysyä terveydenhoitajalta lapsen hoitoon tai kasvuun liittyvistä asioista.

Joillakin paikkakunnilla voit lähettää viestin kiireettömissä asioissa myös digitaalisen viestikanavan kautta.

Sairaan lapsen hoitotodistus

Saat hoitotodistuksen, kun lapsi on sairastunut äkillisesti ja hän on alle 10-vuotias. Pyydä hoitotodistus neuvolasta, sosiaali- ja terveyskeskuksen vastaanotolta tai Digitaalisen sote-keskuksen sairaanhoitaja-chatissa. Pääset chattiin kirjautumalla OmaPohteeseen. Hyvinvointialueilla ja kunta-alalla työskentelevät voivat jäädä hoitamaan alle 12-vuotiasta lasta. Toimita hoitotodistus työnantajallesi.

Milloin tarkastukseen ja lisätietoa määräaikaistarkastuksista

Tietoa neuvolaikäisten määräaikaistarkastuksista ja rokotuksista sekä muista palveluista löydät sivulta Ohjeita lastenneuvolan asiakkaille.

 

Yhteystiedot

Palvelunumerot
Raahen neuvola ja Vihannin äitiysneuvola
Palvelunumero
040 135 8570
Puhelinaika
Ma

8-11.30

Ti

8-11.30

Ke

8-11.30

To

8-11.30

Pe

8-11.30

Poikkeusaukioloajat
Suljettu 24.12.2025

jouluaatto

Suljettu 25.12.2025

joulupäivä

Suljettu 26.12.2025

tapaninpäivä

Suljettu 1.1.2026

uudenvuodenpäivä

Suljettu 5.1.2026 - 5.1.2026

Raahen neuvola on kiinni

Suljettu 6.1.2026

loppiainen

Tästä numerosta voit varata ajan Raahen neuvolaan ja Vihannin äitiysneuvolaan.

Palvelunumerot
Vihannin lastenneuvola
Palvelunumero
040 135 7948
Puhelinaika
Ma

12-13

Ti

12-13

Ke

12-13

To

12-13

Pe

12-13

Poikkeusaukioloajat
Suljettu 22.12.2025 - 6.1.2026

Kiireellisissä asioissa voit olla yhteydessä arkisin Raahen neuvolaan

Suljettu 24.12.2025

jouluaatto

Suljettu 25.12.2025

joulupäivä

Suljettu 26.12.2025

tapaninpäivä

Suljettu 1.1.2026

uudenvuodenpäivä

Suljettu 6.1.2026

loppiainen

Tästä numerosta voit varata ajan lastenneuvolaan. Äitiysneuvola-asioissa ota yhteys Raahen neuvolaan. Tästä numerosta saat myös tietoa kohdunkaulansyövän seulonnasta Vihannin alueella.

Palvelupaikka
Raahen neuvola
Osoite
Rantakatu 8 C 1,
92100 RAAHE

Aukioloajat
Ma

8-15.30

Ti

8-15.30

Ke

8-15.30

To

8-15.30

Pe

8-14

Poikkeusaukioloajat
Suljettu 24.12.2025

jouluaatto

Suljettu 25.12.2025

joulupäivä

Suljettu 26.12.2025

tapaninpäivä

Suljettu 1.1.2026

uudenvuodenpäivä

Suljettu 5.1.2026 - 5.1.2026

Raahen neuvola on kiinni

Suljettu 6.1.2026

loppiainen

Palvelupisteessä sijaitsee äitiys- ja lastenneuvola.
Kulku neuvolaan Softpoliksen ovesta 5. Ilmoittaudu aulan automaatilla.

Palvelupaikka
Vihannin sosiaali- ja terveysasema
Osoite
Kirkkotie 2,
86400 VIHANTI

Aukioloajat
Ti

8-15.30

Ke

8-15.30

To

8-15.30

Pe

8-15

Poikkeusaukioloajat
Suljettu 22.12.2025 - 4.1.2026

Vihannin sosiaali- ja terveysaseman ollessa suljettu voit asioida Raahen sosiaali- ja terveyskeskuksessa.

Suljettu 24.12.2025

jouluaatto

Suljettu 25.12.2025

joulupäivä

Suljettu 26.12.2025

tapaninpäivä

Suljettu 1.1.2026

uudenvuodenpäivä

Suljettu 6.1.2026

loppiainen

Saat meiltä terveyspalveluja ja sosiaalipalveluja.

Lomakkeet
Yhteydenotto sosiaalihuollosta vastaavaan viranomaiseen

Esimerkiksi koulu, päiväkoti ja neuvola voivat ottaa yhteyttä sosiaalihuoltoon tuen tarpeen arvioimiseksi. Yhteydenotto sosiaalihuollosta vastaavaan viranomaiseen tehdään aina yhteistyössä perheen kanssa.

Digitaaliset palvelut

1,5-vuotiaan lapsen määräaikaistarkastuksen esitietolomake, Raahe ja Siikajoki

Täytä esitietolomake Omaolo-palvelussa ennen lapsesi 1,5-vuotistarkastusta. Lomakkeen täyttämistä varten sinun tulee tunnistautua palveluun verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.

Jos sinulla ei vielä ole aikaa varattuna neuvolakäynnille, varaa ensin aika.

Digitaaliset palvelut

Digitaalinen sote-keskus, sairaanhoitajan chat-vastaanotto ja videovastaanotto

Avoinna arkisin
Ma

7-21

Ti

7-21

Ke

7-21

To

7-21

Pe

7-21

Avoinna viikonloppuisin ja arkipyhinä
La

8-18

Su

8-18

Poikkeusaukioloajat
24.12.2025
Avoinna kello 8-18

jouluaatto

25.12.2025
Avoinna kello 8-18

joulupäivä

26.12.2025
Avoinna kello 8-18

tapaninpäivä

1.1.2026
Avoinna kello 8-18

uudenvuodenpäivä

6.1.2026
Avoinna kello 8-18

loppiainen

Digitaalinen sote-keskus on terveyskeskuksesi verkossa. Keskustele sairaanhoitajan kanssa chatissa ilman ajanvarausta. Voit saada ajan myös lääkärin tai muun ammattilaisen videovastaanotolle. Palvelut voivat vaihdella eri paikkakunnilla. Digitaalisessa sote-keskuksessa voit asioida myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Digitaaliset palvelut

Enjaksa.fi – pohjoispohjalaisten perheiden huoliin

Palvelun tuottaa: Pohteen yhteistyökumppani Zoturi Oy

Kartoita huolesi ja katso videoita, jotka auttavat vanhempia lapsiperheiden huolissa.

Digitaaliset palvelut

Normaali.fi – pohjoispohjalaisten nuorten huoliin

Palvelun tuottaa: Pohteen yhteistyökumppani Zoturi Oy

Kartoita huolet ja katso auttavia videoita nuorten elämän huoliin. Videoita aiheista mielenterveys, keho, tunteet, päihteet ja ihmissuhteet.

Digitaaliset palvelut

Pohteen verkkoajanvaraus

Voit siirtää, perua ja tarkastella tiettyjä vastaanottoaikoja. Voit myös varata aikoja tietyille vastaanotoille.

Digitaaliset palvelut

Äitiys- ja lastenneuvola, viestikanava

Voit lähettää viestiä kiireettömissä asioissa omaan neuvolaasi. Jos haluat, voit kohdentaa viestin omalle terveydenhoitajallesi. Terveydenhoitaja vastaa viestiin kolmen arkipäivän kuluessa.

Sinun täytyy tunnistautua esimerkiksi mobiilivarmenteella tai pankkitunnuksilla, jotta voit käyttää palvelua.

Mikäli paikkakunnallasi on käytössä digitaalinen ajanvarausjärjestelmä, suosittelemme ensisijaisesti käyttämään sitä ajanvarauksissa ja niiden siirroissa. Halutessasi voit hoitaa varauksesi myös puhelimella.

Kenelle ja millä ehdoin

Alle kouluikäiset lapset ovat oikeutettuja neuvolapalveluihin. Kun lapsi aloittaa koulun, hän siirtyy kouluterveydenhuollon asiakkaaksi.