Sosiaalityö

Palvelun sisältö

Sosiaalityö on ongelmia ehkäisevää, vähentävää tai poistavaa asiantuntijatyötä. Sosiaalityötä voidaan tehdä itsenäisenä palveluna tai osana muita palveluja. Sosiaalityön ammattilaiset työskentelevät sosiaalihuollon palveluissa, terveydenhuollossa ja alan järjestöissä.

Sosiaalityö on yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen parissa tehtävää työtä. Sosiaalityön keinoin lievennetään elämäntilanteen vaikeuksia, vahvistetaan sinun ja perheesi omia toimintaedellytyksiä. Sosiaalityöllä varmistetaan, että saat tarvitsemasi avun ja tuen.

Sosiaalityön asiakkailla on usein erityisesti työllistymiseen, kouluttautumiseen, toimeentuloon, kuntoutumiseen ja muuhun hyvinvoinnin ja osallistumisen edistämiseen liittyviä tarpeita.

Perhekohtaisessa sosiaalityössä huomio kiinnitetään lasten sosiaalisen turvallisuuden varmistamiseen ja vanhemmuuden tukemiseen. Yhteistyö muun muassa varhaiskasvatuksen ja koulun kanssa on tällöin tärkeää.

Yhteystiedot

Palvelupaikka
Aikuisten sosiaalipalvelut, Taivalkoski
Osoite
Sairaalantie 8 A,
93400 TAIVALKOSKI

Avoinna

Auki vain ajanvarauksella

Aikuisten sosiaalipalveluissa palvelemme 18–64-vuotiaita aikuisia ja perheitä. Autamme silloin, kun tarvitset tukea, ohjausta tai neuvontaa erilaisissa arkielämän tilanteissa.

Työikäisten sosiaalipalveluja ovat muun muassa:

ohjaus ja neuvonta
kuntouttava työtoiminta
täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki
välitystilipalvelu

Varaa aika soittamalla omalle sosiaaliohjaajallesi, tai ole yhteydessä alueesi Aikuissosiaalityön palveluohjaukseen.

Palvelunumerot
Kuusamon, Taivalkosken ja Pudasjärven perhe- ja sosiaalipalvelujen neuvonta
Palveluohjaus
040 318 5862
Puhelinaika
Ma

9-11

Ti

9-11

Ke

9-11

To

9-11

Pe

9-11

Poikkeusaukioloajat
Suljettu 24.12.2024

jouluaatto

Suljettu 25.12.2024

joulupäivä

Suljettu 26.12.2024

tapaninpäivä

Suljettu 1.1.2025

uudenvuodenpäivä

Tästä numerosta voit kysyä lasten, perheiden ja aikuisten sosiaalipalveluista ja miten palveluihin hakeudutaan.

Tähän numeroon voit soittaa, jos tarvitset

  • tukea jokapäiväisestä elämästä selviytymiseen
  • apua lapsesi tasapainoiseen kehitykseen tai hyvinvointiin
  • neuvontaa asumiseen tai taloudellisiin vaikeuksiin.
  • Palvelunumerot
    Sosiaalityöntekijä, Ikäihmisten sosiaalityö
    Palvelunumero
    040 053 0257

    Gerontologisen sosiaalityöntekijän tehtävänä on auttaa erityistä tukea tarvitsevia ikäihmisiä löytämään ratkaisuja haastavissa sosiaalisissa tilanteissa. Nämä ovat esimerkiksi elämänhallinnan haasteet, asumiseen liittyvät vaikeudet, usean yhtäaikaisen tuen tarve tai kaltoinkohtelu.

    Lomakkeet
    Yhteydenotto sosiaalihuollosta vastaavaan viranomaiseen

    Esimerkiksi koulu, päiväkoti ja neuvola voivat ottaa yhteyttä sosiaalihuoltoon tuen tarpeen arvioimiseksi. Yhteydenotto sosiaalihuollosta vastaavaan viranomaiseen tehdään aina yhteistyössä perheen kanssa.

    Digitaaliset palvelut

    Turvaposti

    Voit asioida kanssamme tietoturvallisesti Turvapostilla.

    Lähetä luottamuksellinen sähköposti turvapostin kautta.
    Jos lähetät hyvinvointialueelle sähköpostia, jossa on henkilötietoja, käytä turvasähköpostia.

    Näin lähetät turvasähköpostin Pohteelle:
    1. mene sivulle https://turvaposti.pohde.fi/ ja kirjoita kenttään oma sähköpostiosoitteesi
    2. klikkaa Rekisteröidy
    3. saat omaan sähköpostiisi viestin, jonka linkistä pääset lähettämään turvasähköpostin.