OYSin brändi on uudistunut

Julkaistu
Oulun yliopistollisen sairaalan uusi brändi korostaa Suomen pohjoisimman yliopistosairaalan vahvuuksia ja roolia. Uusi visuaalinen ilme tuo OYSin tiiviimmin osaksi Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohdetta.

Oulun yliopistollisen sairaalan brändi on uudistunut. Uusi brändi alkaa näkyä vaiheittain kaikessa yliopistosairaalan viestinnässä, kuten somekanavilla, materiaaleissa ja tapahtumissa. Sairaalan verkkosivut osoitteessa oys.fi uudistuvat uuden ilmeen mukaisiksi vuoden 2025 aikana.

Terveyden pohjoinen tiennäyttäjä

Uuden brändin ydinviesti ”terveyden pohjoinen tiennäyttäjä” kuvaa pohjoisen yliopistosairaalan roolia vaativan erikoissairaanhoidon osaajana ja merkittävänä tutkimuksen, koulutuksen ja kehittämisen toimijana paitsi omalla alueellaan, myös kansallisesti ja kansainvälisesti. OYSin visiona on olla maailman älykkäin ja ihmiskeskeisin sairaala, joka toimii vaikuttavan erikoissairaanhoidon edelläkävijänä ja parantaa elämää uusimman tiedon, tutkimuksen ja koulutuksen avulla.

”Yliopistosairaalalla on oma tehtävänsä osana hyvinvointialuetta, mutta erityisiä vastuita erityisesti tiede- ja sidosryhmäviestinnässä ja kansainvälisessä viestinnässä. Nyt tehty uudistustyö pyrkii tukemaan näitä tarpeita”, toteaa yliopistosairaalan johtaja Miia Turpeinen.

”OYS on tunnettu brändi kansallisesti ja kansainvälisesti. Yliopistosairaalalla on tärkeä rooli myös pohjoisen yhteistoiminta-alueen näkökulmasta – OYSilla on brändiarvoa, joka halutaan säilyttää ja jota halutaan edelleen kehittää”, Pohteen viestintäjohtaja Laura Paloheimo summaa.

Uusi ilme tuo OYSin selkeämmin osaksi Pohdetta

OYSin uusi visuaalinen ilme pohjautuu sen emobrändi Pohteen ilmeeseen ja kertoo entistä selkeämmin, että OYS on osa Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialuetta. Esimerkiksi ilmeen värimaailma ja typografia ovat pitkälti yhteneväiset hyvinvointialueen ilmeen kanssa, vaikka Pohteen värien rinnalla tulee jatkossakin näkymään OYSin tuttu turkoosi.

Keskeinen osa ilmettä on uudistunut logo, jonka käyttö auttaa hahmottamaan mitkä toiminnot ja palvelut ovat osa yliopistosairaalan toimintaa.

Pohteen kumppanina OYSin brändin kehittämisessä on toiminut markkinointitoimisto Avidly. Työ on rahoitettu STM:n hyvinvointialueille myöntämästä erillisrahoituksesta eli niin sanotusta vakiinnuttamisrahasta. Rahoitus on tarkoitettu esimerkiksi palvelujen yhtenäistämiseen liittyviin hankkeisiin.