Kotikuntoutus
Palvelun sisältö
Kotikuntoutus on kotona tapahtuvaa kuntoutusta.
Voit saada kotikuntoutusta, jos et enää pärjää kotona yhtä hyvin kuin ennen. Tämä voi johtua esimerkiksi ikääntymisestä, sairaudesta tai loukkaantumisesta.
Kotikuntoutuksen tarkoituksena on auttaa sinua selviytymään päivittäisistä toimistasi kotona. Arvioimme, tarvitsetko jotain apuvälinettä tai voimme ohjata sinua hankkimaan arkea helpottavia tuotteita kotiin.
Kotikuntoutus voi olla:
1. ennaltaehkäisevää, jos sinulla ei ole kotihoidon tarvetta, mutta tarvitset lisätukea.
2. arvioivaa, jossa arvioimme tarvitsetko kotihoitoa.
3. tehostettua, jos saat jo kotihoitoa, mutta palvelun tarve on kasvanut tai muuttunut.
Kotikuntoutusjakson aikana harjoittelemme yhdessä kotikuntoutustiimin kanssa arkisia asioita, kutenitsenäistä ulkoilua, peseytymistä ja pukeutumista, portaissa kävelyä, keittiötöitä ja lääkehoidon toteuttamista. Tarvittaessa ohjaamme myös puolisoasi tai muita läheisiäsi.
Toimi näin
Tarvitset lähetteen kotikuntoutukseen. Sinut voidaan ohjata arvioon esimerkiksi asiakasohjauksen, palvelutarpeen arvioinnin tai kotihoidon kautta tai kun kotiudut sairaalasta. Voit ottaa myös itse yhteyttä myös omaan sosiaali- ja terveyskeskukseesi.
Fysioterapeutit arvioivat liikunta- ja toimintakykyä sekä tunnistavat liikkumisessa tai arjen toiminnassa esiintyviä rajoitteita. Fysioterapia on hyödyllistä monenlaisissa tilanteissa, kuten nivel- ja lihasvaivoissa, neurologisissa ongelmissa, hengityselinsairauksissa ja liikuntavammoissa. Fysioterapeutti arvioi tilanteesi haastattelun ja tutkimisen perusteella ja suunnittelee kuntoutuksen yhdessä sinun kanssasi.
Voit saada fysioterapiaa yksilöterapiana tai ryhmässä. Fysioterapeutin vastaanottoja on esimerkiksi terveyskeskuksissa ja etänä digitaalisessa sote-keskuksessa. Sinä ja fysioterapeutti päätätte yhdessä kuntoutukselle tavoitteen. On tärkeää, että osallistut itse kuntoutuksen suunnitteluun ja toimit yhteisen suunnitelman mukaan. Kuntoutus voi olla lihasten vahvistamista tai venyttelyä tai esimerkiksi rentoutusharjoituksia kivun hallintaan.
Voit saada ajan fysioterapeutin suoravastaanotolle, jos terveydenhuollon ammattilainen arvioi tuki- ja liikuntaelinvaivasi kiireelliseksi. Fysioterapeutin suoravastaanotto korvaa käynnin lääkärissä. Suoravastaanoton fysioterapeutti voi tarvittaessa myöntää sinulle sairauslomaa 1–5 vuorokautta ja ohjata sinua reseptivapaiden kipulääkkeiden käytössä. Tarvittaessa fysioterapeutti on yhteydessä lääkäriin.
Voit soittaa kuntoutusyksikön hoitajille, jos sinulla on kysyttävää omaisesi voinnista tai hoidosta.
9-12
13-14
9-12
13-14
9-12
13-14
9-12
13-14
9-12
13-14
Aino-neuvonta on tarkoitettu ikäihmisille ja heidän läheisille. Aino-neuvonta palvelee koko Pohteen aluetta. Saat Aino-neuvonnasta maksutonta ohjausta ikäihmisten palveluista:
• kotiin saatavista palveluista
• asumisesta
• apuvälineistä
• digitaalisista palveluista
• liikkumisesta
• taloudellisista etuuksista
• harrastus- ja virkistysmahdollisuuksista
• järjestöjen ja seurakunnan toiminnasta
Aino-neuvonnassa tehdään ensiarvio tilanteestasi ja ohjataan tarvittaessa palveluohjaukseen palvelutarpeen arviointiin. Aino-neuvonnassa voit asioida myös anonyymisti.
7-14
7-14
7-14
7-14
7-14
Asiakas- ja omaisyhteydenotot, kotiutukset ym. hoidetaan tästä numerosta.
9-10
9-10
9-10
9-10
9-10
Jos sinulla on kysyttävää koskien kotihoitoa, voit soittaa tähän numeroon.
Tällä lomakkeella voit hakea seuraavia palveluja:
- asunnon muutostyöt,
- tukipalvelut: ateriapalvelu, vaatehuoltopalvelu, siivouspalvelu, asiointi- ja kylvetyspalvelu,
- turvapalvelut: turvapuhelin ja muut kodin turvahälytyslaitteet,
- kotihoito ja kotisairaanhoito,
- liikkumista tukeva palvelu,
- omaishoidon tuki,
- asumispalvelu,
- perhehoito,
- päivätoiminta,
- arviointi- tai kuntoutusjakso.
PALAUTA LOMAKE oman alueesi ikäihmisten palveluohjaukseen, ikäneuvolaan tai alueesi terveyskeskukseen.
Kuntoutumistalo
- tietoa kokonaisvaltaisesta kuntoutumisesta ja kuntoutujan palveluista
- ohjeita elintapojen muutoksiin ja mielekkään arjen edistämiseen
- itsehoito-oppaita omatoimisen kuntoutumisen tueksi ja toimintakyvyn edistämiseksi.