Ruoka-aputoiminta lisää yhteisöllisyyttä

Julkaistu
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on koordinoinut ruoka-apuhanketta vuonna 2024 ja valmistelee hankehakemusta vuosille 2025-2026. Ruoka-apu palvelee suurta määrää ihmisiä ja vastaa pääosin ihmisten tarpeisiin. Ruoka-avun tarvitsijoilla on myös paljon muita tarpeita. Ruoka-apu lisää yhteisöllisyyttä sekä ruoka-avun saajien että vapaaehtoisten keskuudessa.

Aluksi yhdeksän ja keväästä alkaen kahdeksan yhdistystä on toteuttanut ruoka-apua Pohjois-Pohjanmaan alueella. Hankkeessa on tammi-lokakuun välisenä aikana jaettu yli 27 000 ruokakassia ja lähes 16 000 ruoka-annosta. Ruoka-aputilaisuuksien yli 39 000 kohtaamisessa on tavoitettu yli 6 700 eri ihmistä. Ruoka-avun saajien kyselyn vastausten perusteella voidaan arvioida, että jaetun ruoan avulla on voitu tukea yli 13 300 eri ihmistä. Ruoka-aputoimijat ovat tarjonneet kohdatuille ihmisille neuvontaa ja ohjausta yli 4 900 kohtaamiskerralla. Toimintaa pyörittää yli 160 aktiivista vapaaehtoista kuukausittain.

Pohteen ruoka-apuhanke toteutti lokakuussa 2024 arviointikyselyt ruoka-avun saajille (vastaajia 124), ruoka-aputoiminnan vapaaehtoisille (vastaajia 68) ja ruoka-aputoimintaa toteuttaville yhdistyksille (vastaajia 8).

Ruoka-apu vastaa tarpeeseen, mutta ei kaikkiin tarpeisiin

Ruoka-avun saajille toteutetun kyselyn mukaan hankkeen ruoka-apu on vastannut ainakin osittain avun tarvitsijoiden tarpeisiin (93,5 % vastaajista). Valtaosa (69,3 %) avun tarvitsijoista on tutustunut ruoka-aputoiminnassa muihin ihmisiin. Yli puolet (56 %) tarvitsisi muutakin apua, esim. taloudellista tukea sekä apua terveyden ylläpitoon tai sairauden hoitoon.

Ruoka-avun vapaaehtoisille toteutetun kyselyn mukaan lähes jokainen vapaaehtoinen kokee itsensä toiminnassa vähintään melko tarpeelliseksi (98,6 % vastaajista) ja kuuluvansa vähintään jonkin verran yhteisöön, jossa toimii vapaaehtoisena (95,5 %). Pääsääntöisesti (81,6 % vastaajista) vapaaehtoiset eivät itse tarvitse ruoka-apua.

Ruoka-apuhankkeen yhdistyksille toteutetun kyselyn mukaan ruoka-aputoimintaan liittyy yleensä myös muuta osallisuutta edistävää toimintaa (75 % vastaajista). Ruoka-aputoimijoista viisi (62 %) raportoi säännöllisesti ruoan lahjoittajille toiminnasta. Vain kaksi toimijaa (25 %) oli löytänyt vuoden aikana uusia ruoan lahjoittajia (yhteensä kuusi lahjoittajaa).

Pohde valmistelee hanketta myös vuosille 2025-2026

Vuoden 2024 ruoka-apuhankkeen rahoittaa Sosiaali- ja terveysministeriö valtionavustuksella. Pohde valmistelee ruoka-apuhanketta vuosille 2025–2026. Valtionavustusviranomaisena tulevassa hankkeessa toimii Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Lisätietoja hankehausta löydät THL:n sivuilta.

Hankehausta kiinnostuneet ruoka-aputoimijat voivat ottaa yhteyttä 15.12.2024 mennessä:

Helena Liimatainen, p. 050 520 1081

Lea Mäkelä, p. 0400 591 255

Sähköpostit muodossa etunimi.sukunimi@pohde.fi