Aluehallitus käsitteli Tervian ja Doctan toimintakertomukset ja Pohteen helmikuun kuukausikatsauksen

Julkaistu
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 8.4.2025 puheenjohtaja Tapani Töllin johdolla. Aluehallitus käsitteli Tervian ja Doctan viime vuoden toimintakertomukset ja helmikuun 2025 kuukausikatsauksen. Tammi-helmikuun talouden seurantatietojen mukaan Pohteen taloustilanne on talousarvioraamin mukainen.

Toimitusjohtaja Erja Jaatinen esitteli Tervia Osuuskunnan, Tervia Osaajat Oy:n, Tervia Logistiikka Oy:n ja Docta Oy:n toimintakertomukset ja tilinpäätökset vuodelta 2024. Tervian muodostavat emoyhtiö Pohjois-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon osuuskunta ja sen tytäryhtiöt Tervia Osaajat Oy ja Tervia Logistiikka Oy.

Tervia Osaajat tuottaa pohjoisen yhteistoiminta-alueen eli Kainuun, Keski-Pohjanmaan, Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueille valikoituja ja erikseen sovittavia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita hankintalain mukaisena sidosyksikkönä. Yhtiön tavoitteensa on vahvistaa omis­ta­ja­hy­vin­voin­tia­luei­den yhteistyötä ja hoitaa alueen potilaat ensisijaisesti hyvinvointialueiden oman ammattitaitoisen henkilökunnan voimin.

Tervia Logistiikan toiminta-ajatuksena on tuottaa omistajilleen kus­tan­nus­te­hok­kaas­ti lakisääteisiä ja vapaaehtoisia kuljetuspalveluita. Yhtiön toiminnan pääpaino vuonna 2024 oli liikkeenluovutusten valmistelussa yhdessä omis­ta­ja­hy­vin­voin­tia­luei­den kanssa, liikkeenluovutusten toimenpanossa ja pal­ve­lu­lii­ke­toi­min­nan aloittamisessa.

Docta tarjoaa osaavaa henkilökuntaa hyvinvointialueen käyttöön. Yhtiön tavoitteena on parantaa kilpailukykyä ja varmistaa osaajien pysyminen Pohjois-Suomessa. Doctan tavoitteena on mahdollistaa monipuolisia urapolkuja ja työjärjestelyitä sekä luoda houkuttelevaa työnantajakuvaa. Docta tavoittelee eri­kois­sai­raan­hoi­don ja pe­rus­ter­vey­den­huol­lon välisen yhteistyön tiivistymistä.

Vuonna 2024 Doctassa panostettiin muun muassa pe­rus­ter­vey­den­huol­lon hoitojonojen purkuun arki-iltaisin ja lauantaisin, jalkautuvaan eri­kois­sai­raan­hoi­toon ja uusien toimintamallien käyttöönottoon.

Taloustilanne kehittyy suunnitellusti alkuvuoden lukujen valossa

Helmikuun tilanteessa arvio on, että tilinpäätös voi toteutua vuonna 2025 budjetin mukaisesti. Tuotot ovat kertyneet pääosin odotetusti. Henkilöstökulut alittavat helmikuun käyttösuunnitelman. Tilinpäätöksessä on kuitenkin riski ylityksiin henkilöstökuluissa, kun vuoden 2025 kansalliset sopimuskorotukset vahvistuvat.

Asiakaspalvelujen ostot ylittävät budjetoidun helmikuun tilanteessa. Ylitystä on pääosin perhe- ja sosiaalipalveluiden asumispalveluiden ostoissa ja lastensuojelussa. Myös ikäihmisten palveluissa palveluasumisen palveluseteleissä on ylitystä.

Muiden palvelujen ostoissa on alitusta muun muassa ICT-palveluissa -4,2 miljoonaa euroa ja asian­tun­ti­ja­pal­ve­luis­sa -2 miljoonaa euroa. Avustuksissa on odotetusti ylitysriskiä, joka kohdentuu pääosin vammaispalvelujen omaishoidon tukeen.

Palkallinen työpanos on pysynyt lähes viime vuoden tasolla. Henkilöstön sai­raus­pois­sao­lo­pro­sent­ti on hiukan laskenut. Sairausajan palkkakustannukset ovat laskeneet 0,2 miljoonaa euroa verrattuna vuoden 2024 tammi-helmikuuhun.

Kokousajat ja pöytäkirjat Pohteen sivuilla

Aluehallitus kokoontuu seuraavan kerran tiistaina 15.4.2025.

Kokousajat, esityslistat ja tarkastetut pöytäkirjat löydät Pohteen verkkosivuilta aluehallituksen sivulta.

Yhteyshenkilöt

Tapani Tölli
Aluehallituksen puheenjohtaja

Ilkka Luoma
Hy­vin­voin­tia­lue­joh­ta­ja

Jouko Luukkonen
Konsernipalvelujen johtaja