Sosiaali- ja terveysministeriöltä poikkeuslupa perusterveydenhuollon ympärivuorokautisen päivystyksen järjestämiseen Raahessa

Julkaistu
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on hakenut poikkeuslupaa perusterveydenhuollon ympärivuorokautisen päivystyksen järjestämiseen Raahessa ajalle 1.1.2024–31.12.2024. Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt poikkeusluvan 15.12.2023 päivätyllä päätöksellä.

Terveydenhuoltolain mukaan sosiaali- ja terveysministeriö voi myöntää hyvinvointialueelle luvan ympärivuorokautisen perusterveydenhuollon tai akuuttilääketieteen päivystyksen järjestämiseen, jos palvelujen saatavuus ja päivystyspisteiden väliset etäisyydet sitä edellyttävät eikä väestön tarvitsemia palveluja voida riittävästi turvata ensihoitopalvelun avulla. Lain mukaan päivystävässä yksikössä on oltava riittävät voimavarat ja osaaminen jotta hoidon laatu ja potilasturvallisuus toteutuvat.  

Ministeriö viittaa päätöksessään pääministeri Orpon hallitusohjelman linjauksiin päivystystä ja erikoissairaanhoidon työnjakoa koskevan sääntelyn uudistamisesta. Ministeriö toteaa, että palvelujen saavutettavuus sekä Raahen nykyisenkaltaisen päivystyksen ylläpidon jatkamisen mahdollistaminen ennen päivystystä koskevien valtakunnallisten ratkaisujen tekemistä puoltavat poikkeusluvan myöntämistä hakemuksen mukaisesti. 

Yhteyshenkilöt

Miia Turpeinen
OYS yliopistosairaalan johtaja
miia.turpeinen@pohde.fi
040 152 2655
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Terhi Nevala
johtajaylilääkäri
terhi.nevala@pohde.fi
040 352 7257
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde