Kehitysvammaisten tilapäishoito

Palvelun sisältö

Kehitysvammaisten tilapäishoito tarkoittaa palvelua, jota järjestetään vammaisen henkilön läheisten hoitovastuun helpottamiseksi, jaksamiseksi ja jaksamisen tukemiseksi.

Tarkoituksena on turvata vammaisen henkilön huolenpito silloin, kun hänestä yleensä huolenpitovastuussa olevat läheiset eivät voi hänestä huolehtia. Lyhytaikaista huolenpitoa voivat saada sekä lapset että aikuiset, jos sitä vammansa vuoksi välttämättä tarvitsevat.

Lyhytaikaisen huolenpidon tarkoituksena on myös tukea läheisten jaksamista. Samalla se antaa vammaiselle henkilölle mahdollisuuden itsenäistyä ja tehdä niitä asioita, joista hän itse nauttii.

Toimi näin

Ota yhteyttä palveluohjaukseen.

Kenelle ja millä ehdoin

Lyhytaikaista huolenpitoa tai hoitoa (tai tilapäishoitoa) voidaan järjestää erityishuoltona kehitysvammalain perusteella tai vammaispalvelulain muuna lain tarkoituksen toteuttamiseksi tarpeellisena palveluna. Myös sosiaalihuoltolain perusteella on mahdollista järjestää lyhytaikaista huolenpitoa.

Alavieska
Kehitysvammaisten tilapäishoito

Tilapäishoitoa järjestetään Kuuselan ja Koskituvan ryhmäkodeissa sekä perhehoidossa. Alle 18-vuotiaille lapsille tilapäishoitoa järjestetään Tarhin toimintakeskuksessa viikonloppuisin. Tilapäishoitoa voidaan myöntää myös palvelusetelillä tai ostopalveluna, jos kuntayhtymän omissa paikoissa ei ole tilaa tai ne eivät ole sopivia. Tilapäishoito on maksullista. Tilapäishoitojakson tavoitteet määritellään yhteistyössä asiakkaan ja asiakkaan lähiyhteisön kanssa.

Toimi näin

Palvelua haetaan kehitysvammahuollon palveluohjaajalta.

Palvelunumerot

Kuuselan ryhmäkoti ja Haapalan tukiasunnot, puhelinnumero

Kuuselan ryhmäkoti ja Haapalan tukiasunnot ovat kehitysvammaisten asumispalvelua.

Palveluesimies
044 419 5747
Hoitajat
044 419 6232
Palveluohjaus, kehitysvammapalvelut, puhelinnumero

Kehitysvammaisten palveluohjaus, omaishoidontuki ja perhehoito.

Avoinna

Maanantai – perjantai kello 8-16

Palveluohjaaja
044 419 5736
Palveluohjaaja
040 635 5262

Palvelupaikat

Kuuselan ryhmäkoti ja Haapalan tukiasunnot

Kuuselan ryhmäkoti ja Haapalan tukiasunnot ovat kehitysvammaisten asumispalvelua.

Osoite
Jussinmäentie 5 C, 85410 SIEVI
Katso kartalta

Palveluohjaus, kehitysvammapalvelut

Kehitysvammaisten palveluohjaus, omaishoidontuki ja perhehoito.

Avoinna

Maanantai – perjantai kello 8-16

Osoite
Vierimaantie 5, 84100 YLIVIESKA
Katso kartalta

Ruijanmutkan ryhmäkoti

Ruijanmutkan ryhmäkodin palveluita ovat ympärivuorokautinen asuminen aikuisille kehitysvammaisille sekä ympärivuorokautinen vuorohoito kehitysvammaisille lapsille ja aikuisille.

Osoite
Ruijantie 15, 93600 Kuusamo

Sähköpostit
erja.manninen@pohde.fi
jaana.siekkinen@pohde.fi