Kuntoutusjakso kuntoutusyksikössä

Palvelun sisältö

Kuntoutusyksikkö on tarkoitettu lyhytaikaiseen hoitoon ikääntyneille asiakkaille. Hoidon pituus vaihtelee. Useimmiten se on 2–4 viikkoa. Kuntoutusyksikköön tullaan lähetteellä esimerkiksi kotoa palvelutarpeen arvioinnin kautta tai sairaalasta.

Eri alojen asiantuntijamme arvioivat ikääntyneen kykyä toimia arjessa ja hänen avun tarvettaan. Tuemme ikääntynyttä parantamaan toimintakykyään arjen askareissa, kuten pukeutumisessa, liikkumisessa ja syömisessä.

Tavoitteena on, että ikääntynyt voi palata kotiinsa tai palvelukotiin turvallisesti ja tarvittavat tukitoimet ovat käytössä.

Kuntoutusyksikkömme ovat esimerkiksi sosiaali- ja terveyskeskuksissa tai palvelukodeissa. Kuntoutusyksikkö tarjoaa sosiaalihuoltolain mukaista palvelua.

Toimi näin

Kuvassa kynä ikoni.

Tarvitset lähetteen

Asiakkaat tulevat kuntoutusyksikköön lähetteellä palveluohjauksen kautta esimerkiksi terveyskeskuksesta, akuuttiosastolta tai kotihoidosta.

Kuvassa talo ikoni.

Ota mukaasi omat vaatteet ja lääkkeet

Kuntoutusyksikkö on sosiaalipalvelujen yksikkö. Ota mukaasi omat vaatteet, hyvät sisäkengät, hygieniatarvikkeet ja tarvitsemasi lääkkeet.

ikoni ihminen.

Läheisten yhteydenotto

Jos läheisesi on hoidossa kuntoutusyksikössä, ota ensisijaisesti yhteyttä läheisesi omaan matkapuhelimeen.

Yhteystiedot

Palvelupaikka
Haapaveden kuntoutusyksikkö
Osoite
Myyrinkuja 1,
86600 HAAPAVESI

Aukioloajat

Avoinna kaikkina viikonpäivinä ja vuorokauden aikoina.

Kuntoutusyksikkö sijaitsee Haapaveden sosiaali- ja terveysasemalla.

Palvelunumerot
Haapaveden kuntoutusyksikkö
Hoitajat, huoneet 9-13
044 759 1440
Hoitajat, huoneet 1-6
044 759 1442
Tiimisairaanhoitaja
040 318 5061
Vastuuyksikköpäällikkö
040 152 9287
Avoinna kaikkina viikonpäivinä ja vuorokauden aikoina.

Voit soittaa kuntoutusyksikön hoitajille, jos sinulla on kysyttävää omaisesi voinnista tai hoidosta.