Perhehoito

Palvelun sisältö

Perhehoito on tarkoitettu lastensuojelutoimien piirissä olevalle lapselle tai nuorelle, joka ei voi asua vanhempansa tai huoltajansa kanssa, tai ikäihmiselle, joka ei tuettunakaan voi asua itsenäisesti. Myös kehitysvammaiset henkilöt ja mielenterveyskuntoutujat voivat saada perhehoidon palveluita.

Perhehoidon saajana sinulla on mahdollisuus kodinomaiseen hoitoon ja läheisiin ihmissuhteisiin sekä perusturvallisuutesi ja sosiaalisten suhteittesi edistämiseen.  Voit saada perhehoitoa joko suunnitellusti tai äkillisessä tarpeessasi.

Perhehoito tapahtuu hoitajan tai hoidon tarvitsijan kotona tai ammatillisessa perhekodissa. Hoidettavia voi yhden hoitajan kodissa olla enintään neljä ja kahden hoitajan kodissa enintään kuusi perheen omat alle kouluikäiset lapset mukaan lukien. Hoitajaksi hyväksytään henkilö, joka koulutuksensa, kokemuksensa tai ominaisuuksiensa perusteella soveltuu tehtävään. Perhehoidossa elävä lapsi tai nuori käy koulua tavalliseen tapaan. Perhehoidossa oleva kehitysvammainen henkilö tai mielenterveyskuntoutuja voi osallistua työ- tai päivätoimintaan ja saada esimerkiksi kuljetuspalveluja.

Yhteystiedot

Aluekohtainen lisätieto
Ikäihmisten perhehoito, Alavieska

Perhehoito on tarkoitettu henkilöille, jotka selviävät yöt ilman säännöllistä avun tarvetta, ovat yhden henkilön autettavissa, tarvitsevat jatkohoitoa sairaalasta kotiutumiselle. Perhehoito voi auttaa myös omaishoidon vapaan järjestämisessä. Perhehoitoa voidaan järjestää osa- tai ympärivuorokautisena.

Perhehoitoon sisältyy päivittäinen hoiva ja huolenpito, tarvittaessa lyhytaikainen asuminen perhekodissa, ravinto, kodinhoito, pyykkihuolto, liinavaatteet sekä peseytymiseen tarvittavat aineet.

Toimi näin

Perhehoitoa haetaan kotihoidon palveluhakemuksella, joka on saatavissa kotihoidon palveluneuvonnasta.

Aluekohtainen lisätieto
Kehitysvammaisten tilapäishoito, Alavieska

Tilapäishoitoa järjestetään Kuuselan ja Koskituvan ryhmäkodeissa sekä perhehoidossa. Alle 18-vuotiaille lapsille tilapäishoitoa järjestetään Tarhin toimintakeskuksessa viikonloppuisin. Tilapäishoitoa voidaan myöntää myös palvelusetelillä tai ostopalveluna, jos kuntayhtymän omissa paikoissa ei ole tilaa tai ne eivät ole sopivia. Tilapäishoito on maksullista. Tilapäishoitojakson tavoitteet määritellään yhteistyössä asiakkaan ja asiakkaan lähiyhteisön kanssa.

Toimi näin

Palvelua haetaan kehitysvammahuollon palveluohjaajalta.

Palvelupaikka
Ikäihmisten palvelujen hakemukset
Osoite
Kirkkotie 4,
84100 Ylivieska

Postitusosoite

Voit lähettää ikäihmisten palvelujen hakemuksen tähän osoitteeseen. Hakemuksessa on kaksi sivua. Osoitteessa ei ole asiakaspalvelua.

Palvelunumerot
Ikäihmisten palveluneuvonta, puhelinnumero
Palveluohjaaja
044 419 5541
Puhelinaika
Ma

9-11

Ti

9-11

Ke

9-11

To

9-11

Pe

9-11

Palveluneuvonta etsii yhdessä sinun ja läheistesi kanssa arjen sujumiseen ratkaisuja ja auttaa löytämään sinulle sopivat yksilölliset palvelut kotona selviytymiseen.

Palveluneuvonnasta saat ohjausta ja neuvontaa puhelimitse. Palveluneuvonta antaa hyvinvointia ja terveyttä edistävää neuvontaa ja saat tietoa palveluista sekä etuuksista ikäihmisille, heidän läheisille sekä muille ikäihmisen tilanteesta kiinnostuneille. Palveluneuvonta selvittää alustavasti tilanteesi ja kertoo palveluista.

Lomakkeet
Ikäihmisten palvelujen hakemus

Tällä lomakkeella voit hakea seuraavia palveluja:

  • asunnon muutostyöt,
  • tukipalvelut: ateriapalvelu, vaatehuoltopalvelu, siivouspalvelu, asiointi- ja kylvetyspalvelu,
  • turvapalvelut: turvapuhelin ja muut kodin turvahälytyslaitteet,
  • kotihoito ja kotisairaanhoito,
  • liikkumista tukeva palvelu,
  • omaishoidon tuki,
  • asumispalvelu,
  • perhehoito,
  • päivätoiminta,
  • arviointi- tai kuntoutusjakso.

PALAUTA LOMAKE oman alueesi ikäihmisten palveluohjaukseen, ikäneuvolaan tai alueesi terveyskeskukseen.

Kenelle ja millä ehdoin

Voit saada perhehoitoa, jos

olet lastensuojelutoimien piirissä oleva lapsi tai nuori, etkä voi asua vanhempiesi tai huoltajiesi kanssa.
et voi asua itsenäisesti esimerkiksi kehitysvamman, ikääntymisen tai mielenterveyshaasteiden vuoksi.