Perhehoito

Palvelun sisältö

Perhehoito on tarkoitettu lastensuojelutoimien piirissä olevalle lapselle tai nuorelle, joka ei voi asua vanhempansa tai huoltajansa kanssa, tai ikäihmiselle, joka ei tuettunakaan voi asua itsenäisesti. Myös kehitysvammaiset henkilöt ja mielenterveyskuntoutujat voivat saada perhehoidon palveluita.

Perhehoidon saajana sinulla on mahdollisuus kodinomaiseen hoitoon ja läheisiin ihmissuhteisiin sekä perusturvallisuutesi ja sosiaalisten suhteittesi edistämiseen.  Voit saada perhehoitoa joko suunnitellusti tai äkillisessä tarpeessasi.

Perhehoito tapahtuu hoitajan tai hoidon tarvitsijan kotona tai ammatillisessa perhekodissa. Hoidettavia voi yhden hoitajan kodissa olla enintään neljä ja kahden hoitajan kodissa enintään kuusi perheen omat alle kouluikäiset lapset mukaan lukien. Hoitajaksi hyväksytään henkilö, joka koulutuksensa, kokemuksensa tai ominaisuuksiensa perusteella soveltuu tehtävään. Perhehoidossa elävä lapsi tai nuori käy koulua tavalliseen tapaan. Perhehoidossa oleva kehitysvammainen henkilö tai mielenterveyskuntoutuja voi osallistua työ- tai päivätoimintaan ja saada esimerkiksi kuljetuspalveluja.

Yhteystiedot

Aluekohtainen lisätieto
Ikäihmisten perhehoito, Ylivieska

Perhehoito on tarkoitettu henkilöille, jotka selviävät yöt ilman säännöllistä avun tarvetta, ovat yhden henkilön autettavissa, tarvitsevat jatkohoitoa sairaalasta kotiutumiselle. Perhehoito voi auttaa myös omaishoidon vapaan järjestämisessä. Perhehoitoa voidaan järjestää osa- tai ympärivuorokautisena.

Perhehoitoon sisältyy päivittäinen hoiva ja huolenpito, tarvittaessa lyhytaikainen asuminen perhekodissa, ravinto, kodinhoito, pyykkihuolto, liinavaatteet sekä peseytymiseen tarvittavat aineet.

Toimi näin

Perhehoitoa haetaan kotihoidon palveluhakemuksella, joka on saatavissa kotihoidon palveluneuvonnasta.

Palvelupaikka
Aino-neuvonta, Ylivieska
Osoite
Lukkarinkatu 1,
84100 YLIVIESKA

Aino-neuvonnan palvelupiste on avoinna joka kuukauden toinen torstai.
To

13-15

Poikkeusaukioloajat
22.5.2025 - 22.5.2025
Avoinna kello 13-15

Aino-neuvonnan Ylivieskan palvelupiste on avoinna poikkeuksellisesti 22.5.2025 klo 13-15.

Suljettu 29.5.2025

helatorstai

Aino-neuvonnan palvelupiste sijaitsee Tuokiotuvalla.

Voit asioida Aino-neuvonnassa palvelupisteellä, puhelimitse, sähköpostilla tai chatin kautta. Aino-neuvonta antaa maksutonta ohjausta ja neuvontaa ikäihmisille ja heidän läheisille.

Palvelupaikka
Ikäihmisten palvelujen hakemukset
Osoite
Kirkkotie 4,
84100 YLIVIESKA

Postitusosoite

Voit lähettää ikäihmisten palvelujen hakemuksen tähän osoitteeseen. Hakemuksessa on kaksi sivua. Osoitteessa ei ole asiakaspalvelua.

Palvelupaikka
Perhehoidon keskus
Osoite
Elektroniikkatie 6 6,
90590 OULU

3. kerros

Tapaamiset vain ajanvarauksella.

Voit olla yhteydessä myös sähköpostilla
Lastensuojelun asiat: perhehoidonkeskus@pohde.fi
Ikäihmisten ja vammaisten perhehoidon asiat: ikiskevaperhehoito@pohde.fi

Lähetä henkilötietoja sisältävä sähköposti salattuna turvapostina. Lisätietoa saat osoitteesta Pohde.fi/turvaposti

Palvelunumerot
Ikäihmisten Aino-neuvonta
Palvelunumero
08 669 1010
Puhelinaika
Ma

9-12

13-14

Ti

9-12

13-14

Ke

9-12

13-14

To

9-12

13-14

Pe

9-12

13-14

Poikkeusaukioloajat
Suljettu 29.5.2025

helatorstai

Aino-neuvonta on tarkoitettu ikäihmisille ja heidän läheisille. Aino-neuvonta palvelee koko Pohteen aluetta. Saat Aino-neuvonnasta maksutonta ohjausta ikäihmisten palveluista:

• kotiin saatavista palveluista
• asumisesta
• apuvälineistä
• digitaalisista palveluista
• liikkumisesta
• taloudellisista etuuksista
• harrastus- ja virkistysmahdollisuuksista
• järjestöjen ja seurakunnan toiminnasta

Aino-neuvonnassa tehdään ensiarvio tilanteestasi ja ohjataan tarvittaessa palveluohjaukseen palvelutarpeen arviointiin. Aino-neuvonnassa voit asioida myös anonyymisti.

Palvelunumerot
Lastensuojelun perhehoito
Sosiaalityöntekijä
044 703 4869
Sosiaalityöntekijä
040 318 5000
Sosiaalityöntekijä
040 318 5637
Puhelinaika
Ma

8-16

Ti

8-16

Ke

8-16

To

8-16

Pe

8-16

Jos olet kiinnostunut lasten perhehoitajana toimimisesta ja haluat lisätietoa valmennuksista, voit soittaa lastensuojelun sosiaalityöntekijälle.

Palvelunumerot
Perhehoidon keskus
Vastuuyksikköpäällikkö
044 703 6253
Puhelinaika
Ma

8-16

Ti

8-16

Ke

8-16

To

8-16

Pe

8-16

Tästä numerosta voit kysyä perhehoidon järjestämisestä ja valvonnasta.

Palvelunumerot
Vammaisten ja ikäihmisten perhehoito
Palvelunumero
040 318 8141
Palvelunumero
040 652 6759
Puhelinaika
Ma

8-16

Ti

8-16

Ke

8-16

To

8-16

Pe

8-16

Jos olet kiinnostunut ikäihmisten tai vammaisten perhehoitajana toimimisesta ja haluat lisätietoa valmennuksista, voit soittaa perhehoidon ohjaajalle.

Lomakkeet
Ikäihmisten palvelujen hakemus

Tällä lomakkeella voit hakea seuraavia palveluja:

  • asunnon muutostyöt,
  • tukipalvelut: ateriapalvelu, vaatehuoltopalvelu, siivouspalvelu, asiointi- ja kylvetyspalvelu,
  • turvapalvelut: turvapuhelin ja muut kodin turvahälytyslaitteet,
  • kotihoito ja kotisairaanhoito,
  • liikkumista tukeva palvelu,
  • omaishoidon tuki,
  • asumispalvelu,
  • perhehoito,
  • päivätoiminta,
  • arviointi- tai kuntoutusjakso.

PALAUTA LOMAKE oman alueesi ikäihmisten palveluohjaukseen, ikäneuvolaan tai alueesi terveyskeskukseen.

Digitaaliset palvelut

Aino-neuvonnan chat

Aukioloajat
Ma

9-12

13-15

Ti

9-12

13-15

Ke

9-12

13-15

To

9-12

13-15

Pe

9-12

13-15

Poikkeusaukioloajat
Suljettu 29.5.2025

helatorstai

Aino-neuvonnan chat-keskustelusta voit kysyä neuvoa Pohteen ikäihmisten palveluista. Chat palvelee kaikkia Pohjois-Pohjanmaan asukkaita. Voit myös soittaa Aino-neuvontaan.

Kenelle ja millä ehdoin

Voit saada perhehoitoa, jos

olet lastensuojelutoimien piirissä oleva lapsi tai nuori, etkä voi asua vanhempiesi tai huoltajiesi kanssa.
et voi asua itsenäisesti esimerkiksi kehitysvamman, ikääntymisen tai mielenterveyshaasteiden vuoksi.