Perhesuunnittelu- ja ehkäisyneuvonta

Palvelun sisältö

Nuoret ja aikuiset voivat saada perhesuunnittelu- ja ehkäisyneuvontaa omien perhesuunnitelmiensa tueksi. Neuvontaa tarjotaan pääsääntöisesti sosiaali- ja terveyskeskuksissa, äitiysneuvolassa sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa.

Perhesuunnittelu- ja ehkäisyneuvonnasta saa myös muita seksuaali- ja lisääntymisterveyden palveluja. Ne voivat liittyä esimerkiksi lapsettomuuteen, seksuaaliterveyden edistämiseen, seksitautien torjuntaan, seksuaalisuutta loukkaavan väkivallan ehkäisyyn, seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuolen kokemiseen ja parisuhteeseen.

Yhteystiedot

Aluekohtainen lisätieto
Ehkäisy- ja perhesuunnitteluneuvola, Ii

Ehkäisy- ja perhesuunnitteluneuvolassa annetaan ohjausta ehkäisyn valinnassa ja raskauden suunnittelussa, tukea ja ohjausta seksuaaliterveyteen, ihmissuhteisiin, seurusteluun ja sukupuolisuuteen liittyvissä asioissa sekä autetaan ja tuetaan tahattomasta lapsettomuudesta kärsiviä perheitä.

Raskauden ehkäisy ja perhesuunnitteluasioissa voi soittaa kenelle tahansa äitiysneuvolan terveydenhoitajalle.

Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon piirissä olevat varaavat ajan omalle terveydenhoitajalle raskauden ehkäisyyn ja seksuaalineuvontaan liittyvissä asioissa. Muut alle 25v. varaavat ajan oman neuvolansa terveydenhoitajan vastaanotolle.

Palvelunumerot
Iin äitiysneuvola
Tulevan lapsen sukunimi Ko-S
050 310 6959
Tulevan lapsen sukunimi A-Klö ja T-Ö
050 310 6961
Puhelinaika
Ma

8-9

Ti

8-9

Ke

8-9

To

8-9

Pe

8-9

Poikkeusaukioloajat
Suljettu 6.12.2025

itsenäisyyspäivä

Suljettu 24.12.2025

jouluaatto

Suljettu 25.12.2025

joulupäivä

Suljettu 26.12.2025

tapaninpäivä

Suljettu 1.1.2026

uudenvuodenpäivä

Suljettu 2.1.2026 - 6.1.2026

Neuvola suljettu uudenvuoden ja loppiaisen välillä

Soita terveydenhoitajalle

  • raskaudenseurantaa varten
  • ehkäisyneuvolaan, kun tarvitset raskaudenehkäisyä tai neuvontaa
  • jos sinulla on kysyttävää kohdunkaulan syövän seulonnoista. HPV-näytteenotto.
  • Palvelunumerot
    Kuivaniemen neuvola
    Palvelunumero
    050 388 1813
    Puhelintunti
    Ma

    8-9

    Ti

    8-9

    Ke

    8-9

    To

    8-9

    Pe

    8-9

    Poikkeusaukioloajat
    Suljettu 6.12.2025

    itsenäisyyspäivä

    Suljettu 24.12.2025

    jouluaatto

    Suljettu 25.12.2025

    joulupäivä

    Suljettu 26.12.2025

    tapaninpäivä

    Suljettu 1.1.2026

    uudenvuodenpäivä

    Suljettu 2.1.2026 - 6.1.2026

    Neuvola suljettu uudenvuoden ja loppiaisen välillä

    Soita terveydenhoitajalle, kun tarvitset ajanvarauksen tai neuvoja

    • lastenneuvola
    • aikuisten rokotukset Kuivaniemellä
    • raskauden ehkäisy
    • ennakkokutsuntatarkastukset
    • naisten syöpäseulonnat
    Digitaaliset palvelut

    Enjaksa.fi – pohjoispohjalaisten perheiden huoliin

    Palvelun tuottaa: Pohteen yhteistyökumppani Zoturi Oy

    Kartoita huolesi ja katso videoita, jotka auttavat vanhempia lapsiperheiden huolissa.

    Digitaaliset palvelut

    Miestalo

    Palvelun tuottaa: HUS Helsingin yliopistollinen sairaala
    Miestalo on terveydenhuollon ammattilaisten kehittämä verkkopalvelu. Miestalosta saat tietoa miesten terveyteen liittyvistä ongelmista ja tukea niiden hoitoon. Miestalossa käsitellään muun muassa seuraavia teemoja:
    • sukupuolielinten sairaudet, tulehdukset ja vammat
    • sukupuolielinten toiminnalliset häiriöt, kuten ennenaikainen siemensyöksy ja erektiohäiriöt
    • hormonit ja hedelmällisyys, mukaan lukien testosteronivaje ja miehen hedelmättömyys
    • eturauhasen ongelmat, kuten liikakasvu ja kipuoireet
    • virtsavaivat, kuten tiheävirtsaisuus, virtsarakon kipu, virtsatiekivet ja verivirtsaisuus
    • miesten virtsavaivojen hoidon apuvälineet.
    Miestalo tarjoaa myös oirehaun, jonka avulla voit etsiä tietoa tyypillisistä miehen virtsa- ja sukupuolielinten vaivoista. Miestalo on osa Terveyskylää. Terveyskylän talot tarjoavat luotettavaa, turvallista ja näyttöön perustuvaa terveys- ja hyvinvointitietoa. Terveyskylän sisältöjä tuottavat sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijat yhdessä Terveyskylän käyttäjien kanssa.
    Digitaaliset palvelut

    Naistalo

    Palvelun tuottaa: HUS Helsingin yliopistollinen sairaala

    Naistalo on terveydenhuollon ammattilaisten kehittämä verkkopalvelu. Naistalo tarjoaa luotettavaa tietoa ja tukea naistentauteihin ja synnytyksiin liittyen. Palvelussa on huomioitu erityisesti raskautta suunnittelevat, raskaana olevat ja synnyttäneet ja heidän läheisensä, sekä naistentautipotilaat.

    Naistalosta löydät tietoa esimerkiksi seuraavista teemoista:

    • raskauden tuomat muutokset ja perussairauksien vaikutukset raskauteen
    • synnytykseen valmistautuminen ja synnytys
    • imetys ja synnytyksestä toipuminen
    • gynekologinen terveys, kuten kohdunsuun irtosolumuutokset, endometrioosi, virtsankarkailu, laskeuma ja gynekologiset syövät
    • seksuaaliterveys
    • lapsettomuus.

    Naistalo on osa Terveyskylää. Terveyskylän talot tarjoavat luotettavaa, turvallista ja näyttöön perustuvaa terveys- ja hyvinvointitietoa. Terveyskylän sisältöjä tuottavat sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijat yhdessä Terveyskylän käyttäjien kanssa.

    Digitaaliset palvelut

    Normaali.fi – pohjoispohjalaisten nuorten huoliin

    Palvelun tuottaa: Pohteen yhteistyökumppani Zoturi Oy

    Kartoita huolet ja katso auttavia videoita nuorten elämän huoliin. Videoita aiheista mielenterveys, keho, tunteet, päihteet ja ihmissuhteet.

    Digitaaliset palvelut

    Perhesuunnittelu- ja ehkäisyneuvonta, viestikanava

    Voit lähettää viestiä kiireettömissä perhesuunnittelu- ja ehkäisyneuvontaan liittyvissä asioissa.
    Terveydenhoitaja vastaa viestiin kolmen arkipäivän kuluessa.

    Sinun täytyy tunnistautua esimerkiksi mobiilivarmenteella tai pankkitunnuksilla, jotta voit käyttää palvelua.

    Viestikanavassa ei hoideta ajanvarauksia tai niiden siirtoja.

    Digitaaliset palvelut

    Pohteen verkkoajanvaraus

    Voit siirtää, perua ja tarkastella tiettyjä vastaanottoaikoja. Voit myös varata aikoja tietyille vastaanotoille.