Rintasyöpäseulonta

Palvelun sisältö

Rintasyövän seulontaan eli mammografia-tutkimukseen kutsutaan 50–69 vuotiaat naiset noin kahden vuoden välein. Rintasyöpä on naisten yleisin syöpä. Suomessa rintasyöpään sairastuu vuosittain noin 5000 naista. Seulonnan avulla rintasyöpä pyritään havaitsemaan jo ennen kuin se on alkanut oireilla. Syöpäkasvain on usein helpompi hoitaa, kun hoito aloitetaan varhaisessa vaiheessa. Seulontaan osallistuneiden kuolleisuus rintasyöpään on noin kolmanneksen alhaisempi verrattuna tilanteeseen, jossa seulontaa ei olisi.

Toimi näin

Kutsu seulontatutkimukseen

Sinun ei tarvitse varata aikaa. Saat kutsukirjeen automaattisesti, jos kuulut seulottavaan ikäluokkaan. Halutessasi voit perua tai vaihtaa annetun ajan toiseen soittamalla tai OmaOys-palvelussa. Katso tarkemmat ohjeet saamastasi kirjeestä.

Kuvausajan voi vaihtaa, jos rinnat ovat aristavat tiettyyn kuukautiskierron aikaan.

Jos et ole saanut kutsua

Jos olet 50–69 vuotias nainen, mutta et ole saanut kutsua seulontatutkimukseen, voit soittaa seulontayksikköön ja pyytää meitä tarkistamaan oletko oikeutettu seulontatutkimukseen.

Kutsun tulematta jäämisen syy saattaa olla:
• muutto paikkakunnalta toiselle
• turvakielto
• sukupuolen vahvistaminen mieheksi.

Valmistautuminen

Kuvaukseen kannattaa pukeutua niin, että yläosan saa helposti riisuttua. Ota mukaan seulontakutsu ja henkilöllisyystodistus.

Kuvauksen yhteydessä röntgenhoitaja tiedustelee mahdollisista rintoihin liittyvistä muutoksista ja toimenpiteistä, myös rintaimplanteista, sekä hormonikorvaushoidosta.

Tulokset

Jokainen rintasyöpäseulontaan osallistunut nainen saa seulontatutkimuksen tuloksen kirjeenä. Jos tuloksessa on poikkeavaa, soitamme sinulle ja saat kutsun jatkotutkimukseen. Jatkotutkimuksia voivat olla mammografialisäkuvat, ultraäänitutkimus ja neulanäytteet. Kutsu jatkotutkimuksiin ei merkitse syöpää. Noin yksi viidestä jatkotutkituista tarvitsee leikkaushoitoa.

Yhteystiedot

Palvelupaikka
Äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola Oulainen
Osoite
Reservikomppaniankatu 7-9,
86300 OULAINEN

Puhelintunti terveydenhoitajalle
Ma

12-13

Ti

12-13

Ke

12-13

To

12-13

Äitiysneuvola tarjoaa sinulle ja kumppanillesi/perheellesi raskauden seurantaa ja tukea. Perhesuunnittelussa haluamme ylläpitää ja edistää seksuaalista terveyttäsi. Palvelumme ovat sekä nuorille että aikuisille. Soita, jos sinulla on kysyttävää kohdunkaulan syövän seulonnasta

Palvelunumerot
Äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola Oulainen
Oulaisten neuvola, puhelintunnit ma-to klo 12-13
044 479 3451
Lisätiedot

Kuntasi rintasyöpäseulonnat järjestää yksityinen palveluntuottaja. Sinun ei tarvitse varata aikaa. Saat kutsukirjeen automaattisesti, jos kuulut seulottavaan ikäluokkaan. Jos et ole saanut kutsua, voit pyytää meitä tarkistamaan oletko oikeutettu seulontatutkimukseen.

Tästä löydät Oulaisten äitiys- ja perhesuunnitteluneuvolan puhelinyhteystiedot sekä kohdunkaulan syövän seulontaan liittyvät kysymykset