Tukihenkilö- ja tukiperhetoiminta

Palvelun sisältö

Erityistä tukea tarvitsevalle lapselle ja hänen perheelleen voidaan järjestää tukihenkilö tai -perhe. Tukihenkilön saaminen edellyttää lastensuojelun tai sosiaalihuollon asiakkuutta. Tukihenkilö voidaan myöntää myös muille, kuin erityistä tukea tarvitseville lapsille. Tarkista tilanne oman kuntasi kohdalta.
Tukihenkilö tapaa lasta yhteisen tekemisen tai harrastusten merkeissä parin tunnin ajan viikon tai kahden viikon välein. Tukiperhetoiminnassa lapsi viettää tukiperheen luona esimerkiksi yhden viikonlopun kuukaudessa.

Toimi näin

Ota yhteyttä sosiaalihuollon lastensuojeluun, jos tarvitset tukihenkilöä tai -perhettä. Voimme järjestää erityistä tukea tarvitsevalle lapsellesi ja perheellesi tukihenkilön tai -perheen.

Voit ottaa sosiaalihuollon lastensuojeluun yhteyttä, mikäli haluat itse toimia tukihenkilönä tai -perheenä erityistä tukea tarvitsevalle lapselle tai hänen perheelleen. Tukihenkilöt saavat kulukorvauksen ja palkkion.

Tukisuhteen alussa laaditaan tukisuhdesopimus ja vaitiolovakuutus sekä määritellään tapaamisten tiheys ja tukisuhteen kesto. Tarvittaessa sopimusta voidaan jatkaa.

Tarkista oman kuntasi kohdalta, miten käytännössä tukihenkilöt järjestetään.

Yhteystiedot

Aluekohtainen lisätieto
Tukihenkilö- ja tukiperhetoiminta, Utajärvi

Toimi näin

Voit tehdä yhteydenoton tai hakemuksen palveluohjauksen tai omahoidon kautta. Sosiaaliohjaaja tai sosiaalityöntekijä on yhteydessä sinuun palvelutarpeen arvioinnin tekemiseksi.

Palvelupaikka
Perhe- ja sosiaalipalvelupiste, Utajärvi

Laitilantie 3, 91600 UTAJÄRVI

Palvelupaikasta saat aikuissosiaalityön, maahanmuuttajien, lastensuojelun, lastenvalvojan, perheneuvolan ja vammaisten palveluja.

Lomakkeet
Lapsiperheiden palvelujen hakemus

Tällä hakemuksella voit hakea

  • kotipalvelua,
  • liikkumista tukevia palveluja,
  • omaishoidon tukea,
  • perhetyötä,
  • tukiperhettä tai tukihenkilöä
  • ja muita lapsiperheiden palveluja.

Kenelle ja millä ehdoin

Erityistä tukea tarvitsevalle lapselle tai hänen perheelleen voidaan järjestää vertaisryhmätoimintaa sekä tukihenkilö- tai perhe lapsen terveyden tai kehityksen turvaamiseksi.