Taivalkosken akuutti- ja hoivaosasto muuttuu 15-paikkaiseksi arviointi- ja kuntoutusyksiköksi

Julkaistu
Taivalkoskella muutetaan osastopaikkoja arviointi- ja kuntoutusyksiköksi. Yksikköön tulee 15 paikkaa. Linjauksen mukaan arviointi- ja kuntoutusyksikkö on tarkoitettu iäkkäälle henkilölle, joka tarvitsee lyhytaikaista moniammatillista hoitoa. Yksikön toiminta on arvioivaa, kuntouttavaa, toimintakykyä ylläpitävää ja edistävää. Yksikön tavoitteena on asiakkaan turvallinen kotiutuminen tarvittavan tuen ja palvelujen turvin. Yksiköt ovat sosiaalihuoltolain mukaista lyhytaikaista ympärivuorokautista palveluasumista.

Taivalkosken 34-paikkaisella akuutti- ja hoivaosastolla on ollut sekä pitkäaikaista että lyhytaikaista hoitoa tarvitsevia. Tosiasiallinen paikkamäärä ja tarve on ollut Taivalkoskella virallista paikkalukua pienempi. Henkilöstön riittävyyden vuoksi potilaspaikkamäärää on suhteutettu saatavan hoitohenkilöstön mukaan. Akuuttihoito on Pohteella perusteltua koota suurempiin kokonaisuuksiin, koska näin varmistetaan palveluiden hyvä laatu ja turvallisuus sekä palveluiden taloudellisesti järkevä toteuttaminen.

Akuutti- ja hoivaosaston lakkaamisen jälkeen taivalkoskelaiset akuuttiosastohoitoa vaativat potilaat hoidetaan alueen muilla akuuttiosastoilla. Taivalkosken akuuttihoito tapahtuu ensisijaisesti Pudasjärven akuuttiosastolla ja Kuusamon yleislääketieteen keskuksessa. Etäisyydet Taivalkosken kuntakeskuksesta Pudasjärvelle on noin 66 kilometriä ja Kuusamoon noin 65 kilometriä.

Taivalkoskelle perustettavan 15-paikkaisen arviointi- ja kuntoutusyksikön lisäksi alueen kotiin annettavien palveluiden kokonaisuutta on jo vahvistettu Kotas-tilannekeskuksen konsultaatio- ja kotiuttamisen tuella, virka-ajan ulkopuolisella etälääkärikonsultaatiopalvelulla, tiivistämällä ensihoidon kanssa tehtävää yhteistyötä sekä käynnistämällä kotisairaala- ja kuntoutustoimintaa.

Nyt vahvistettavilla palveluilla mahdollistetaan sairaalatasoisen hoidon vieminen asiakkaan kotiin ja turvallinen kotiutuminen sairaalajakson jälkeen. Arviointi- ja kuntoutusjaksojen toteuttaminen omassa kodissa on ensisijaista, mutta Taivalkoskelle perustettavan yksikön myötä jaksoja voidaan toteuttaa myös arviointi- ja kuntoutusyksikössä. Jaksojen tavoitteena on arvioida ja vahvistaa asiakkaan toimintakykyä ja tukea turvallista kotona asumista. Taivalkosken kotihoito tukee näitä toimintoja ympärivuorokautisesti.

Taivalkosken akuutti- ja hoivaosasto muuttuu arvionti- kuntoutusyksiköksi 1.10.2023.

Yhteyshenkilöt

Pia Piispanen

pia.piispanen@pohde.fi

Pohde / Palvelualuejohtaja

Hannele Pöykiö

hannele.poykio@pohde.fi

Pohde / Palvelualuejohtaja