Kesällä liikutaan paljon luonnossa, vesillä ja mökeillä. Samalla tapaturmariskit kasvavat. Moni vaaratilanne on ehkäistävissä ennakoinnilla ja huolellisuudella. Hätätilanteessa soita hätänumeroon 112.
Ole tarkkana avotulen kanssa
- Kuiva maasto voi syttyä nopeasti yhdestäkin kipinästä. Siksi maastopalovaroitus on tarkistettava aina ennen avotulen tekemistä.
- Avotulen teko on maastopalovaroituksen aikana kielletty.
- Tee nuotio vain sallittuun paikkaan, jossa sammutusvettä on saatavilla.
- Valvo tulta koko ajan.
- Sammuta nuotio huolellisesti ennen paikalta poistumista.
- Myös tupakantumpit voivat sytyttää palon.
- Pidä tulitikut ja sytyttimet poissa lasten ulottuvilta, sillä tulitikkuleikit voivat aiheuttaa maastopalon.
Varaudu retkeilyyn
Retkipaikan sijaintitiedot kannattaa tarkistaa jo ennen kuin mitään sattuu. Hätätilanteessa tarkka sijainti nopeuttaa avun saamista.
Tarkista sijaintisi esimerkiksi 112 Suomi -sovelluksesta, josta löytyvät myös paikan koordinaatit. Lataa maksuton sovellus puhelimesi sovelluskaupasta.
- Varaudu sään vaihteluihin asianmukaisin varustein.
- Ota mukaan riittävästi juotavaa, ladattu puhelin sekä tarvittaessa kartta ja kompassi.
- Kerro suunnitellusta reitistä ja paluuajasta läheisille etukäteen. Jos eksyminen tai muu hätätilanne yllättää, tieto helpottaa avun löytämistä.
Muista nämä vesillä ja rannalla
Suomessa hukkuu vuosittain noin sata ihmistä. Suurin osa hukkumisista tapahtuu kesäaikaan.
- Käytä pelastusliivejä aina veneessä, myös lyhyillä matkoilla.
- Selvitä ennen uimista rannan mahdolliset syvänteet, virtaukset ja muut vaaranpaikat.
- Tarkista, mistä hengenpelastusvälineet löytyvät.
- Valvo lapsia veden äärellä jatkuvasti ja pysy korkeintaan käden mitan päässä.
- Älä hyppää tuntemattomaan veteen ennen kuin veden syvyys ja pohjan turvallisuus on varmistettu.
- Päihteiden käyttö heikentää arviointikykyä ja lisää hukkumisriskiä merkittävästi. Päihteet ja vesillä liikkuminen eivät kuulu yhteen.
Turvallisesti kotona ja mökillä
Kesällä mökillä ja kotona käytetään grillejä, tulisijoja ja saunoja tavallista enemmän. Muutama ennakkotarkistus auttaa ehkäisemään tulipaloja ja varmistaa, että apua saadaan nopeasti tarvittaessa.
- Testaa palovaroittimien ja alkusammutusvälineiden toiminta.
- Sijoita grilli riittävän etäälle rakennuksista ja helposti syttyvistä materiaaleista. Pidä lähellä sammutuspeite tai muu alkusammutusväline.
- Huolehdi tulisijojen säännöllisestä nuohouksesta. Nuohooja poistaa hormeihin kertyneen noen ja tarkistaa tulisijojen sekä savuhormien kunnon. Säilytä tuhka kannellisessa metalliastiassa riittävän kaukana rakennuksista.
- Kirjaa sijaintitiedot näkyvälle paikalle mökillä, jotta ne ovat kaikkien käytettävissä tarvittaessa. Tarkista sijaintisi esimerkiksi 112 Suomi -sovelluksesta.
Malttia liikenteeseen
Kesän vilkas lomaliikenne näkyy myös Pohjois-Pohjanmaan teillä. Liikenteessä korostuvat riittävä tarkkaavaisuus, turvavöiden käyttö ja maltillinen nopeus.
- Älä käytä puhelinta ajon aikana. Viestit ja puhelut ehtii hoitaa turvallisesti pysähdyksen aikana.
- Pidä pitkillä matkoilla taukoja. Juo riittävästi vettä ja huolehdi vireystilasta.
- Ole erityisen tarkkana hirvieläinalueilla etenkin aamun ja illan hämärässä.
- Älä aja alkoholin tai muiden päihteiden vaikutuksen alaisena.
Suojaudu auringolta ja UV-säteilyltä
Auringon ultraviolettisäteily aiheuttaa ihon ruskettumisen ja palamisen. Ihon palamisherkkyyteen vaikuttaa oma ihotyyppi ja UV-säteilyn voimakkuus eli UV-indeksi. Ihovaurioiden ja palamisen lisäksi UV-säteily vanhentaa ihoa ja lisää ihosyövän riskiä. Onkin siis tärkeää, että suojaat ihosi haitalliselta UV-säteilyltä.
- Auringossa oleskelua on syytä välttää keskipäivän aikaan ja aina UV-indeksin ollessa yli 3.
- Iho kannattaa suojata vaatteilla. Käytä esimerkiksi pitkähihaisia, kevyitä vaatteita ja suojaa pää hatulla, lakilla tai huivilla.
- Suojaa silmät aurinkolaseilla, joissa on UV-suoja.
- Laita paljaalle iholle aurinkorasvaa, jossa on korkea suojakerroin. Lisää aurinkorasvaa säännöllisesti.
Jos iho palaa auringossa
- auringonpolttamaa ihoa voi viilentää haalealla vedellä
- kylmän nesteen nauttiminen voi helpottaa oloa ja samalla se ehkäisee elimistön kuivumista
- iholle voi laittaa apteekista saatavaa hydrokortisonivoidetta ja kipuun voi tarvittaessa ottaa apteekista ilman reseptiä saatavaa särkylääkettä.
Milloin yhteys sosiaali- ja terveyskeskuksen vastaanotolle
- Jos iholla on rakkuloita ja palaneen alueen koko on omaa kämmentä suurempi.
- Jos auringossa palaneen ihon lisäksi esiintyy yleisoireita, kuten päänsärkyä ja pahoinvointia, jotka eivät helpotu viileässä lepäämisellä ja juomisella.
- Jos palaneella ihoalueella on tulehduksen merkkejä esim. voimistuva punoitus ja kuumotus sekä turvotuksen lisääntyminen.
Mistä tunnistaa auringonpistoksen?
Auringonpistos on useimmiten seurausta päähän kohdistuneesta suorasta auringonpaisteesta, eikä siihen tarvita fyysistä rasitusta. Paras hoito on ennaltaehkäisy, viilentäminen ja riittävä nesteytys.
Auringonpistoksen yleisimpiä oireita ovat:
- päänsärky
- pahoinvointi
- huimaus
- ärtyneisyys
- sekavuus.
Auringonpistosta vakavammat tilanteet liittyvät usein elimistön kuivumiseen. Ensimmäisinä oireina ilmaantuvat ruumiinlämmön nousu ja ihon kuivuminen. Oireina voi esiintyä myös ripulia, turvotusta ja lihaskouristuksia. Auringonpistoksen itsehoidossa tärkeintä on viilentäminen ja nestehukan korjaaminen.
Milloin yhteys sosiaali- ja terveyskeskuksen vastaanotolle
Hoitoon on hakeuduttava heti, jos:
- oireet pahenevat tai eivät helpotu 1–2 tunnin levon jälkeen
- ilmenee sekavuutta, tajunnan tason laskua tai kouristuksia
- henkilö ei hikoile lainkaan tai virtsaa hyvin vähän
- on hengitysvaikeuksia tai voimakasta uupumusta
- kuume nousee yli 39 °C, -pahoinvointi jatkuu eikä potilas pysty juomaan riittävästi
- kyseessä on lapsi, iäkäs henkilö tai henkilö, jolla on vakava perussairaus.
Suojaudu punkeilta
Kaikkia punkin levittämiä tauteja voi torjua suojautumalla punkin puremilta. Jos liikut luonnossa alueilla, missä esiintyy punkkeja, käytä vaaleita pitkähihaisia ja -lahkeisia vaatteita ja laita housunlahkeet sukkien sisään. Punkkeihin tehoava hyönteiskarkote voi myös antaa lisäsuojaa. Tarkista joka päivä iho ja vaatteet punkkien varalta, jos olet liikkunut luonnossa ja viheralueilla. Muista myös tarkistaa ulkona liikkuvat lemmikit, kuten koirat ja kissat.
Punkit levittävät yleisimmin borrelioosia ja puutiaisaivotulehdusta. Puutiaisaivotulehdusrokote suojaa viruksen aiheuttamalta puutiaisaivotulehdukselta. Rokote ei suojaa muilta puutiaisten eli punkkien välittämiltä taudeilta, kuten borrelioosilta, eikä se estä punkkeja tarttumasta ihoon.
Jos punkki on kiinni ihossa
- ota punkista kiinni läheltä ihoa pihdeillä tai sormin
- vedä punkki pois rauhallisesti suoraan ylöspäin
- vältä repimistä ja ravistelua
- mahdolliset ihoon jäävät punkin osat poistuvat yleensä itsestään
- tavallinen reaktio: pieni, noin 2–3 cm punoitus ja kutina puremakohdassa.
Milloin yhteys sosiaali- ja terveyskeskuksen vastaanotolle
- punkkia ei saada poistettua
- puremaan tulee yli 5 cm laajeneva, rengasmainen ihottuma
- ilmenee yleisoireita viikkojen kuluessa, esimerkiksi kuume, nivel- tai lihasoireet, pahoinvointi, halvausoireet
- pureman saanut on raskaana.
Suojaudu kyyltä
Yleensä kyy pakenee ihmistä, mutta yllättävissä tilanteissa tai uhattuna se voi purra. Yleensä purema-alue turpoaa ja myöhemmässä vaiheessa voi ilmetä oksentelua, ripulia, päänsärkyä ja jopa tajunnan häiriöitä. Jos kyyn purema aiheuttaa nopeasti vakavia oireita, kuten kurkunpään turvotusta ja hengenahdistusta, kyseessä on allerginen reaktio. Joskus kyy voi purra ilman myrkkyä, jolloin oireita ei ilmene. Kyyn puremaan on syytä kuitenkin aina suhtautua vakavasti.
Kyyn puremaa voi ehkäistä käyttämällä tukevia kenkiä tai kumisaappaita ja pitkälahkeisia housuja. Vältä käärmeiden yleisimpiä oleskelupaikkoja kuten kivikkoisia paikkoja, kantojen juuria ja tiheikköisiä metsiä. Huolehdi myös lemmikkien, kuten koirien ja kissojen, turvallisuudesta.
Jos kyy on purrut
- Puremakohtaa on aina syytä näyttää lääkärille. Jos oireita ei ilmene, voit mennä omalla kyydillä lähimmälle sosiaali- ja terveyskeskuksen kiirevastaanotolle. Voit soittaa etukäteen saapumisestasi. Jos taas oireita ilmenee, soita hätänumeroon 112.
- Älä koske tai käsittele puremakohtaa.
- Jos purema-alue on raajassa, pidä raaja paikallaan kohoasennossa, jotta myrkky ei pääse leviämään.
- Poista kiristävät vaatteet ja korut purema-alueelta.
- Kyypakkauksen tableteista ei ole osoitettu olevan hyötyä.
- Älä ota tulehduskipulääkettä, koska se voi haitata munuaisten toimintaa yhdessä käärmeen myrkyn kanssa. Jos haluat käyttää kipulääkettä, ota parasetamolia.
Lue myös vinkit hellepäiviin
Helle rasittaa erityisesti ikäihmisiä, vauvoja ja raskaana olevia – vinkit hellepäiviin