Pohteen Oulun eteläisen, Rannikon ja Oulun neuvoloiden asiakkaille avataan uusi viestikanava – esitimme kahdeksan nopeaa kysymystä, mitä tämä tarkoittaa

Julkaistu
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen neuvolatoiminnassa parannetaan palveluita, kun kolmen alueen asiakkaille tarjotaan uusi viestintäkanava. Kyseessä on ei-reaaliaikainen palvelu, jonka palvelulupaus on 3 arkipäivää. Tämä tarkoittaa, että asukkailla ja asiakkailla on mahdollisuus kysyä neuvoja ja ohjausta oman neuvolan terveydenhoitajalta, mutta kanava ei ole ajanvarauspalvelu tai akuuttien sairauksien hoidon kanava.

Miksi kanava avataan, asiantuntija Tarja Vaitiniemi Pohteen digitaalisesta sotekeskuksesta?

Neuvolan asiakkailla on mahdollisuus lähettää viestiä omalle terveydenhoitajalle ja vastata viestiin aikaan ja paikkaan sitoutumatta, vaikka omalta sohvalta illalla. Tämä laajentaa neuvolan aukioloaikaa, sillä kanava ei ole virka-aikaan sitoutunut.

Ketä kanava palvelee?

Perhesuunnittelu- ja ehkäisyneuvontaa sekä äitiys- ja lastenneuvolan asiakkaita.

Korvaako palvelu jonkun vanhan vai onko tarkoitus parantaa palvelua? 

Sekä että. Osasta alueilla on ollut käytössä viestikanava kuten Nettirassi ja Oulun omahoito. Osassa alueista ei ole ollut minkäänlaista viestikanavaa. Uudistus tuo yhden kanavan lisää, joka ei ole aikaan sidottu yhteydenottokanava.

Tuleeko kanava yleisön pyynnöstä? 

Kyllä tulee.

Ketkä sitä käyttävät Pohteen päässä?

Pohteella neuvoloiden viestikanava otetaan käyttöön ensimmäisessä vaiheessa Oulun eteläisellä, Rannikolla ja Oulussa. Syksyllä palvelu laajenee Pohteen alueista Koillismaalle, Oulunkaareen ja Lakeuden alueelle – kattaen näin koko Pohteen neuvolat. Terveydenhoitajat käyttävät kanavaa ja vastaavat viesteihin.

Mitä asiakkaan tarvitsee tehdä päästäkseen siihen viestintään kiinni?

Kanavalle pääsee pohde.fi -sivuilta, oman neuvolan digitaaliset palvelut -otsikon kohdalta. Kyseessä on vahvan tunnistautumisen palvelu, eli asiakkaan tulee tunnistautua omilla pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella päästäkseen lähettämään viestin. Palvelu toimii digitaalisen sote-keskuksen alustalta.

Miten kaikki toimii kesäloma-aikana ynnä muina poikkeusaikona kuten pyhin? 

Palvelulupaus on kolmen arkipäivän aikana, eikä vastaaja ole välttämättä oma terveydenhoitaja.  Asiakkaille palvelu on  avoinna 24/7.

Kanava avataan jo 3. kesäkuuta eli tulevana maanantaina. Oletteko itse odottaneet kovasti sen käynnistämistä?

Viestikanavaa on odotettu innolla. Palvelua kehitetään asiakkaiden ja ammattilaisten palautteita kuunnellen.

Yhteyshenkilöt

Tarja Vaitiniemi