Hyvä arki, Hyvä mieli

Julkaistu

Vanhusten viikkoa juhlitaan 6.-13.10.2024. Tänä vuonna teemana on hyvä arki, hyvä mieli. Vanhusten viikko on maassamme pisimpiään juhlittuja valtakunnallisia teematapahtumia.

Tutkimusten mukaan hyvään vanhuuteen liitetään toiveita turvallisesta toimeentulosta, asumisesta ja palveluista. Toivotaan kohtuullista terveyttä ja toimintakykyä, itsemääräämistä ja osallisuutta itseä koskeviin päätöksiin, hyviä suhteita perheeseen ja ystäviin sekä harrastusmahdollisuuksia, jotka olisivat pienituloisillekin mahdollisia. Itsemääräämisen tunne ja fyysinen suorituskyky määrittävät iäkkäiden henkilöiden elinpiirin, joka vaikuttavat heidän elämänsä laatuun.

Tämänhetkinen tilanne

Tällä hetkellä ikäihmiset kokevat, että palveluiden saanti on heikentynyt, hoitoon on vaikea päästä, eikä heitä kuulla. Pienillä paikkakunnilla on lopetettu terveyskeskuksia, ja siellä ei pääse lääkäriin, eikä tutkimuksiin. Monet kokevat, että heidät on jätetty heitteille. Palveluita supistetaan ja hoitoon saatetaan joutua toiselle paikkakunnalle, jonne omaiset ja ystävät pääse heitä katsomaan, etenkin jos ei ole julkista liikennettä, eikä omaa autoa.

Kotiin annettavia palveluita lisätään, mikä on toisaalta hyvä asia, mutta kun terveys alkaa pettää niin sieltä on vaikea päästä toisenlaiseen hoitopaikkaan. Kriteerejä on kiristetty, jonka seurauksena yhä huonokuntoisempia ikäihmisiä yritetään hoitaa kotona, vaikka heidän paikkansa olisi jossain muussa hoitopaikassa.

Valtiovalta on omilla päätöksillään heikentänyt tilanne ja laittanut hyvinvointialueet karsimaan palveluita asukkailta kiristämällä kriteereitä ja vähentämällä rahoitusta.

Vanhusneuvoston tehtävänä on varmistaa palveluiden saatavuus

Pohteen vanhusneuvostona olemme tuoneet asioita esille ja esittäneet parannuksia palveluiden kehittämiseen, mutta monesti vasta liian myöhään asiat ovat tulleet meille tietoon. Toivonkin, että kun seuraavalle valtuustokaudelle valmistellaan uutta hallintosääntöä, niin vanhusneuvosto olisi mukana lautakunnissa asioiden valmisteluvaiheessa ja voisimme antaa oman kokemuksemme kehittämiseen.

Pohteen alueella on n. 7000 eri järjestöä. Toivon ikäihmisten osallistuvan järjestöjen toimintaan oman mieltymyksensä mukaan. Järjestöissä tapaa ystäviä ja voi löytää myös uusia ystäviä. Toisten ihmisten tapaaminen tuovat iloa ja mielen virkeyttä elämään. Vanhusten viikon teema hyvä arki, hyvä mieli toteutuu järjestöjen toiminnassa.

Linkki Pohteen vanhusneuvoston sivulle: https://pohde.fi/tietoa-meista/paatoksenteko/vaikuttamistoimielimet/vanhusneuvosto/

Väinö Wassholm

Väinö Wassholm toimii vanhusneuvoston varapuheenjohtajana