Oletko sinä minun omalääkärini?

Otsikon kysymyksen olen kuullut lukuisia kertoja terveyskeskuslääkärinä urani varrella aina toiveikkaan, mutta samalla hieman epäuskoisen ja epäilevän katseen kera. Työurani alkuvaiheessa hämmentyneenä vastasin yleensä jotain epämääräistä, koska en tiennyt mitä potilas sillä edes oikein tarkoitti. Väestövastuumalli oli hiipuva ilmiö, joka oli kaatunut jo aikaisemmin niissä paikoissa, joissa lääkärin urani aloitin. Pikkuhiljaa kokemuksen karttuessa ja sisäisen yleislääkäri-identiteettini kasvaessa aloin ymmärtämään kysymyksen merkityksen. Potilaat halusivat silloin ja haluavat edelleen tulla nähdyksi ja kuulluksi, eli aidosti kohdatuksi, saman lääkärin toimesta vaivassa kuin vaivassa. Kun ryhdyin mahdollistamaan samojen potilaiden palaamisen omalle vastaanotolleni, huomasin myös oman työni muuttuvan palkitsevammaksi ja, jos uskallan sanoa, jopa helpommaksi. Puhumattakaan siitä, että potilaat olivat tyytyväisempiä ja koin, että pystyin auttamaan heitä paremmin kuin aikaisemmin.

Hoidon jatkuvuudesta puhutaan nykyään paljon. Suomessa jatkuvuus on jäänyt saatavuuden, eli ylipäätään vastaanotolle pääsemisen, jalkoihin vuosikymmenen ajan. Tieteellinen näyttö potilas-lääkärisuhteen jatkuvuuden vaikuttavuudesta on vankkaa ja viime vuosina on julkaistu paljon tutkimuksia, jotka vakuuttavat sen kustannusvaikuttavuudesta ja terveyshyödystä. Norjalaiseen väestöön perustuvan tutkimuksen mukaan saman tutun lääkärin kanssa toteutuvan hoitosuhteen hyödyt kasvavat vuosien mittaan (Sandvik et al. 2022). Tutkimusnäyttöä vaikuttavuuden lisääntymisestä on aina 15 vuoteen saakka.

Henkilökohtaisen potilas-lääkärisuhteen hoidon jatkuvuuden vaikuttavuuden takana on niinkin perustavaa laatua oleva ja yksinkertainen asia kuin luottamus toiseen ihmiseen. Tässä yhteydessä luottamuksella tarkoitetaan sekä potilaan luottamusta lääkäriin että myös lääkärin luottamusta potilaaseen. Luottamussuhteen rakentuminen ei tapahdu hetkessä. Potilaana vaihtuvien lääkäreiden virrassa syntyy turhautumista ja pettymistä yksittäisten ammattilaisten lisäksi systeemiin; ”taas joudun kertomaan kaiken alusta”. Useassa turhautuneen yleisönosastokirjoituksen tai tekstiviestipalstan kirjoituksessa koetun ongelman ydin on yleensä se, että ”vastaanotolla oli taas eri lääkäri”, josta syntyy kokemus siitä, että kaikkien aikaa menee hukkaan. Näissä tilanteissa jokaisella vastaanotolla ollaan aina hoitosuhteen alussa, jolloin vasta tutustutaan toinen toisiin keskustellen tai kuten liian usein näyttää kokemus olevan, potilaskertomusten teksteihin (”tietokoneeseen”) tutustuen. Luottamussuhde ei pääse kehittymään. Luottamuksen kehittymisen myötä syntyy myös keskinäinen kunnioitus toisiin, jolloin hoitosuhteessa voidaan edetä aidosti potilaan ehdoilla; potilaan voimavarojen mukaan, pystyvyyttä vahvistaen.

Vuosien ajan saatavuuteen pohjautunut kehittämistyö on johtanut siihen, että olemme menettäneet perusterveydenhuollossa jatkuvuuden tuomia mahdollisuuksia ja hyötyjä. Pohde on ottanut yhdeksi strategiseksi tavoitteekseen nyt hoidon jatkuvuuden parantamisen. Tässä työssä meillä on tukena Suomen kestävän kasvun ohjelma, jota ilman systemaattinen kehittämistyö olisi ollut nykylaajuudessaan haastavaa. Yhdessä olemme päättäneet ottaa käyttöön hoidon jatkuvuusmallin koko Pohteen alueen perusterveydenhuollon toiminnassa. Osassa alueita ollaan jo pitkällä mallin mukaisessa toiminnassa, kuten olemme mediasta saaneet lukea (Helsingin sanomat 3.10.2024). Malli pohjautuu STM:n omalääkäri 2.0 raporttiin, joka julkaistiin vuonna 2022 ja joka valmisteltiin oululaisvoimin Oulun Yliopiston yleislääketieteen professori Juha Auvisen johdolla (Eskola et al. 2022).

Hoidon jatkuvuusmallissa perusajatuksena on se, että jokaiselle Pohteen asukkaalle nimetään omalääkäri ja omahoitaja sekä määritellään työyhteisö, jossa edellä mainitut ammattilaiset työskentelevät. Omalääkärin ja hoitajan työn tukena on muitakin sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia, jotka tulevat mukaan hoitoon, kun potilaan tilanne sitä edellyttää, kuten esimerkiksi sairaanhoitaja, sosiaaliohjaaja, fysioterapeutti sekä mielenterveys- ja päihdesairaanhoitaja. Aina potilas ei tarvitse sitä tuttua ammattilaista, jotta terveysongelmaa voidaan hoitaa. Joskus nimittäin voi riittää, että hoidosta ottaa vastuun omalääkärin työparina oleva koulutusvaiheen lääkäri tai päivystyksen lääkäri. Tällaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi niin sanottujen perusterveiden potilaiden (potilaiden, joilla ei ole pysyviä pitkäaikaissairauksia) harvakseltaan esille nousevat tilapäiset terveysongelmat. Käytännössä kuitenkin aina potilaan hoidon tukena on nimetty omalääkäri, jonka kanssa omahoitaja ja muut sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset pystyvät pohtimaan, että missä ajassa ja kenen ammattilaisen kanssa potilaan hoitoa on parasta edistää.

Koska Pohde on suuri hyvinvointialue, jossa eri alueiden väestön hoito on toteutettu ennen hyvinvointialueuudistusta erilaisin toimintaperiaattein ja jossa ammattilaisten riittävyys on eri alueilla ollut erilaisten haasteiden alla, on mallin käyttöönoton aikataulussa ja toteutuksessa alueellisia eroja. Hoidon jatkuvuuden parantaminen ei itsessään ole tavoite vaan se on työkalu, jonka myötä Pohteen asukkaat pääsevät hoitoon oikealle ja tutulle ammattilaiselle lyhyemmällä viiveellä. Potilaan hoidossa olevat ammattilaiset tuntevat toisensa ja, mikä tärkeintä, potilaansa paremmin ja voivat näin ollen viiveettömämmin tukea potilaan pärjäämistä ja parantaa hänen elämänlaatuaan. Iso kiitos siitä, että perusterveydenhuollossa tämän ehkä kaikkein vaikuttavimman elementin kehittämistyö jatkuu kaikista nykyisen terveydenhuollon haasteita huolimatta, kuuluu hoidon jatkuvuusmallin hanketyölle.

Lähteet

Eskola, P., Tuompo, W., Riekki, M., Timonen, M. & Auvinen, J. Hoidon jatkuvuusmalli: Omalääkäri 2.0 -selvityksen loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2022:17. Sosiaali- ja terveysministeriö (2022). http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-9884-1

Valtavaara, Marjo. Jokaiselle oma lääkäri. Helsingin sanomat 3.10.2024. https://www.hs.fi/alueet/art-2000010679407.html

Sandvik, Hogne, et al. Continuity in general practice as predictor of mortality, acute
hospitalisation, and use of out-of-hours care: a registry-based observational study in
Norway. British Journal of General Practice 72.715 (2022): e84-e90.