Suomi
English
SvenskaKohdunkaulan syövän maksuttomiin joukkoseulontoihin kutsutaan Suomessa kaikki 30–65-vuotiaat naiset viiden vuoden välein. Vuonna 2024 Pohteen alueella 67 % kutsutuista osallistui seulontaan. Osallistumisaktiivisuus on laskenut aiempiin vuosiin verrattuna.
Vuodessa Suomessa todetaan noin 180 uutta kohdunkaulan syöpää. Tämä on kolmekymppisen Tanjan tarina.
Ei mitään pelättävää
Kaikki alkoi marraskuussa 2021. Oli kylmä pakkaspäivä, kun pyöräilin kesken työpäivän Ylivieskan terveyskeskukseen. Olin saanut postissa kutsun saapua kohdunkaulan syövän seulontatutkimukseen. Ajattelin, ettei tällaista tilaisuutta voi jättää käyttämättä. Olemme onnekkaita, kun asumme Suomessa ja meille naisille tarjotaan ilmaiseksi näin tärkeä tutkimus.
Terveyskeskuksessa seulontatutkimuksen teki tuttu ja ystävällinen sairaanhoitaja. Tutkimustilanteessa ei ole mitään hävettävää tai pelättävää. Nyt on kuitenkin kyse omasta terveydestä. Tutkimuksen tekeminen ei myöskään ole kivuliasta.
Mielestäni on tärkeää huolehtia omasta kunnostaan ja terveydestään. Olen saanut huomata, että tavallinen, oireeton elämä ei vielä takaa mitään. Tänä päivänä mietin, että seulontatutkimuksia pitäisi tehdä useammin kuin viiden vuoden välein. Tärkeintä kuitenkin on, että kukaan ei jättäisi käyttämättä tätä tilaisuutta.
Mitä tämä tarkoittaa?
Seulontatutkimuksen jälkeen jatkoin normaalia elämää, arki rullasi tavalliseen tapaan. Kävin lenkillä koiran kanssa ja treenasin kuntosalilla. Sitten eräänä päivänä minulle soitettiin kesken työpäivän Ylivieskan neuvolasta: otetusta irtosolunäytteestä oli löytynyt esiastetasoinen (HSIL) muutos. Kirjoitin asian itselleni ylös, sillä en oikein puhelun aikana ymmärtänyt, että mitä HSIL-muutos tarkoittaa. Hoitaja kertoi, että Oulaskankaan sairaalasta tulisi minulle kutsu saapua lisätutkimuksiin. Kotona avasin nettiselaimen ja aloin etsiä lisätietoa.
Aikaa kului muutamia viikkoja. Menin käymään lisätutkimuksissa naapurikaupungissa Oulaisissa. Oulaskankaan sairaalassa minulta otettiin uudet koepalat ja tehtiin kolposkopia. Se tarkoittaa kohdunkaulan, emättimen ja ulkosynnytinten alueen tutkimusta suurentavan optisen laitteen avulla. Oulaskankaalla kuulin sanat ”koepalassa näkyy jotain”. Siinä hetkessä pelästyin ensimmäisen kerran. Aloin itkeä.
Oulaskankaalla tehtyjen tutkimusten jälkeen minut lähetettiin Oulun yliopistolliseen sairaalaan (OYS). Kun kohdunkaulan solukoista on löytynyt muutoksia, yleisin hoitomuoto on LOOP-hoito. LOOP-hoito tarkoittaa sähkösilmukkahoitoa, jossa poistetaan muutosalue. Tämä hoitomuoto tehtiin minullekin nukutuksessa. Hoidon jälkeen tunnelma oli mielestäni jännittynyt: aavistin, että kaikki ei ole nyt hyvin.
Kun maailma romahtaa
Sinä päivänä olin etätöissä. Sain puhelun lääkäriltä OYSista. ”Olen pahoillani. Sinulla on aggressiivinen kohdunkaulan syöpä. Sinut pitää leikata kiireesti.” Siinä hetkessä matto vetäistiin jalkojeni alta ja maailmani romahti. ”Ethän ole yksin? Onhan sinulla tukijoukkoja?”, lääkärini huolehti. Hän antoi minulle puhelinnumeronsa ja sanoi, että saisin soittaa hänelle aina, kun tulee kysyttävää tai huolenaihetta. Olipa päivä tai kellonaika mikä tahansa.
Lääkäriltä tulleen puhelun jälkeen aloin soittaa. Ilmoitin töihin esihenkilölleni. Soitin isosiskoilleni, äidilleni ja isälleni. Kerroin uutiset puolisolleni. Sekä läheiseni että minä itse olimme järkyttyneitä, poissa tolaltamme. Syöpä on sanana todella pelottava. Miten minä tästä selviän? Selviänkö minä ollenkaan? Tähänkö minun tarinani päättyy? Nämä ajatukset pyörivät mielessäni.
Jalat kantavat sittenkin
Minut leikattiin OYSissa 2.6.2022. Sitä ennen olin käynyt hoidonsuunnittelussa ja minulle oli selitetty hyvin tarkkaan hoitopolkuuni kuuluvia asioita: mitä minulle tapahtuu, miten minua hoidetaan ja mitä tulee seuraavaksi?
Leikkauspäivän aamuna lähdin aikaisin kotoani Ylivieskasta Kela-taksilla kohti Oulua. Olo oli tyhjä ja mietin, että palaanko kotiin enää koskaan takaisin. Ennen taksiin astumista seisoin hetken ulkona pihalla ja katselin taivasta. Päätin, että kyllä minä tästä selviän.
Taksi saapui OYSin pihaan. Kun astuin autosta ulos, tuntui, että jalkani eivät kanna. ”Tarvitko apua, lähdenkö saattamaan sinua?”, ystävällinen taksikuski kysyi. Pääsin kuitenkin perille osastolle omin jaloin. Valmistelujen jälkeen minut vietiin sängyllä leikkaussaliin. Leikkauspöydällä tuli itku. Siinä missä osa hoitajista valmisteli salia leikkausta varten, toiset silittivät minua, rauhoittivat ja lohduttivat. Tuntui lohdulliselta ajatella, että minusta pidettiin niin hyvää huolta kaikin puolin.
Saatiinko kaikki pois?
Leikkauksen jälkeen heräämössä halusin heti soittaa läheisilleni, että olen hengissä ja selvisin leikkauksesta. Kaksi päivää leikkauksen jälkeen pystyin vihdoin nousemaan ylös sängystä. Käveleminen tuntui tosi vaikealta ja hirveältä. Pelkäsin, että leikkaushaava aukeaa ja sisuskaluni valahtavat ulos. Vähitellen voimani kuitenkin palasivat ja pian kävelin jo pieniä lenkkejä kävelytuen avulla ympäri osaston käytäviä. Neljäntenä päivänä leikkauksen jälkeen pääsin kotiin.
Leikkauksessa minulta poistettiin kohtu, munanjohtimet, munatorvet ja lantion imusolmukkeet molemmin puolin. Kaikki vaikutti hyvältä ja ajattelin, että kaikki syöpäsolut olisi saatu pois. Kontrollikuvauksissa kuitenkin selvisi, että syöpä oli levinnyt navan yläpuolelle imusolmukkeeseen. Seuraavaksi minulle aloitettiin kemosäde- ja sytostaattihoidot.
Aivan kuin terapiaa
Kävin Ylivieskasta Oulussa hoidoissa viiden viikon ajan jokaisena arkipäivänä. Matkojen aikana Kela-taksien kuljettajista tuli aivan kuin terapeuttejani. Minä puhuin ja puhuin ja puhuin. Kävin läpi kokemuksiani ja tilannettani. Välillä itkimme yhdessä, välillä nauroimme. He kertoivat vertaistarinoita omasta lähi- ja tuttavapiiristään. Matkat Ouluun olivat minulle aivan kuin terapiaa!
Viiden viikon hoitojakson aikana minua hoitivat samannimiset hoitajat kuin siskoni: tuntui, että olin hyvässä ja hellässä hoidossa ja huomassa. Olo hoitojen aikana oli tuttu ja turvallinen. Silloin tein paljon ajatustyötä itsekseni: ei haittaisi, vaikka hiukset lähtisivät päästä. Tärkeintä on, että olen hengissä! Hoidot loppuivat alkusyksystä 2022: olin vihdoin voittanut syövän.
Nautin elämästä!
Sairastuminen kohdunkaulan syöpään jätti minuun isot jäljet. Ihmisenä olen tänä päivänä aivan erilainen kuin silloin, kun menin seulontatutkimukseen. Nautin elämästäni täysin siemauksin ja olen kiitollinen, että selvisin. Minulle jäi kaikenlaisia pieniä terveyshuolia, mutta ne ovat juuri niitä: pieniä huolia. Niiden kanssa pärjään kyllä! Tässä hetkessä terveys on minulle tärkeintä elämässä. Mielestäni jokaisen kannattaa panostaa omaa terveyteensä ja hyvinvointiinsa mahdollisimman paljon: syödä terveellisesti ja liikkua. Liikunta tekee hyvää myös henkisen hyvinvoinnin kannalta.
Olen myös kiitollinen siitä, että en jättänyt käyttämättä kutsua tulla joukkoseulontaan. Se kutsu pelasti minun henkeni. Jos en olisi silloin mennyt, en olisi nyt hengissä kertomassa tarinaani. Käytännössä yksi pieni hetki elämästä, yksi pieni näytteenottotikku pelasti henkeni.
Elä hetkessä
Minua auttoi selviämään se, että olen kova puhumaan. En hävennyt tilannetta ja syöpädiagnoosiani, vaan puhuin kaikille mahdollisille henkilöille aina, kun pystyin. Vertaistukea kannattaa hakea, sillä siitä on oikeasti apua. Ja jos itse olet juuri nyt yhtä kamalassa tilanteessa kuin minä olin, sinulle minä haluaisin sanoa, että vaikka juuri nyt asiat tuntuvat ihan kamalalta, luota tulevaan. Älä mieti liikaa sitä, mitä tapahtuu ensi viikolla, ensi kuussa tai puolen vuoden päästä. Riittää, että koitat selviytyä yhdestä hetkestä kerrallaan. Toipa elämä polullesi mitä vaan, sinä kyllä selviät. Minäkin selvisin.
Lue lisää aiheesta:
