18 vuotta täyttävät oululaiset kutsunnanalaiset varaavat itse ajan terveystarkastukseen

Julkaistu
Vuoden 2023 kutsuntoihin ovat velvollisia osallistumaan tänä vuonna 18 vuotta täyttävät miespuoliset Suomen kansalaiset. Kutsunnanalaisen tulee käydä terveystarkastuksessa ennen kutsuntatilaisuutta. Oulussa asuvat kutsunnanalaiset varaavat itse ajan terveystarkastukseen.

Puolustusvoimat lähettää jokaiselle kutsunnanalaiselle kutsuntakuulutuksen postitse kotiin. Kirje sisältää myös kyselylomakkeen varusmiespalvelusta ja terveydentilan tutkimista varten sekä terveystarkastusta koskevat ohjeet. Ennen kutsuntatilaisuutta kutsunnanalaisen tulee käydä terveystarkastuksessa, jossa arvioidaan palvelukelpoisuus.

Oulussa asuvat kutsunnanalaiset varaavat itse ajan terveystarkastukseen sähköisen ajanvarausjärjestelmän kautta osoitteesta https://oulu.terveytesi.fi/. Ajanvaraus löytyy nimellä Kutsuntaennakkoterveystarkastus. Terveystarkastus sisältää käynnin sekä terveydenhoitajalla että lääkärillä. Tarkastus kestää noin tunnin. Jos sähköinen ajanvaraus ei onnistu, ajan voi varata Oulun opiskeluterveysasemalta puhelimella maanantaista torstaihin kello 8–13.30 ja perjantaisin kello 8–13 numerosta 08 558 46310.

Terveystarkastukset järjestetään opiskeluterveysasemalla, Kotkantie 3B, B-4 ovi, ja ne aloitetaan toukokuussa. Syyskuun jälkeen tarkastuksia ei enää tehdä. Mukaan terveystarkastukseen tulee ottaa valmiiksi täytetty lomake varusmiespalvelusta ja terveydentilan tutkimista varten sekä henkilökortti tai passi, lääkärinlausunnot, silmälasit ja tiedot silmälasien vahvuudesta.

Kutsunnat pidetään vuosittain elo-joulukuussa, ja ne perustuvat asevelvollisuuslakiin. Lisätietoa kutsunnoista saa postitse kotiin tulleesta kirjeestä sekä osoitteesta https://intti.fi/kutsunnat.