Aluehallitus kokoontui – ydintoiminta on pystytty varmistamaan alkuhaasteista huolimatta

Julkaistu
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohteen aluehallitus kokoontui 17.1.2023 puheenjohtaja Tapani Töllin johdolla.

Puheenjohtaja Tölli kertasi Pohteen aloitusta ja muistutti yhteisestä tavoitteesta:

”Hyvinvointialue on toiminut vasta reilut kaksi viikkoa, joten kaikki ei ole valmista. Ongelmiakin on ollut, mutta turvallinen siirtymä on pystytty varmistamaan. Sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut ovat jatkuneet ilman katkoksia. Vakituisen henkilöstön palkat on maksettu.

Asukkaiden ja henkilöstön hyvinvointi on meidän kaikkien tavoitteena. Tavoitteeseen päästään uudistamalla toimintaa ja vahvistamalla peruspalveluita. Nykyisellä rakenteella emme pysty palveluita turvaamaan, koska henkilöstömme ei siihen riitä.

On myös hyvä muistaa, että kun palveluita uudistetaan, asiakkaan yksilöllinen tilanne huomioidaan aina. Muutokset toteutetaan pala kerrallaan siten, että korvaavat palvelut ovat käytössä ennen vanhojen palveluiden lakkaamista.”

Hyvinvointialuejohtaja Ilkka Luoma kävi läpi Pohteen alkutaipaleen sujumista. Haasteita on ollut sirpaleisen rakenteen ja erilaisten toimintojen yhteensovittamisessa, tietojärjestelmissä ja tiedonkulussa.

”Alueemme asukkaat ovat kuitenkin saaneet palvelunsa ja henkilöstö palkkansa. Nyt keskitytään etuuksien maksatukseen asiakkaille, asiakaslaskutuksen käynnistymisen ja oikeellisuuden varmistamiseen ja palkanmaksuun määräaikaiselle henkilöstölle kuun viimeisenä päivänä”, Luoma muistutti.

Lisäksi aluehallitus käsitteli muun muassa seuraavia asioita:

  • Ajankohtaiset tila-asiat
  • Tartuntalain mukaiset vastuut ja työnjako
  • Julkisia hankintoja koskevat periaatteet ja esteellisyys
  • Ajankohtaista omistajapoliittisista linjauksista
  • Kuntien, kuntayhtymien ja pelastuslaitosten vuokrasopimusten periaatteet
  • Hankintaoikaisuvaatimus kuntouttavan työtoiminnan hankintaan
  • Aluehallituksen toimivallan siirtäminen viranhaltijalle
  • Virkojen perustaminen vammaispalvelujen ja perhe- ja sosiaalipalvelut, OYS psykiatria -toimialueille
  • Pohjois-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon osuuskunnan toimielinten jäsenten ja varajäsenten nimeäminen

Tutustu kokouksen esityslistaan Pohteen sivuilla.

Kokousajat ja pöytäkirjat Pohteen sivuilla

Aluehallitus kokoontuu seuraavan kerran tiistaina 24.1.2023 kello 9–16.

Kevään kokousajat, esityslistat ja tarkastetut pöytäkirjat löydät Pohteen verkkosivustolta aluehallituksen sivulta.

Yhteyshenkilöt

Tapani Tölli
Aluehallituksen puheenjohtaja
tapani.o.tolli@gmail.com

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Ilkka Luoma
Hyvinvointialuejohtaja
ilkka.luoma@pohde.fi

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Jouko Luukkonen
Konsernipalveluiden johtaja
jouko.luukkonen@pohde.fi

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde