Iin hoito-osasto muuttuu arviointi- ja kuntoutusyksiköksi

Julkaistu
Iissä hoito-osaston toiminta muuttuu arviointi- ja kuntoutusyksiköksi Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen järjestämissuunnitelman mukaisesti. Muutos tapahtuu 12.12.2023 alkaen.

Hoito-osastoa korvaavassa arviointi ja kuntoutusyksikössä on 18 asiakaspaikkaa. Yksikkö on tarkoitettu henkilölle, joka tarvitsee lyhytaikaista moniammatillista hoitoa esimerkiksi toimintakyvyn heikentymisen tai vaikkapa leikkauksen jälkeisen jatkohoidon vuoksi.

Alueen kotiin annettavien palvelujen kokonaisuutta on vahvistettu Kotas-tilannekeskuksen konsultaatio- ja kotiuttamisen tuella, virka-ajan ulkopuolisen etälääkärikonsultaatiopalvelulla, tiivistämällä ensihoidon kanssa tehtävää yhteistyötä sekä alueella toiminnassa olevalla kotisairaala ja kotiin annettavilla palveluilla. 

Yksikön toiminta on arvioivaa, kuntouttavaa ja toimintakykyä ylläpitävää ja edistävää. Yksikön tavoitteena on asiakkaan turvallinen kotiutuminen tarvittavan tuen ja palvelujen turvin. Yksiköt ovat sosiaalihuoltolain mukaista ympärivuorokautista palveluasumista. Arviointi- ja kuntoutusjaksolla tunnistetaan, arvioidaan ja edistetään asiakkaan toimintakykyä, terveyttä ja voimavaroja, itsenäisen toiminnan mahdollisuuksia sekä arvioidaan asiakkaan tuen ja avun tarvetta.

Arviointi- ja kuntoutusjakson pituus määritellään asiakkaan yksilöllisen tarpeen mukaisesti. Tavoitteena on asiakkaan kotiutuminen omaan kotiin.  Kotiutuksen jälkeen kuntoutusta voidaan jatkaa tarvittaessa kotikuntoutusjaksolla. 

Muutoksesta on järjestetty henkilöstölle ja alueen asukkaille tiedotustilaisuuksia elokuussa. Henkilöstön kanssa on käyty asianmukaiset yhteistoimintamenettelyt syksyn aikana. Neuvottelut koskivat 16 henkilöä ja kaikki ovat ottaneet tarjotun tehtävän vastaan.

Viranhaltijapäätös 20.11.2023