Kesä tuo muutoksia Pohteen palveluihin

Julkaistu
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen palveluissa on muutoksia kesän aikana. Asiakkaita pyydetään tarkistamaan oman sosiaali- ja terveyskeskuksen kesän aukioloajat.

Joissakin Pohteen terveyskeskuksissa osa kiireettömän hoidon vastaanotoista on kesällä suljettuna eripituisia aikoja ja avoinna on vain vastaanotto kiireelliselle hoidolle. Suljettuna voi olla myös koko vastaanotto. Muun muassa reseptien uusiminen ja muu kiireetön ajanvaraus, esimerkiksi seurantakäynnit ja todistukset, on hyvä hoitaa ennen sulkua tai sen jälkeen. Hoitotarvikejakelun asiakkaita pyydetään varaamaan hoitotarvikkeita riittävästi ja tarkistamaan oman paikkakunnan hoitotarvikejakelun aukioloajat. Myös muita palveluja voi olla suljettuna kesän aikana.

Pohteen verkkosivuilta palvelujen ja terveyskeskusten tiedoista voi tarkistaa, onko oma tuttu palvelu suljettuna ja missä palvelua saa sulkuaikana.

Digitaalinen sote-keskus ja Omaolo palvelevat koko kesän

Digitaalisen sote-keskuksen chatissa voi keskustella sairaanhoitajan vastaanotolla myös kesällä. Tarvittaessa asiakas saa ajan lääkärin tai muun ammattilaisen videovastaanotolle. Digitaalinen sote-keskus on avoinna Alavieskan, Haapajärven, Haapaveden, Nivalan, Oulun, Pyhäjoen, Pyhäjärven, Pyhännän, Raahen, Reisjärven, Sievin, Siikajoen ja Ylivieskan asukkaille. Maanantaina 27.5. Digitaalinen sote-keskus aukeaa myös Kärsämäen ja Oulaisten asukkaille. Digitaalinen sote-keskus on avoinna Pohteen verkkosivuilla maanantaista perjantaihin kello 7–21, viikonloppuisin sekä arkipyhinä kello 8–18.

Digitaalisen sote-keskuksessa on myös mielenterveys-chat, jossa asiakas voi keskustella psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa, saada arvion hoidon tarpeesta ja tarvittaessa ajan videovastaanotolle. Mielenterveys-chat on avoinna Alavieskan, Haapajärven, Nivalan, Oulun, Pyhäjärven, Reisjärven, Sievin ja Ylivieskan asukkaille. Maanantaina 27.5. mielenterveys-chat aukeaa myös Raahen, Siikajoen, Pyhäjoen, Kärsämäen, Oulaisten, Haapaveden ja Pyhännän asukkaille. Mielenterveys-chat ja videovastaanotto ovat avoinna maanantaista perjantaihin kello 8–20. Mielenterveys-chat on kesällä kiinni ainoastaan perjantaina 28.6.

Digitaaliseen sote-keskukseen pääsee chat-ikkunan kautta Pohteen verkkosivuilta. Lisätietoja digitaalisesta sote-keskuksesta.

Asiakkaiden käytössä on verkossa myös Omaolo-palvelun oirearvio, joka on avoinna ympäri vuorokauden osoitteessa omaolo.fi. Ohjeet itsehoitoon saa oirekyselyn avulla tai asiakas ohjataan ottamaan yhteyttä terveydenhuollon ammattilaiseen.

Kiireelliseen hoitoon ja päivystykseen hakeutuminen

Maanantaista perjantaihin kello 8–16 kiireellistä hoitoa annetaan ensisijaisesti sosiaali- ja terveyskeskuksissa. Perjantaisin aukioloaika saattaa olla joissakin terveyskeskuksissa lyhyempi.

Kun oma terveyskeskus on suljettu iltaisin ja viikonloppuisin, ja on tarve kiireelliselle hoidolle eikä asia voi odottaa seuraavaan arkipäivään, tulee aina ensin soittaa Päivystysapuun numeroon 116 117 ennen päivystykseen hakeutumista. Puhelu on maksuton. Päivystysapu arvioi asiakkaan tilanteen ja ohjaa tarvittaessa eteenpäin.

Päivystyksessä hoidetaan vain välitöntä hoitoa vaativia sairauksia ja vammoja, joiden hoitaminen ei voi odottaa seuraavaan arkipäivään.

Lisätietoa Pohteen päivystyksestä.

Hätätilanteissa soitetaan aina numeroon 112.