Kestävän kasvun ohjelman hankkeet sujuvoittivat palveluja

Julkaistu
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 17.3.2026 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Aluehallitus tutustui Kestävän kasvun ohjelman tuloksiin. Lisäksi saatiin katsaus vanhus- ja vammaisneuvoston sekä nuorisovaltuuston toimintakertomuksiin ja -suunnitelmiin.

Kestävän kasvun ohjelman hankkeet ovat tuottaneet merkittäviä tuloksia: palvelujen saatavuus ja vaikuttavuus vahvistuivat

Vuosina 2022–2025 toteutetut Kestävän kasvun ohjelman RRP-hankkeet ovat tuoneet pysyviä parannuksia hyvinvointialueen palveluihin. Hankkeiden tulokset näkyvät muun muassa parempana hoidon jatkuvuutena, lyhyempinä jonoina ja toimivampina palveluketjuina.

Hankkeiden tavoitteena oli purkaa koronatilanteen aiheuttamaa hoito- ja palveluvelkaa ja vahvistaa ennaltaehkäiseviä palveluja, monialaista yhteistyötä ja palveluketjujen sujuvuutta. Kehittämistyö kohdistui erityisesti palvelujen saatavuuden parantamiseen, vaikuttavuuden lisäämiseen sekä haavoittuvimmassa asemassa olevien asukkaiden palveluihin.

Lapsiperheiden palveluohjaus, omalääkäri ja omahoitaja, ikäihmisten liikkuva päivystysyksikkö ja Reittis-verkkosivusto esimerkkejä uusista palveluista

Hankerahoituksen turvin kehitettiin ja otettiin käyttöön uusia toimintatapoja, kuten lapsiperheiden palveluohjausta sekä uudenlaisia mielenterveyspalveluja lapsille ja nuorille. Hoidon jatkuvuusmalli laajeni koko alueelle, ja noin 72 prosentille asukkaista nimettiin omalääkäri tai omahoitaja.

Kotona asumista tuettiin ikäihmisten liikkuvalla päivystysyksiköllä, jonka avulla 80 prosenttia asiakkaista sai avun kotonaan ilman päivystyskäyntiä. Liikkuvia palveluja otettiin käyttöön myös suun terveydenhuollossa. Vammaispalveluihin perustettiin jalkautuva tukitiimi tuomaan apua asiakkaan arkeen ja vahvistamaan ennaltaehkäisevää työtä.

Hankkeiden kautta kehitettiin digitaalisia palveluja, jotka ovat parantaneet palvelujen saatavuutta. Digitukea on vahvistettu, jotta yhä useampi voisi käyttää digitaalisia palveluja. Digitaaliset palvelut eivät korvaa läsnäpalvelua: niille asiakkaille, joille digitaalinen asiointi ei sovi, säilyy mahdollisuus asiointiin paikan päällä.

Ongelmien varhaiseen tunnistamiseen ja ennaltaehkäisyyn kehitettiin etänä toteutettavaa elintapaohjausta ja otettiin käyttöön Reittis – Kohti hyvinvointia -verkkosivusto.

Hankkeilla on vahvistettu tutkimus- ja tietopohjaa sekä kustannusvaikuttavuutta. Ne ovat tuoneet uusia toimintamalleja, jotka ovat vakiintuneet pysyviksi palveluiksi ja parantaneet palvelujen saavutettavuutta myös syrjäisemmillä alueilla.

Kehittämistyöhön osallistui noin 380 eri ammattilaista 10–100 prosentin työpanoksilla. Alueen asukkailla oli mahdollisuus osallistua yli 2000 erilaiseen kehittämistyöpajaan, testaustilaisuuteen ja messuille. Yhteistyötä tehtiin yli 40 eri toimijan kanssa. 

Hankkeet toteutettiin EU:n Recovery and Resilience Facility (RRF/NextGenerationEU) -rahoituksella. Sosiaali- ja terveysministeriö koordinoi rahoituksen hyvinvointialueille.

Muut kokousasiat

Aluehallitus kuuli ja merkitsi tiedoksi Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen vanhus- ja vammaisneuvostojen ja Pohjois-Pohjanmaan nuorisovaltuuston toimintakertomukset vuodelta 2025 ja toiminta- ja viestintäsuunnitelmat vuodelle 2026.

Vanhusneuvoston puheenjohtaja Sirkka-Liisa Mikkonen, vammaisneuvoston puheenjohtaja Maija Koistinen ja nuorisovaltuuston puheenjohtaja Matilda Alanen muistuttivat, että ikääntyneiden, nuorten ja vammaisten henkilöiden ääni on tärkeää saada kuuluviin, jotta palvelujen yhdenvertaisuus paranee.

− On keskeistä, että neuvostot ja valtuusto pääsevät vaikuttamaan hyvinvointialueen päätöksentekoon jo valmisteluvaiheessa, puheenjohtajat korostavat.

Lisäksi aluehallitus käsitteli kotiin toimitettavien aterioiden tuottamista ja päätti palauttaa asian valmisteluun. Muut kokousasiat hyväksyttiin esityslistan mukaisesti.

Kokousajat ja pöytäkirjat Pohteen sivuilla

Aluehallitus kokoontuu seuraavan kerran tiistaina 24.3.2026.

Kokousajat, esityslistat ja tarkastetut pöytäkirjat löydät Pohteen verkkosivuilta aluehallituksen sivulta.

Yhteyshenkilöt

Mirja Vehkaperä
Aluehallituksen puheenjohtaja

Kirsti Ylitalo-Katajisto
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisjohtaja

Jouko Luukkonen
Konsernipalvelujen johtaja