Loppuvuodesta 2025 yksityisille palveluntuottajille tärkein asia on aloittaa Kanta-liittymän käyttöönotto ja siihen liittyvät valmistelutehtävät. Tässä yhteydessä kannattaa muistaa asiakastietolakiin perustuva velvoite tallentaa sosiaalihuollossa muodostuva potilastieto Kanta-arkistoon, potilastietovarantoon.
Sosiaalihuollon potilastieto
Useisiin sosiaalipalveluihin liittyy kiinteästi myös potilaan hoitoon liittyviä tehtäviä. THL on julkaissut sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunantajille ohjeen, jossa kerrotaan, milloin sosiaalipalveluja antavassa organisaatiossa syntyy myös potilastietoja. Ohjeessa kuvataan, mitä potilastiedoista, potilasasiakirjoista ja niiden laatimisesta säädetään voimassa olevassa lainsäädännössä, ja missä tilanteissa sosiaalihuollon palvelunantajat ovat velvollisia kirjaamaan potilastietoja.
On tärkeää ymmärtää, että potilastiedon tallentaminen potilastiedon Kanta-arkistoon on asiakastietolain mukaan pakollista, kun sosiaalipalvelujen antamiseen sisältyy asiakkaan terveydentilaan tai lääkehoitoon liittyviä tietotarpeita ja kun sosiaalipalvelujen antamisen yhteydessä syntyy terveydentilaa ja lääkehoitoa koskevia asiakastietoja.
Sosiaalipalveluja tuottavan yksikön ei tarvitse erillisesti tuottaa terveyspalveluita muodostaakseen potilastietoa. Kanta-tallentamisen velvoite koskee myös vain sosiaalipalvelua tuottavia palveluntuottajia ja toimintayksiköitä.
Sosiaalihuollon palveluista esimerkiksi kotihoito ja eri palvelutehtävien asumispalvelut ovat esimerkkejä palveluista, joissa muodostuu sosiaalihuollon asiakastiedon lisäksi potilastietoa.
Olemme saaneet paljon yhteydenottoja sosiaalihuollon potilastiedon kirjaamiseen liittyen, missä ei ole vielä tunnistettu esim. lääkitystietoa tai diagnoositietoja potilastiedoiksi, eikä siten ole vielä ymmärretty tarvetta tallentaa niitä potilastietojärjestelmään. Toivottavasti yllä viitattu THL:n ohje tuo selvyyttä tähän ja auttaa tekemään valintoja, mitä tietojärjestelmiä on tarpeen ottaa käyttöön näiden tietojen lain mukaisen kirjaamisvelvollisuuden täyttämiseksi.
Toimintaohje:
- Tunnista ensin, mitä tietoja teidän tuottamissanne palveluissa asiakkaista tai potilaista syntyy. Tarkista sitten ohjekortista tai THL:n ohjeesta, mikä tiedoista on asiakastietoa ja mikä potilastietoa.
- Selvitä teidän tietojärjestelmätoimittajaltanne, voiko teidän käytössänne olevalla asiakastietojärjestelmällä tallentaa tietoja molempiin Kanta-arkistoihin ja mitä muutoksia se mahdollisesti vaatii. Tarvittaessa kotihoidon ja asumispalvelujen yksiköissä on mahdollista ottaa käyttöön Pohteen potilastietojärjestelmä oman asiakastietojärjestelmän rinnalle.
- Ilmoita järjestelmävalinta Pohteelle 31.12.2025 mennessä osoitteeseen: palveluntuottajat@pohde.fi
Kanta-liittymän käyttöönotto
Olemme toimittaneet projektiin liittyneille yksityisille palveluntuottajille 19.11.2025 sähköpostilla Kanta-liittymän käyttöönottoon liittyvät ohjekortit. Nämä löytyvät sivulta kantakirjaaminen.
Ohjekortteihin on koottu keskeisimmät tehtävät käyttöönoton eri vaiheissa. Lisäksi ne sisältävät linkkejä kansallisiin ohjeistuksiin. Korteissa on omat kortit omilla järjestelmillä ja Pohteen järjestelmillä liittyville palveluntuottajille. Huomioithan, että myös Pohteen järjestelmiä käytettäessä, on hoidettava erilaisia valmistautumisen ja käyttöönoton tehtäviä. Ohjekorteissa on myös oma kortti sosiaalihuollon asiakastiedon ja potilastiedon kirjaamiselle, josta näet miten tiedot jakautuvat potilastiedon- ja asiakastiedon arkistojen välillä.
Kelan ohjeistuksen mukaisesti, aikaa käyttöönottoon on varattava kuusi kuukautta. Tämä tarkoittaa sitä, että nyt on oikea hetki aloittaa käyttöönoton valmistelut, jos ne ovat vielä tekemättä. Sosiaalihuollon asiakastietojen tallentaminen Kanta-arkistoon on aloitettava viimeistään 1.9.2026. Sosiaalihuollossa muodostuva potilastieto on kirjattava Kanta-arkiston potilastietovarantoon viimeistään 1.3.2027 mennessä.
Tiedonhallinta ja tietosuoja
Kanta-liittymän käyttöön liittyy tietoturvasuunnitelman laadinta tai olemassa olevan suunnitelman päivitys. Asiakkaan Kanta-tietoja käsitellessä on noudatettava asiakastietolain määräyksiä. Palveluntuottajan vastuulla on antaa henkilöstölleen kirjalliset ohjeet asiakastietojen dokumentoinnista ja asiakirjojen laadinnasta, säilyttämisestä sekä salassapidosta.
Lisäksi Pohteen palveluntuottajat sitoutuvat sopimuksissaan noudattamaan laissa säädettyä salassapito- ja vaitiolovelvollisuutta sekä tietosuojasta ja tietoturvasta annettuja säännöksiä. Sitoumukset koskevat myös salassa pidettäviä asiakirjoja.
Palveluntuottajan vastuulla on myös huolehtia siitä, että kaikki asiakas- ja potilastietoja käsittelevät työntekijät (palvelusuhteen laadusta riippumatta) ja opiskelijat sitoutuvat kirjallisesti laissa edellytettyyn vaitiolovelvollisuutteen siten, etteivät he luovuta yksityisestä henkilöstä saamiaan tietoja ulkopuoliselle.
Erityistä huomiota tulee kiinnittää nyt myös tiedonhallintaan, miten tietoja kirjataan ja käytössä olevien järjestelmien käyttöoikeuksien määrittelemiseen. Kanta-arkistoon tallennetut tiedot näkyvät sosiaalihuollon asiakkaille OmaKannasta samalla tavalla kuin potilastiedotkin näkyvät. Osa tiedoista voi näkyä viivästettynä esim. Lastensuojelun palvelutehtävässä.
Lisätietoa aiheeseen liittyen:
Sosiaali- ja terveysministeriön asetus sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä
Sosiaali- ja terveydenhuollon käyttöoikeussääntelyn soveltamisohje
Asiakastietolain käyttöoikeuksia koskeva sääntely
Seuraava Kanta-info 9.12.2025 käsittelee jälleen käyttöönottojen asioita. Saimme vain lastensuojeluun liittyviä sisältökysymyksiä, joihin palaamme ensi vuoden puolella lastensuojelun omassa infotilaisuudessa.
Tämä tiedote sisälsi lokakuun ja marraskuun ajankohtaiset asiat Kanta-käyttöönottoihin liittyen.
Lisätietoja projektista: palveluntuottajat@pohde.fi