Perhe- ja sosiaalipalvelujen ja OYS Psykiatrian toimialueen rakennetta selkeytetään – yhteistoimintaneuvottelut päättyivät 10.6.2025

Julkaistu
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde valmistelee muutoksia perhe- ja sosiaalipalvelujen ja OYS Psykiatrian toimialueelle. Talousarvioon perustuvien muutosten tavoitteena on parantaa palvelujen ja henkilöstön saatavuutta, selkeyttää toimintatapoja sekä yhdenmukaistaa palvelujen järjestämistä. Muutoksiin liittyvät yhteistoimintaneuvottelut päättyivät 10.6.

Pohteen vuoden 2025 talousarvion mukaan perhe- ja sosiaalipalvelujen ja OYS Psykiatrian palvelujen toimintaa uudistetaan kuluvan vuoden aikana. Tähän perustuen Pohde on esittänyt muutoksia OYS Psykiatrian ja lasten, nuorten ja perheiden erityispalvelujen palvelualueille. Lisäksi tarkoituksena on uudistaa aikuisten perustason sosiaalihuollon palvelujen ja aikuisten erityispalvelujen palvelualueiden organisaatioita. 

Muutokset ovat jatkoa vuonna 2024 tehdyille uudistuksille, joissa toimialueen kolmella palvelualueella luovuttiin alueellisuuteen perustuvasta rakenteesta ja organisaatiota kevennettiin. Samalla muodostettiin perhekeskuspalvelujen, aikuisten perustason sosiaalihuollon palvelujen ja aikuisten erityispalvelujen palvelualueet. Muihin palvelualueisiin ei tehty tässä vaiheessa muutoksia. 

Toimialueen organisaatio tiivistyy 

Nyt esitettävät muutokset vaikuttavat siihen, miten tietyt tehtävät ja vastuut jakautuvat perhe- ja sosiaalipalvelujen ja OYS Psykiatrian toimialueella.   

Lasten, nuorten ja perheiden erityispalveluissa on jatkossa kaksi vastuualuetta: lastensuojelun vastuualue sekä sijaishuollon ja erityispalvelujen vastuualue. Aikaisemmin vastuualueita on ollut kolme.  

Aikuisten perustason sosiaalihuollon palveluissa ja erityispalveluissa tehdään aiempaa selkeämpi jako aikuisten perustason palveluihin ja aikuisten erityistason palveluihin. Vastuuyksiköiden määrä pysyy ennallaan, mutta niihin tulee sisällöllisiä muutoksia. Uusina vastuuyksiköinä perustetaan työllistymistä tukevat sosiaalipalvelut -yksikkö ja asumisen asiakasohjausyksikkö. 

Lisäksi aikuisten perustason sosiaalipalvelut Pohteen eteläisen ja Rannikon alueella yhdistyvät yhteen yksikköön.  

OYS Psykiatrian osalta muutos tarkoittaa, että sen palvelut tiivistyvät jatkossa kolmeen vastuualueeseen: osastohoidon vastuualueeseen, psykiatrisen avohoidon vastuualueeseen sekä lastenpsykiatrian ja nuorisopsykiatrian vastuualueeseen. Muutosten tarkoituksena on muun muassa selkiyttää potilaan hoidon kokonaisuutta. 

Muutoksilla on vaikutuksia henkilöstöön 

Koska muutossuunnitelmilla on henkilöstövaikutuksia, Pohde on käynyt perhe- ja sosiaalipalvelujen ja OYS Psykiatrian toimialuetta koskeviin muutossuunnitelmiin liittyvät yhteistoimintaneuvottelut henkilöstöjärjestöjen kanssa 24.4.–10.6.2025. 

Muutosten johdosta osa vanhoista tehtävistä lakkaa. Myös uusia tehtäviä perustetaan vastaamaan uutta organisaatiorakennetta. Uusiin tehtäviin ja virkoihin haetaan ensisijaisesti Pohteen sisäisillä hakumenettelyillä. Tehtäviin ja virkoihin sijoittumisessa otetaan huomioon tehtävien osaamisvaatimukset sekä henkilöiden aiempi kokemus, koulutus ja osaaminen. 

Irtisanomisperusteiset henkilöstövaikutukset kohdistuvat yhteensä noin 40 henkilöön. Lisäksi tehdään työnjohdollisia muutoksia, joilla yhtenäistetään muun muassa työaikamuotoja. Työaikojen muutokset kohdistuvat noin 200 henkilöön.  

OYS Psykiatrian uusi organisaatio aloittaa toimintansa 1.1.2026. Muiden palvelualueiden henkilöstömuutokset tehdään 31.8.2025 mennessä. 

Aiemmin aiheesta julkaistua:

Perhe- ja sosiaalipalvelujen ja OYS Psykiatrian toimialueelle suunnitteilla muutoksia – tavoitteena yhdenmukaistaa ja selkeyttää palveluja  – Pohde 

Yhteyshenkilöt

Leena Mämmi-Laukka


Mari Saari-Somero
henkilöstöpäällikkö