Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on todennut, että kiireettömään perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon hoitoon pääsy ei ole vuonna 2024 toteutunut kaikilta osin lainmukaisesti Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella. Lisäksi aluehallintovirasto on todennut, että Pohteen seurantatiedot hoitoon pääsystä ovat puutteellisia eikä niiden perusteella ole mahdollista arvioida ongelman laajuutta ja mahdollisia alueellisia eroja.
Puutteet hoitoon pääsyssä johtuvat pääosin henkilöstön saatavuuteen liittyvistä haasteista. Kuntakohtaisten seurantatietojen puutteellisuuteen ovat vaikuttaneet tietojärjestelmien tietokantojen yhdistämiseen liittyvät haasteet. Virhelähde on tunnistettu ja korjausprosessi on käynnissä.
Rekrytointia tehostettu, hoitojonoja purettu lisätyöllä
Pohde seuraa hoitoon pääsyn tilannetta hoitotakuuseurannan lisäksi erilaisilla yksiköiden manuaalisilla seurannoilla. Hoitoon pääsyssä on ollut vaihtelua Pohteen eri alueilla. Kiireettömään hoitoon pääsyä on pyritty parantamaan useilla eri toimenpiteillä.
Rekrytointia on tehostettu niille alueille, joilla on ollut haasteita henkilöstön saatavuudessa. Henkilöstöä on myös palkattu lisää ja erilaisia kannustinmalleja on otettu käyttöön. Lisäksi jonoja on purettu sekä oman henkilöstön lisätyönä virka-ajan ulkopuolella että ostopalvelun avulla.
Palveluihin liittyvää kehittämistyötä tehdään jatkuvasti. Erityisesti hoidon jatkuvuuden kehittäminen vaikuttaa myös hoitoon pääsyyn: omalääkäri- ja omahoitajamallia vakiinnutetaan käyttöön ja jo yli 70 prosentille Pohteen alueen asukkaista on nimetty omalääkäri. Lisäksi hoidontarpeen arviointia kehitetään ja yhtenäistetään, mikä parantaa potilaiden ohjautumista oikealle ammattilaiselle. Pohteen alueella on otettu käyttöön Digitaalinen sote-keskus, joka palvelee lähes kaikkia alueen asukkaita.
Pohde jatkaa omavalvonnan kehittämistä ja työtä hoitoonpääsytietojen luotettavuuden parantamiseksi. Perusterveydenhuollon vastaanottotoiminnan sekä suun terveydenhuollon omavalvontasuunnitelmat on julkaistu Pohteen verkkosivuilla talven 2025 aikana.
Hoitotakuun lainsäädäntö muuttunut 1.1.2025
Vuonna 2024 perusterveydenhuollossa kiireettömään hoitoon oli lain mukaan päästävä viimeistään 14 vuorokaudessa ja suun terveydenhuoltoon kolmessa kuukaudessa.
Tammikuussa 2025 voimaan tulleen lain mukaan perusterveydenhuollossa kiireettömään hoitoon pitää päästä viimeistään kolmessa kuukaudessa ja suun terveydenhuoltoon kuudessa kuukaudessa.
Alle 23-vuotiaiden on kuitenkin päästävä perusterveydenhuollossa hoitoon viimeistään 14 vuorokaudessa, jos kyse on sairauden tai vamman tutkimuksesta tai hoidosta. Suun terveydenhuollossa alle 23-vuotiaiden on päästävä hoitoon viimeistään kolmessa kuukaudessa.
Yhtenäisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän käyttöönotto parantaa seurantatietojen laatua ja luotettavuutta
Seurantatietojen laatuun vaikuttaa yhtenäisen potilastietojärjestelmän käyttöönotto vuosien 2025–2026 aikana. Hyvinvointialueen aloittaessa toimintaansa vuonna 2023 Pohteella oli 19 erillistä perusterveydenhuollon potilastietojärjestelmää.
Pohde on parhaillaan ottamassa käyttöön yhtenäistä terveydenhuollon Esko-potilastietojärjestelmää. Ensimmäiset käyttöönotot on tehty onnistuneesti Tyrnävällä ja Hailuodossa 25.4.2025. Tavoitteena on, että Esko on koko perusterveydenhuollon käytössä vuoden 2026 aikana. Myös suun terveydenhuoltoon otetaan käyttöön yksi yhtenäinen potilastietojärjestelmä.