Tämän vuoden asunnottomien yön teemana on Ei kotia, ei turvaa. Oulussa asunnottomien yön tapahtuma järjestetään Rotuaarin aukiolla kello 14–21. Luvassa on livemusiikin ja ruokatarjoilun lisäksi asunnottomuuteen liittyviä puheenvuoroja ja tietoa tarjolla olevista palveluista.
Lisäksi tapahtumassa käydään paneelikeskustelu, jossa päihde- ja asunnottomuustyön ammattilaiset keskustelevat asunnottomuuteen liittyvistä ilmiöistä. Tilaisuudessa jaetaan käytettyjä talvitakkeja, jotka on saatu Partioaitan järjestämän takkikeräyksen kautta.
Asunnottomuus kasvaa Suomessa
Koti on ihmisarvoisen elämän perusta. Sen puuttuminen koskettaa meitä kaikkia ja vaikuttaa koko yhteiskunnan turvallisuuden tunteeseen. Ilman asuntoa ihminen jää myös ilman turvaa.
Silti asunnottomuutta kokevat ihmiset nähdään usein turvattomuuden aiheuttajina, vaikka todellisuudessa juuri asunnottomuus itsessään aiheuttaa syvää turvattomuutta. Julkista tilaa rajoitetaan ja kaupunkisuunnittelussa tehdään ratkaisuja, jotka perustuvat pelkoon, ei yhdenvertaisuuteen.
Helmikuussa lakkautettu Ara teki asunnottomuusselvityksiä Suomessa vuodesta 1986 vuoteen 2025. Kuluvan vuoden alusta Aran työtä on jatkanut valtion tukema asuntorakentamisen keskus. Vuoden 2024 asunnottomuusselvityksen mukaan Suomessa oli vuoden 2024 lopussa 3 806 yksinelävää asunnotonta. Vuotta aiemmin Suomessa oli lähes 3 400 yksinelävää asunnotonta.
Ei kotia, ei turvaa -teema kuvastaa karulla tavalla nykyhetkeä: yli kymmenen vuoden myönteisen kehityksen jälkeen asunnottomuus Suomessa on jälleen kasvussa.
Asunnottomuutta yli kymmenessä Pohteen kunnassa
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen 30 kunnasta Aran kyselyyn viime vuonna 13 kuntaa ilmoitti, että kunnassa on tilastointihetkellä asunnottomuutta kokevia henkilöitä. Oulussa yksin eläviä asunnottomia oli viime vuonna 142, Ylivieskassa 11, Muhoksella ja Limingassa 6, Kempeleessä ja Kärsämäellä 5, Nivalassa 3 sekä Haapajärvellä ja Pudasjärvellä 2.
Lisäksi Kuusamossa, Sievissä, Utajärvellä ja Tyrnävällä ilmoitettiin asunnottomuutta kokevaksi tilastointihetkellä 1 henkilö. Asunnottomuustietoja ei ole vielä saatavilla vuoden 2025 osalta, sillä ne tilastoidaan vuosittain marraskuun aikana.
– Asunnottomuustilastoissa näkyy tilanne vain otoksena vuoden yhdeltä päivältä, joten vuoden aikana asunnottomuutta kokevien henkilöiden määrä on runsaasti isompi. Pelkästään Kenttätien tilapäismajoituksessa majoittui vuoden 2024 aikana 200 eri henkilöä. Tämän lisäksi tilapäisesti asunnottomana olleita voi olla jopa tuplaten, ellei jopa triplaten, meidän asiakkaisiimme verrattuna, kertoo Pohteella asunnottomien palveluissa vastuuyksikköpäällikkönä toimiva Katja Karppinen.
Verkostotyö on tärkeää asunnottomien tukemisessa
Oulun Asunnottomien yötä on järjestämässä Oulussa toimiva päihdetyön verkosto, johon kuuluvat muun muassa Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen asunnottomien palvelut sekä päihdepalvelut, Oulun kaupungin asumisneuvonta, A-klinikkasäätiön Katuklinikka, Nuorten Ystävien Verto, Hoivatien Miepä-toiminta, Katu 2 -hanke, Oulun evankelis-luterilaiset seurakunnat, Oulun A-Kilta ry, RETS (Rikoksettoman elämän tukisäätiö), Osna ry, Ehyt ry, Vailla Vakinaista Asuntoa ry, Suojatupa ry, Rinnekodit ja SPR:n Oulun piiri.